Verotietojen julkisuus

Liberalismiwikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Verotietojen julkisuus. Verottaja toimittaa medioille luettelon yli 100 000 euroa vuodessa ansainneesta suomalaisista. Heitä on noin 70 000. 986 heistä anoi pääsyä pois vuoden 2019 luettelosta perustelluin syin, ja verohallinto hyväksyi näistä 787-973 pyyntöä. EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) vuoksi vuodesta 2018 alkaen tällaisia anomuksia on hyväksytty. Tulo- ja verotiedot saa silti verotoimistoista henkilön nimellä.[1]

"Ihmisten terveystiedot ennemmin julki, koska ne eivät johda uhkailuihin, väkivaltaan, ryöstöihin ja ihmissieppauksiin"

Vuonna 2019 listan mukaan eniten ansaitsi Ilkka Brotherus, 66 miljoonaa euroa, myytyään Amer Sportsin kiinalaiskonsortiolle. Hän maksoi yli 22 miljoonaa euroa veroja. Brotheruksen mielestä verotietojen pitäisi terveystietojen tavoin olla yksityisasioita. Hänen mukaansa Suomessa vero- ja tulotietojen julkistaminen on eräissä tapauksissa aiheuttanut uhkauksia tai muita ongelmia.[2]

Vuonna 2009 turkulaismies kaappasi rikkaan perijättären ja piti tätä 17 päivää vankina miljoonien eurojen lunnaita vastaan.[3]

Kaksi tohtorikoulutettavaa puolusti verohallinnon linjaa. Heidän mukaansa akateeminen tutkimus ei juuri tarvitse yksilötason tietoja. Yleensä Suomessa on tutkijoille laadukasta rekisteridataa. Verotiedot ovat poikkeus tästä käytännöstä, jossa rekisteridatasta ei tule julki yksilöiden tietoja ja datan saaminen vaatii hyväksytyn tietolupahakemuksen. Tiedotusvälineille annettuja (yksilöityjä) verotietoja käytetään heidän mukaansa lähinnä klikkiuutisointiin.[4]

20 suomalaislehteä sulki verokoneensa kuukaudeksi protestina verohallinnon linjaukselle. Heidän mukaansa linjaus tekee epätarkaksi kuvan suomalaisten veroista ja tuloista, heikentää läpinäkyvyyttä ja lieventää yli 20 vuotta jatkunutta kansainvälisesti poikkeuksellista mahdollisuutta tehdä havaintoja yhteiskunnasta.[5]

Klikkiotsikot kun ovat tärkeä tulonlähde.

Viitteet