Kaarle Nordenstreng

Liberalismiwikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Kaarle Nordenstreng on tiedotusopin emeritusprofessori, joka koulutti Suomeen laajalti taistolaisista ja taistolaishenkisistä koostuvan toimittajakunnan.

Toimittaja Martti Valkosen mukaan myöhempi HS-kulttuuritoimituksen esimies Heikki Hellman oli aikanaan Tampereen tiedotusopin laitoksella tekemässä marxilaista vallankumousta yhdessä professori Kaarle Nordenstrengin kanssa ja tukahdutti vielä 2000-luvulla taistolaisuuden arvostelua HS:n avulla. [1]

Vasemmistolainen toimittajakoulutus

Toimittajien koulutus on tapahtunut pitkälti äärivasemmistolaisten professorien toimesta, keskeisimpinä Tampereen yliopiston Pertti Hemánus ja Kaarle Nordenstreng. Etenkin 1970-80-luvuilla suuri osa toimittajista ja muista vaikuttajista oli taistolaisia, vieläkin moni.

Tampereen yliopiston tiedotusopin professori (Suomen pisimpään virassa: 1971-2009) Kaarle Nordenstreng "oli Kansainvälisen tiedotustyöntekijäin liiton (KTL) (International organisation of journalists, IOJ) presidentti 23.9.1976-1991. Esko Salmisen (Viestinnällä vallankumoukseen Edita, 2004) mukaan IOJ oli "kremlin/kommunistien peitejärjestö" ja enemmistö sen jäsenjärjestöistä oli sosialistisista maista. Suomesta liittoon kuuluivat kommunistien toimittajajärjestöt (Toimittajaliitto ja Yleinen lehtimiesliitto). Salminen sanoo myös Nordenstrengin myötäilleen SKP:n oppositiota, mutta julkisesti Nordenstreng ei ole taistolaisia tukenut. Varmasti Nordenstreng oli marxilainen ja tuki kansandemokraatteja, mistä Salminen vahvasti tätä syyttää. Samoin ilmeisesti myös Hemanuksen kohdalla." [2]

Lehdistötutkija, professori[3] Esko Salminen esittää hyvin laajaan lähdeaineistoon perustuvassa, Tieto-Finlandia-ehdokkuuden 2004 saaneessa kirjassaan "Viestinnällä vallankumoukseen", että Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksen (professorit Kaarle Nordenstreng ja Pertti Hemanus) johdolla Suomen toimittajakunta yritettiin marxilaistaa.[4] Nordenstrengin assistenttina toiminut ex-taistolainen HS-kulttuuritoimituksen esimies Heikki Hellman kiistää professorien pyrkineen vallankumoukseen mutta myöntää Nordenstrengin johtaman Kansainvälisen journalistiliiton (IOJ) olleen KGB:n ohjaama ja Tampereen yliopiston kasvattaneen pitkän lähes yksin uuden toimittajakunnan.[5]

Tiedotusopin laitoksen professorit Kaarle Nordenstreng ja Pertti Hemanus olivat vasemmistolaisella linjalla, mutta alempitasoista toimittajatutkintoa Salminen pääsi opettamaan vuodesta 1982.[4] Tosin Nordenstreng oli jo vuonna 1976 ilmoittanut toimittajatutkinnon lakkauttamisesta, mutta se sulautettiin tiedotusoppiin vasta vuonna 1993.[4] Salmisen mukaan vasemmisto vaati käytännön toimittajantaitojen opettamisen sijaan marxilaisen teorian opettamista.[5]

Vastareaktiona toimittajakoulutuksen punaisuudelle HS perusti oman toimittajakoulun 1960-luvun lopulla, 1978 Helsinkiin tuli tiedotusopin professuuri ja 1980-luvulla Jyväskylään. [4]

Salmisen mukaan alan 18 professorista on yhä 11 tamperelaistaustaisia vasemmistolaisia (2002), ja nämä muodostavat Suomen viestintäkoulutusta johtavan verkoston.[4]

Salmisen ja tietokirjailija Martti Valkosen mukaan radikaalien toiminnan selvittämistä on hidastanut se, että monet taistolaiset ovat yhä vaikutusvaltaisissa asemissa.[4]

"Tampereen punainen yliopisto"

Nordenstreng sanoo, ettei IOJ ollut Neuvostoliiton taskussa, vaikka maan ihmisoikeusongelmia olisi voinutkin ottaa enemmän esille. Häntä syytettiin toimittajaopiskelijoiden aivopesusta vasemmistolaisiksi ja Neuvostoliiton "Taskussa" olleen IOJ:n johtamisesta. Osittain hänen vuokseen Tampereen "punainen" yliopisto sai liikanimensä. Kun hän 29-vuotiaana haki sinne professoriksi, oppilaat keräsivät nimiä saadakseen tämän radikaalin toimittajan opettajakseen, mikä onnistui.[6]

Vaimo on professori Ulla-Maija Kivikuru[6] toimittajien opettaja, Svenska social- och kommunalhögskolanin viestinnän professori.

Viitteet

  1. HEIKKI HELLMAN JYMÄYTTÄÄ PIHTIPUTAAN MUORIA, Journalismi.info, toimittaja Martti Valkonen, 5.10.2004
  2. http://fi.wikipedia.org/wiki/Keskustelu:Taistolaisuus 6. helmikuuta 2006
  3. Suomi muuttui kitisten tai ei ollenkaan, HS Kulttuuri 7.5.2011
  4. 4,0 4,1 4,2 4,3 4,4 4,5 ”Viestintäsotaa” Tampereella ja vähän muuallakin, Agricola 14.12.2004, Turo Uskali, FT, tutkija, Journalistiikka /Jyväskylän yliopisto
  5. 5,0 5,1 Ne stallarit ja viestinnän vaaran vuodet, HS-kulttuuritoimituksen esimies, ex-taistolainen Heikki Hellman 8.9.2004
  6. 6,0 6,1 Suomen vaarallisin mies Helsingin Sanomat. 4.8.2019.