Tunnepolitikointi

Tunnepolitikointi (tunnepolitiikka) tarkoittaa yleensä 1. politiikan tekemistä tunteisiin vetoamalla tai tunnepohjaisesti tosiasia- ja järkiperäisyyden sijaan tai 2. irtopisteiden keruuta tai miinusten välttelyä esittämällä yleisön toivomaa tunnetilaa, kuten itkua, surua, myötätuntoa tai päätöksenteon vaikeutta.

Yleensä tunteita pidetään päätöksenteolle haitallisina, mutta väitöstutkimuksen mukaan ahdistus on tästä poikkeus, koska se tekee epävarmaksi ja siksi saa ihmisen etsimään lisää tietoa aiheesta.

"Tunnepolitiikassa pelataan peloilla ja unelmilla, ei faktoilla. Tämä on huono asia, koska järkevät argumentit voi kumota, mutta tunteita ei, kuten kirjailija Tommi Melender muistuttaa uudessa esseekokoelmassaan Onnellisuudesta. Kun poliitikko puhkeaa itkuun, toimittajat lopettavat vaikeiden kysymysten tekemisen. Siitä kertoo myös se, mille annetaan tilaa ja huomiota." "tunteillahan ihmiset perustelevat pettämistä, juomista ja lyömistä."

"Tunteista haetaan vastauksia kysymyksiin, jotka tarvitsisivat ennemmin faktoja. Kuten: Ovatko maahanmuuttajat Suomelle uhka? Auttaako homeopatia syöpään? Onko vanhemmuus nykyajassa hukassa?"

"Ei kuitenkaan auta, että kyynelehtii hukkuneen lapsen kuvan tai Bambin äidin kuoleman takia, jos tunteet eivät muutu teoiksi maailmaa kohtaan. Sen sijaan sammuneen pultsarin pelastaminen lumihangesta sisätiloihin pelkästä velvollisuudentunnosta on aidosti hyvä teko. Vaikka samalla tuntisikin inhoa ja kuvotusta."

Totuuden jälkeinen politiikka

Toimittaja Peter Pomerantsev kirjoittaa Granta-lehdessä, että elämme totuuden jälkeisessä maailmassa (post-truth world, post-fact world), jossa ei vain valehdella vaan ei edes välitetä totuudesta. Putin voi väittää, että Ukrainassa ei ole venäläissotilaita [tai että nämä kaikki ovat lomamatkalla], Trump väittää tuhansien muslimien hurranneen New Jerseyssä kaksoistornien tuhoa ja Brexit-kampanja väittää voivansa antaa NHS:lle ne 350 miljardia puntaa, jotka “Britannia antaa EU:lle joka viikko”.

Syyksi on esitetty samanmielisten kuplaa, jota Google ja Facebook vahvistavat käyttäjän edellisten hakujen ja tykkäysten perusteella: näemme vain samanmielisiä ja asioita, jotka saavat meille paremman tunteen, vaikka ne eivät olisi tosia.

Totuuden jälkeisen politiikan tuntomerkki on, että väitettä toistellaan senkin jälkeen kun se on todistettu vääräksi, kuten yllä mainittu Brexit 350 -väite. Yleensä siihen yhdistyvät tunnepolitikointi ja salaliittoteoriat. Ilmiö on vanha, nimi "post-truth politics" vuodelta 2010 ja yleistyminen tapahtui vasta kesällä 2016 Trumpin ja Brexitin myötä.

"Tunnepolitiikassa hyvikset häviävät"

”Jos teemme kaikesta poliittisesta keskustelusta emotionaalisuuskilpailun, intohimokilpailun tai hysteriakilpailun, niin ainoa varma asia on, että voittajia eivät tule silloin olemaan uusvasemmisto, opiskelijat tai mitkään niistä vähemmistöistä, jotka pyrkivät kunnolliseen yhteiskuntaan”, sanoi historioitsija Arthur Schlesinger vuonna 1968. Schlesinger myös varoitti, että silloin oikeisto voittaa.

