Poikkeuslaki
Poikkeuslaki tarkoittaa tyypillisesti erikoistapauksesta säädettyä lakia, jolla rikotaan perustuslakia, usein vuoden 1973 presidentinvalintaa.
Neuvostoliiton painostuksen vuoksi sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä varten oikeusministeri Urho Kekkosen johdolla säädettiin poikkeuslaki, joka taannehtivasti muutti Suomen johdon aiemmat teot rikoksiksi.
Vuonna 1973 säädettiin poikkeuslailla Kekkonen presidentiksi 1974-78 ilman vaaleja. Tällainen kiireellinen perustuslain vastainen säädös vaatii 5/6:n enemmistön, mikä ostettiin ostamalla SMP:n kansanedustajien enemmistö uudeksi puolueeksi (SKYP) ja painostamalla ja kiristämällä muita, niin että lakia uskalsivat harvat vastustaa ("mm. SMP:n J. Juhani Kortesalmi, Pekka Vennamo ja Veikko Vennamo, Kokoomuksen Tuure Junnila, Salme Katajavuori, Eero Lattula, Pentti Mäki-Hakola ja Kullervo Rainio, RKP:n Georg C. Ehrnrooth ja Victor Procopé, LKP:n Olavi Borg ja SKL:n Raino Westerholm" [Wp]). Sdp, Keskusta, SKDL ja SKYP kannattivat täysin.
Useimmat "poikkeuslain" vastustajat (eli perustuslainmukaisten vapaiden vaalien kannattajat) julistettiin poliittiseen pannaan, "fasisteiksi" ym.
1968 poikkeuslakialoite
Vuonna 1966 muodostettu Rafael Paasion (sd) I hallitus oli kansanrintamahallitus: siihen kuuluivat Keskustapuolueen lisäksi Sdp, SKDL ja TPSL. Hallituspuolueet tekivät poikkeuslakiehdotuksen Kekkosen jatkokaudesta vuodesta 1968 ilman vaaleja. Ehdotus ei saanut vaadittavaa enemmistöä, joten puolueet asettivat Kekkosen ehdokkaakseen. [1].
Viitteet
- ↑ Lauri Haataja & Paavo Friman, "Presidenttikirja", 2001, Helsinki, Gummerus, ISBN 951-566-071-8, sivu 163
