Valtalaki
Valtalaki oli Sdp:n ja eräiden porvarien kannattama laki, jonka Venäjän väliaikainen hallitus jätti vahvistamatta kesällä 1917. Laki olisi siirtänyt eduskunnalle hallitusvallan lukuun ottamatta ulko- ja sotilasasioita. Sdp:n johdolla muutettu versio olisi myös siirtänyt toimeenpanovallankin eduskunnalle, vallan kolmijako-opin vastaisesti.
Professori K. J. Ståhlbergin komitea valmisteli keväällä 1917 valtalain, joka siirtäisi hallitsijan valtaoikeuksia etenkin Suomen senaatille (hallitukselle). Kesän eduskuntakäsittelyssä Sdp muutti sen vallan kolmijako-opin vastaiseksi: toimeenpanovalta siirrettäisiinkin eduskunnalle, jolla olisi myös lainsäädäntövalta, ja senaatti olisi lähes vallaton "eduskunnan toimielin".
Sdp tiesi, että väliaikainen hallitus ei hyväksyisi tällaista valtalakia, mutta pani toivonsa samanaikaiseen kommunistien heinäkuiseen vallankaappausyritykseen. Kommunistit olivat luvanneet hyväksyä lain, kunhan kansalliskokous tämän vahvistaisi. Kaappausyritys kuitenkin epäonnistui. Eduskunta oli ehtinyt hyväksyä lain Sdp:n, maalaisliiton ja mm. nuorsuomalaisten vähemmistön äänillä.
Odotetusti väliaikainen hallitus ei vahvistanut valtalakia. Sen mielestä päätösvalta kuului kansalliskokoukselle, jonka vaalit se oli säätänyt vuoden lopulle. Kommunistit kaappasivat vallan, hävisivät silti pahasti vaalit ja hajottivat kansankokouksen. Vallankaappauksen jälkeen silloinen eduskunta julisti Suomen itsenäiseksi.
Ministerivaltiosihteeri Carl Enckell oli lobannut valtalain vahvistamista vastaan, mutta Kerenski ei olisi vahvistanut sitä muutenkaan ohi kansalliskokouksen. Hallitus määräsi Suomeen uudet vaalit eduskunnan ylitettyä toimivaltuutensa.
Senaatti niukasti päätti julkaista hajotusmanifestin: kaksi senaatin nuorsuomalaista, Svinhufvud ja Holsti, olivat lähellä vaatia sinänsä laillisen hajotuspäätöksen muoto-ongelmia korjattaviksi ennen julkaisemista mutta toisaalta kaksi demaria, Tanner ja Wuolijoki, olisivat halunneet äänestää julkaisun puolesta, mutta heidät painostettiin ruotoon. Hajotus katsottiin siis laillisesti äänin 7-6. Sdp:n senaattorit erosivat. Sdp päätti osallistua uusiin eduskuntavaaleihin.
Tsaarin luovuttua kruunustaan se siirtyi duumalle. Suomen kruunun kohtalo ratkesi siis senaatissa niukasti duuman ja väliaikaisen hallituksen eduksi. Kun kommunistit kaappasivat vallan pienellä joukolla marraskuussa 1917, Suomen kruunulla kiistatta ei enää ollut haltijaa. Siksi eduskunnan 6.12. hyväksymä senaatin julistusta korkeimman vallan siirtymisestä senaatille ja eduskunnalle oli aivan eri tavalla oikeutettu. Kun vielä Venäjän kaapparihallitus sen Sdp:n taktisesta toiveesta hyväksyi, itsenäistyminen oli kiistaton ja maailmalta sateli tunnustuksia.
Sdp tiesi, että ilman tunnustusta se saisi kansan vihat päälleen, ja antoi Leninin ymmärtää, että tunnustaminen on vain keino mahdollistaa Sdp:n valtaantulo ja Suomen palauttaminen Leninin Leninin vaikutuspiiriin, ainakin Leninin mielestä hänen valtansa allekin. Lenin lähettikin pian Stalinin kiihottamaan Sdp:n kapinaan, vaikka Sdp:n enemmistö olisi halunnut edetä demokraattista tietä. Sdp kaappasikin vallan marraskuussa, mutta katui ja perääntyi. Silloiset veriteot kuitenkin estivät suunnitellun yhteishallituksen, koska Sdp ei suostunut edes pyytämään murhia anteeksi, ja sitten Stalinin kiihotus alkoi purra liikaa punakaarteihin ja sisällissota alkoi Sdp:n enemmistön tahdon vastaisesti, kunnes enemmistö antoi vähemmistön viedä ja vain suoraselkäisimmät kieltäytyivät kapinasta demokratiaa vastaan.
