Laura Lindstedt

Liberalismiwikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Laura Lindstedt voitti kirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2015. Hän sanoo olevansa poliittisesti vasemmalla. [1]

Palkintopuheessaan Lindstedt sanoi Juha Sipilän hallituksen politiikan olevan huiputusta ja sumutusta.[2] Jari Tervon mukaan puhe sisälsi kaikki 1970-luvulla muodista menneet vasemmistolaiset koodisanat luokkayhteiskuntaa ja uusliberalismia myöten.[1]

Palkintoromaaninsa kirjoittamiseen Lindstedt oli saanut 80 200 euroa apurahoja, niistä 67 200 euroa yksityisiltä säätiöiltä.[3]

Kulttuurinen hyväksikäyttö ja mansplaining

Suomalais-jemeninjuutalainen Koko Hubara syytti Laura Lindstedtin kirjaa Oneiron kulttuurisesta appropriaatiosta (kulttuurisesta anastamisesta): "yksi kulttuurinen ryhmä, yleensä länsimainen ja valkoinen, ottaa haltuun jonkun toisen ryhmän tapoja, käsityksiä ja tuotteita – ja pönkittää niillä omaa valta-asemaansa ja myös taloudellista etumatkaansa ilman, että joutuu koskaan kärsimään asiaan liitetystä sorrosta." [4]

HS: "Lindstedt asettuu Hubaran mielestä asemaan, jossa hän arvioi, millaisia Hubaran kaltaiset naiset ovat. Sitten hän selittää oman käsityksensä perusteella tämän lukijoilleen, joiden Lindstedt olettaa olevan itsensä kaltaisia."[5]

HS: "Tämä on Hubarasta ongelmallista, koska hänen kaltaisensa naiset eivät näin itse pääse määrittelemään, millaisia he ovat."[5]

"Hubara laati jatko-osan blogikirjoitukselleen. Siinä hän syytti valtaosaltaan valkoista akateemista kulttuurikermaa siitä, että he kyllä puolustavat Linstedtin rasisminvastaisia julkisia päänavauksia, mutta kääntävät selkänsä kun 'rodullistettu' nainen arvostelee Oneironia. Parodiahorisontti ylittyi jälleen, kun Hubara puristi Linstedtin ja hänen lukijakuntansa etuoikeuksien ja ennakkoluulojen valkoiseksi massaksi, joka on kollektiivisesti syyllinen kaikkiin sivilisaationsa julmuuksiin ristiretkistä keskitysleireihin."[6]

"Taiteilijat ovat vuosien ajan uskoneet, että suurin uhka heidän taiteelliselle liikkumavaralleen ovat perussuomalaiset, rasistit ja nationalistit, mutta nyt punavihreä feministi, joka on vieläpä ihaillun Toiseuden edustaja, paneekin halki, poikki ja pinoon sellaiset kirjat, joiden henkilöihin hän ei osaa samaistua." Hubara arvostelee myös sitä, että kirjassa esitetty hepreankielinen teksti on jäljempänä suomennetty, mikä mitätöi hepreaa osaavat lukijat.[6]

Vasemmistolainen valkoinen taide-eliitti Laura Honkasalosta alkaen kävi vastahyökkäykseen vasemmistolaista Hubaraa vastaan, koska Lindstedt oli sanonut kaikki vasemmistolaiset koodisanat, kuten "uusliberalismi" ja "tuloerot".

Mansplaining

Taiteilija-kuraattori Juha Huuskosen mielestä kirjassa on ylipitkää "mansplainingia", jossa Lindstedt esittää "oudolla ja ahdistavalla" tavalla haluttomalle lukijalle pitkää tyhjää luennointia asioista, joista tietää vähemmän kuin tämä. Huuskonen myös ihmettelee, miksi Lindstedtin ottaa hyvin tiukasti kantaa juutalaisuuden ja syömishäiriön suhteeseen. Se voi olla ahdistavaa niille, joille nämä aiheet ovat henkilökohtaisia.[7]

Viitteet

  1. 1,0 1,1 Finlandia-voittajan hallituskritiikki synnytti somekohun – HS kysyi aiheesta muilta mielipidevaikuttajilta, Hanna Mahlamäki, Antti Majander, HELSINGIN SANOMAT KULTTUURI, 28.11.2015.
  2. Mikko Pesonen: Finlandia-voittaja Laura Lindstedt suomii kovasanaisesti hallitusta Yle.fi, uutiset. 26.11.2015. Viitattu 28.11.2015.
  3. Finlandia-voittaja Laura Lindstedtille 96 000 € apurahoja Ilta-Sanomat. 3.12.2015. Viitattu 3.12.2015.
  4. Othe(i)ron, Koko Hubara, Ruskeat Tytöt, 8.2.2016.
  5. 5,0 5,1 Kuka saa kirjoittaa vähemmistöistä ja mitä? Netissä puhkesi riita Finlandia-voittajan naiskuvasta, Taika Dahlbom, Helsingin Sanomat 12.2.2016.
  6. 6,0 6,1 Farssi nimeltä kulttuurikeskustelu, Sarastus, 15.2.2016.
  7. Oneiron – ylisuorittamisen ja aliarvioinnin ongelma, taiteilija-kuraattori Juha Huuskonen, 15.2.2016.

Aiheesta muualla

  • Veronvälttelijä Laura Lindstedt elää rikkaiden rahoilla, Vapaasana.net 29.11.2015: "Herlinin, Wihurin ja muiden rikkaiden verottomilla apurahoilla elävä Laura Lindstedt vaati taiteilijapalkkaa jokaiselle, joka tekee taidetta tai kulttuuria ammatikseen. Ilmoitan täten ryhtyväni taiteilijaksi, samoin 100 000 kaveriani. Toivottavasti Lindstedt hakeutuu oikeisiin töihin kustantaakseen palkkamme veroillaan..."