Nonaggressioperiaate
NAP, eli väkivallattomuusperiaate, on klassiseen liberalismiin kuuluvan negatiivisen vapauskäsitteen yksinkertaistettu ja tiivistetty ilmaus. Se on yksi niistä perusperiaatteista, joista libertaari yhteiskuntafilosofia voidaan johtaa. NAP toteaa, että kunkin yksilön tulee saada laillisesti tehdä mitä haluaa kunhan ei aloita väkivaltaa, eli loukkaa toisen yksilön fyysistä koskemattomuutta tai omistusoikeutta.
Koska puhdasmuotoinen libertarismi ei puhu moraalista kokonaisuutena vaan vain oikeellisesta laista, erilaiset libertaarit soveltavat yksityiseen moraaliin usein NAP:ia tiukempia edellytyksiä. Libertaarit myös tulkitsevat prinsiippiä hyvin tiukasti ja suoraviivaisesti—sitä sovelletaan kaikkiin yksilöihin, kaikkina aikoina, kaikissa paikoissa, ilman poikkeuksia, ja riippumatta siitä kuinka odottamattomia seurauksia periaatteesta on.
Nonaggressioperiaatteessa on kaksi olennaista osaa. Ensimmäinen on "väkivallan" määrittely. Se määritellään täysin negatiivisesti, toisten koskemattomuuden loukkaukseksi. Vain aktiivinen väkivallanteko katsotaan rangaistavaksi, eikä esimerkiksi toimimattomuus koskaan voi olla rikos. Tämä perusperiaate on suoraan sopusoinnussa mm. taon, konfutselaisuuden hopeisen periaatteen, sekä Wiccan sanonnan kanssa. Se ei sen sijaan noudata kultaista sääntöä, jota libertaarit pitävät nimenomaan moraalisena, ei poliittisena, prinsiippinä.
Negatiivisen vapauden ajatus on helpointa ymmärtää kun ensin kuvittelee autiolla saarella elävän yksilön. Hän on täysin vapaa, koska muita ei ole läsnä eivätkä muut näin voi tehdä yksilölle mitään. Yksilö voi tehdä toimia kuten haluaa ja määrätä yksin ympärillään olevien luonnollisten resurssien käytöstä täysimääräisesti. Näin hänellä on sekä täydellinen fyysinen koskemattomuus että kaikenkattava omistusoikeus. Eli libertaari "vapaus".
On myös helppo nähdä, ettei tällaiseen vapauteen kuulu "vapautta" luonnonvoimien, eläinten tai muiden ei-inhimillisten tekijöiden aiheuttamista haitoista. Ellei kukaan muu vapaaehtoisesti auta sinua, luonnonvoimat ja vastaavat ovat ongelma josta sinun täytyy selvitä itse.
Vapauteen ei myöskään kuulu "vapautta" omien valintojen seurauksista, tai typeryydestä. Jos päätät hypätä korkealta, muut yleensä yrittävät auttaa tai estää sinua omaksi parhaaksesi, mutta lopulta heillä ei ole sen enempää sitovaa velvoitetta kuin yksipuolista oikeuttakaan puuttua tekemisiisi. Kun hyppäät, hyväksyt hyppäämisen seuraukset. Tämän takia primitiivinen vapaus yhtenäistää vapaat valinnat ja niiden seuraukset täysin, ja antaa parhaat mahdolliset syyt tehdä järkeviä valintoja—jos käyttäydyt hölmösti, kannat itse kaikki seuraukset, olivat ne hyviä tai huonoja. Näin vapaa valinta kannustaa käyttäytymään järkevästi, mutta pakottamatta.
Libertaari vapauskäsite laajentaa primitiivisen vapauden yhteiskuntaan, jossa muitakin yksilöitä on läsnä. Siinä missä saarierakolla on täydellinen vapaus, nykylibertaari joutuu tyytymään rajatumpaan vapauteen. Vapautta rajoittaa toisten yhtäläinen vapaus. Kun kaksi yksilöä päätyy samalle saarelle, molemmat joutuvat tyytymään siihen etteivät vahingoita toisiaan tai kaappaa toistensa omaisuutta. Muuten he riitautuisivat keskenään.
Koska libertaari hallitsee omaa aluettansa täysin, hän voi myös luovuttaa osia siitä muille mikäli luovuttaminen palvelee jotakin laajempaa päämäärää. Tällaiset luovutukset voivat olla yhtä hyvin lahjoja kuin kauppaakin; jälkimmäinen eroaa ensimmäisestä vain siinä, että se vaatii vastavuoroisuutta ja sen on oltava kannattavaa antajallekin. Libertarismin kannalta olennaista ja sille luonteenomaista on, että luovutukset ovat vapaaehtoisia, eikä aate puutu omistusoikeuden siirron takana eläviin vaikuttimiin.
Libertaari yhteiskuntamalli nojaa vahvasti kaupalle: omien resurssien vaihtamisesta on yleensä hyötyä molemmille kaupan osapuolille, koska yksilöt voivat tuottaa erilaisia asioita omalla omaisuudellaan. Yksi voi tuottaa lihaa, toinen hedelmiä. Tai ehkä kaivaa maasta mineraaleja. Kenties jalostaa niitä edelleen ydinpolttoaineeksi. Ja niin edelleen. Kukin voi erikoistua ja hyödyttää toisia, samalla kun muut hyödyttävät yksilöä. Kaikki hyötyvät kun osaajat eivät sotkeudut toistensa tekemisiin, vaan vain tuottavat kuten parhaiten kykenevät. Tällöin kaikki rikastuvat samaan aikaan, eikä kukaan välitä siitä kuinka suuren osan saaresta hän omistaa. Hänellähän kuitenkin menee jatkuvasti paremmin. Tai jos ei mene, syy on hänen omansa.
Toinen olennainen osa nonaggressioperiaatetta on väkivallan aloittaminen. Libertaarit eivät vastusta väkivaltaa kokonaisuutena, vaan vain sen aloittamista. Me uskomme, että väkivallan aloittaminen on aina väärin, mutta että jonkun toisen aloittamaan väkivaltaan saa vastata väkivaltaisesti. Rajustikin.
Siksi kannatamme oikeusjärjestelmää, joka rankaisee väkivaltaisesti pahantekijöitä, ja näin myös ehkäisee heitä tekemästä rikoksia. Katsomme, että täysi pasifismi johtaisi kaaokseen, kun kunnollista disinsentiiviä rikollisuutta vastaan ei enää olisi. Libertaarit eivät siis ole pasifisteja, vaan yksilöitä, jotka käyttävät väkivaltaa silloin kun se ehkäisee lisäväkivaltaa.
Oikeutetun väkivallan tasosta kiistellään libertaarien sisällä monellakin tasolla. Vastakkainasettelu on hienovarainen, mutta siitä keskustellaan UKK:in muissa osissa.
Sitaatteja
"Tuhannen tulimmaista! Eikö miehellä ole valta elää rauhassa ja tahtonsa mukaan omalla kannallansa, koska ei hän seiso kenenkään tiellä, ei loukkaa kenenkään oikeutta? Kuka sen voi kieltää? Mutta sanonpa kerran vielä: papit ja virkamiehet kirjoinensa ja protokollinensa ovat ihmisten häijyt henget."
— Juhani Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -romaanissa
