Palkkasääntely

Palkkasääntely tarkoittaa tyypillisesti sitä, että valtio suoraan tai epäsuorasti määrää minimi- ja/tai maksimipalkan yleisesti, alakohtaisesti tms.

Ongelmat ovat samat kuin muussakin hintasääntelyssä: työvoima kohdentuu väärille aloille ja tehtäviin ja väärät henkilöt sijoittuvat eri tehtäviin. Tämä aiheuttaa tehottomuutta ja hyvinvointitappioita. Lisäksi minimipalkka aiheuttaa työttömyyttä ja maksimipalkka työvoimapulaa.

Nyky-Suomessa valtio antaa työehtosopimusten yleissitovuuslailla työmarkkinajärjestöille oikeuden säätää alakohtaisia minimipalkkalakeja, mikä aiheuttaa työttömyyttä. Ks. minimipalkka. Aiemmin on ollut myös maksimipalkkalakeja.

Markkinapalkka

Markkinapalkka on palkkasääntelyn vastakohta. Se tarkoittaa vapaasti työnantajan ja työntekijän kesken sovittavaa eli vapaasti markkinoilla määräytyvää palkkaa. Se riippuu työstä, työntekijästä ym. ja reagoi ylösalas työn kysynnän ja tarjonnan muutoksiin kohti tasapainopalkkatasoa, jolla työn kysyntä ja tarjonta ovat yhtäsuuret kaikille riittää töitä ja kaikille töille tekijöitä - paitsi niille, joita tilaajat eivät pidä palkkapyyntöjen arvoisina. Se myös ohjaa työntekijät sinne, missä heistä kustakin on eniten hyötyä, ts. missä heidän työstään ollaan valmiit eniten maksamaan, tietysti työn mieleisyys, työmatka ym. huomioiden.

Esimerkkejä

Siivousalalle sovittiin 20 %:n palkankorotukset työvoimapulan vuoksi. Tosin jo ennen tällaista liittokohtaista sopimusta työnantajat tarjosivat yksittäisille työntekijöille liiton sopimuksen ylittäviä palkkoja houkutellakseen työvoimaa.

Katso myös

• Minimipalkka
• Hintasääntely
• Tulopolitiikka