HS-artikkelin mukaan vuodesta 2008 alkaneet talouskriisit vaihtoivat "älyn tunteisiin ja yhteistyön nationalismiin". Professori Laura Kolben mukaan ne romahduttivat myös optimismin, vaurastumisen ja "euroopan yhteen hiileen puhaltamisen", joka alkoi sosialismin romahduksesta 1991.

Käännytät toisen epäemotionaalisella puheella

Jos ihminen kokee itsensä uhatuksi, hän takertuu tiukemmin kantoihinsa, vaikka ne todistaisi vääriksi. Epäemotionaalinen puhe, tilasto tai kuvaaja kääntää ihmisen kannan paremmin. Houkutteleva kilpaileva selitys on tehokkain keino, aggressiivinen vastustaminen huonoin.

Politikointi tunteiden vallassa

Emeritaprofessori Susan Smalleyn mukaan jo vuoden 2008 esivaaleissa oli liu'uttu tunnepolitiikkaan, jossa emootiot ovat etualalla ja järki toissijaista. "There is anger, anxiety, pride, cynicism, shock, fear, and panic attached to our blogs, our words, the candidate’s ads, the candidate’s rhetoric, and seemingly everyone in America right now." Hänen neuvojaan ovat:

1. Huomaa, että joku muu tuntee yhtä vahvasti käänteistä kantaa kuin sinä.
2. Huomaat asioita hyvin vinoutuneesti vain sitä, mitä etsit, ellet pidä avointa mieltä.
3. Älä tee mitään ennen kuin voit esittää järjen ääntä ilman kielteisiä tunteita.

Poliitikkojen pitää esittää oikeaa tunnetta joka käänteessä

"Poliittisesta edustuksesta on tutkijoiden mukaan tullut enemmänkin tunteiden ja fiilisten ilmaisemista kuin intressien ja identiteettien edustamista. Myös poliitikkojen ja toimittajien välinen tiivis kommunikointi Twitterissä näyttää rakentavan tätä tunnepolitiikkaa."

"Myös poliitikkojen ja toimittajien välinen tiivis kommunikointi Twitterissä rakentaa tätä läheisyyden ja läsnäolon lumoa luovaa tunnepolitiikkaa. Poliitikkojen on luovittava kahden maailman välissä. Heidän työhönsä kuuluu osallistuminen yhä monimutkaistuvampaan poliittiseen päätöksentekoon ja välitön reagointi ennalta arvaamattomiin poliittisiin tapahtumiin ja kysymyksiin samalla kuin heidän on oltava jatkuvasti empaattisesti kuunneltava ja kansalaisten huolenaiheita."

"Sosiaalinen media sopii välineenä hyvin tähän Pierre Rosanvallonin (2008) läsnäolon politiikaksi (tässä: the politics of closeness) kutsumaan demokratiamalliin, joka edellyttää poliitikkojen jatkuvaa empaattista läsnäoloa mediassa ja jossa poliittinen viestinä on tunteenomaistunut. Samalla myös käsitys poliittisesta edustuksesta on muuttunut. Poliittisesta edustamisesta on tullut enemmänkin affektien artikuloimista kuin intressien ja identiteettien edustamista."

"tunnepolitiikka, jota parhaiten edustaa koskettavasti puolisonsa menettämisestä ja leskeydestä sekä tsunamikokemuksestaan kertonut eduskunnan puhemies Sauli Niinistö. Kokoomuksen puoluejohtaja Jyrki Katainen sai hänkin taannoin runsaasti kiitosta ”äärimmilleen liikuttuneesta” esiintymisestään tiedotustilaisuudessa, jossa hän kertoi ulkoministeri Ilkka Kanervan erottamisen syistä."

Aiheesta muualla

• https://en.wikipedia.org/wiki/Post-truth_politics