Mari Kiviniemi

Liberalismiwikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Mari Kiviniemi on Keskustan puheenjohtaja. Hän oli Suomen pääministeri vuosina 2010-2011. Kiviniemi nousi eduskuntaan vuonna 1995. Hän vaihtoi Vaasan vaalipiirin Helsingin vaalipiiriin 2007. Helsingin kaupunginvaltuustoon hän nousi jo 2004. Kiviniemi valittiin Keskustan varapuheenjohtajaksi syksyllä 2003, kun Anneli Jäätteenmäki joutui eroamaan puheenjohtajantehtävästä ja hänen tilalleen nousi Matti Vanhanen. Puoluekokouksessa vuonna 2008 Kiviniemi menetti paikkansa varapuheenjohtajana. Vanhanen teki Kiviniemestä hallitukseensa sijaisulkomaankauppaministerin puolen vuoden ajaksi. Toiseen hallitukseensa Vanhanen nosti Kiviniemen hallinto- ja kuntaministeriksi vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen.

Vuoden 2010 puoluekokouksessa Kiviniemi nousi Vanhasen tilalle uudeksi johtajaksi. Kampanjassaan hän mainosti itseään uudistuvan keskustalaisen kansanliikkeen johtohahmoksi. Kiviniemi sai itselleen niin ylivoimaisen suosion, että edes hänen suuret ja varteenotettavat haastajansa eivät onnistuneet voittamaan häntä. Puheenjohtajavaalin toisen kierroksen äänistä Mauri Pekkarinen sai 1035 ääntä ja Kiviniemi puolestaan 1357 ääntä voittaen äänestyksen selvästi. Mari Kiviniemi säilytti väistyneen hallituksen kokoonpanon entisellään ja hänet nimettiin tämän jälkeen uudeksi pääministeriksi. Seuraavana syksynä Keskustan kannatus alkoi laskea eduskuntaryhmän rivit hajottaneen jätevesiasetuksen seurauksena. Myös Vanhas-jupakka eduskunnassa toi Keskustalle romahtavaa kannatusta lisää. Vuoden lopussa Kiviniemi ilmoitti Väyrysen huoltoasemajupakasta, että asioiden on tärkeästi oltava avoimesti esillä. Eräällä kyselytunnilla alkuvuonna 2011 Kiviniemi meni haukkumaan opposition asenteen valitettavan epäisänmaalliseksi ja kieltäytyi pyytämästä anteeksi. Kiviniemi naljasi myös oppositiolle, että hänen seuraavakaan hallituksensa ei kuntien pakkoliitoksia kannata. Silti Kiviniemi sai jatkuvasti murskaavia kannatuslukuja gallupeissa, joiden tuloksena häntä manoistettiin jo naisten suosiksi. Kiviniemen kausi pääministerinä päättyi Perussuomalaisten murskavoittoon eduskuntavaaleissa ja Keskustan suureen vaalitappioon. Puolue jäi yhdeksän paikan päähän suurimman puolueen aseman saaneesta kokoomuksesta. Kiviniemi jätti pääministerin tehtävät kesäkuussa.