Hussein al-Taee

Liberalismiwikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Hussein al-Taee on Sdp:n kansanedustaja (2019-), joka on vuosia kommentoinut turvallisuuspolitiikkaa Venäjän ja Iranin narratiivista.

"Olen sanonut typeryyksiä", hän myönsi, kun hänen raportoitiin 2010-luvulla somessa toivoneen presidenttien tappamista ja vihjailleen USA:n terrorikytköksistä, olleen juutalaisvastainen ja Iran-mielinen. Kuvakaappauksen mukaan al-Taee olisi puhunut Mark Zuckerbergista juutalaisena, joka ”huijaa ihmisiä saadakseen kaiken”. Al-Taee ei kiistä kuvakaappauksia mutta sanoo, ettei kaikista muista, onko ne kirjoittanut. Niistä oli vuonna 2019 esillä enää yksi. Al-Taee, 35, sanoo olleensa tuolloin (mm. 2015) nuori ja vihainen.[1]

Viitteet