Elinkauppa

Liberalismiwikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Elinkauppa on ollut laillista vain Iranissa,[1] mutta nyt Australia ja Singapore ovat laillistamassa rahalliset korvaukset luovuttajille.[2][3] Molempien maiden munuaissairausjärjestöt kiittelevät päätöstä.[2][3]

Nyt laiton elinkauppa kattaa ehkä 5-10 % maailman elinsiirroista. Pimeillä markkinoilla luovuttajat eivät välttämättä saa kunnollista jälkihoitoa. [1]

Maailmassa on miljoonia munuaispotilaita, mutta vuonna 2007 tehtiin vain 65 000 munuaissiirtoa.[1] Yhdysvalloissa munuaissiirtojono oli vuosikymmenessä miltei kaksinkertaistunut 95 000 ihmiseen vuonna 2012, mutta tuolloinkin heistä vain 16 500 sai siirrännäisen ja muista 4500 kuoli odottaessaan, lähinnä siksi että joutui odottamaan sopivaa munuaista liian kauan.[4] Siirtoelinpulan takia monet maat ovat yrittäneet erilaisia innovaatioita, mutta vain elinkaupan laillistanut Iran on saanut poistettua siirtomunuaispulan.[1] Suomessakin elinsiirtoa jonottaa jatkuvasti noin 350 ihmistä, vaikka suomalaiset ovat ahkeria luovuttajia.[5] Myös Singapore suunnittelee elinkaupan laillistamista.[1]

Elinpula on johtanut myös elinsiirtoihin vanhoilta ja sairailta vainajilta, jolloin elimet voivat pettää tai sisältää syövän. Toisaalta myös paremman elimen odottaminen olisi vaarallista, koska jonossa on korkea kuolinriski. [1]

Kuolleilta otettuihin elimiin liittyy monia kiisteltyjä ongelmia kuten kiire ottaa elimet ennen suostumuksen varmistamista sekä vaikeus määritellä elämän ja kuoleman rajaa. [1]

Riskit

Toisen munuaisen luovuttamisen riski on hyvin pieni, sama kuin eräiden kauneusleikkausten kuten rasvaimun. Seulottu luovuttaja elää pidempään kuin kahden munuaisen ihmiset keskimäärin. Laillisilla markkinoilla sekä myyjän että vastaanottajan asema olisi parempi kuin pimeillä markkinoilla. [6]

Luovuttamiseen liittyy lähinnä vain leikkausriski. Jäljelle jäävä munuainen kasvaa täyttämään poistetun paikan. Toisesta munuaisesta ei ole juurikaan etua. Jos munuaiset pettävät, ne pettävät yleensä yhtaikaa. Elävän luovuttajan munuainen kestää yleensä vuosia pidempään kuin kuolleen. [7]

Sen sijaan vastaanottajalle siirtomunuainen tuottaa keskimäärin 10 vuotta elinikää ja tavattomasti elämänlaatua. Laillinen siirtoelinkauppa alentaisi leikkausriskiä huomattavasti mm. jälkihoidon avulla verrattuna mustan pörssin elinkauppaan. Lisäksi, jos luovuttajan munuainen pettäisi, mikä siis ei juuri koskaan johdu laillisesta luovutuksesta, elinkauppa pelastaisi hänetkin.

Tiedemaailman kantoja

Tutkimusyhteenvedon mukaan elinkauppaa tutkineista 72 tutkijasta maailmassa 68 % kannatti ja 21 % vastusti elinkauppaa.[8] Myös yhdysvaltalaisten taloustieteilijöiden (AEA) konsensus on, että elinkauppa pitäisi sallia (70 % vs. 16 %).[9]

UC Berkeleyn professori ja Organs Watchin johtaja Nancy Scheper-Hughes korostaa, että elinsiirroista maksetaan jo nyt korvauksia Yhdysvalloissakin "älä kysy, älä kerro" -tyyliin. Scheper-Hughes kannattaakin elinkaupan laillistamista. Hän on kuuluisa tutkimuksistaan, jotka paljastivat satojentuhansien kehitysmaalaisten joutuneen huijatuiksi tai pakotetuiksi elinluovutuksiin ja johtivat moniin pidätyksiin. [10]

Yhdysvalloissa munuaissairauteen liittyy 300 000 kuolemaa vuosittain, vaikka elinsiirrot onnistuvat erittäin hyvin. Johtavat asiantuntijat pitävät kasvavaa tarvetta ja pahenevaa munuaispulaa erittäin vakavana ongelmana. [10]

Orfa Greenbergin mukaan suurin osa [bioetiikan??] tutkijoista kannattaa elinkaupan kieltoa mutta toiset tutkijat haluaisivat laillistaa elinkaupan, jotta valtiot voisivat säännellä sitä ja minimoida osanottajien riskit ja riiston. John A. Robertson on myös esittänyt, ettei valtiolla ole oikeutta estää kansalaisiaan etsimästä itselleen lääketieteellistä apua. [11]

Monet tutkijat kannattavat elinkaupan laillistamista, jotta pulaa elimistä saataisiin poistettua. Tämä myös laskisi elinten hintatasoa, mikä vähentäisi laitonta elinkauppaa ja sen kannustimia. Lisääntynyt tarjonta lyhentäisi elinsiirtojen odotusaikoja, mikä auttaisi potilaita ja säästäisi sairaalakuluja. [12]

Journal of Economic Perspectives -lehden artikkelissaan Nobel-palkittu taloustieteilijä Gary Becker ja Julio Elias arvioivat, että Yhdysvaltojen munuaispula lievittyisi 15 000 dollarin korvauksella luovuttajalle. Liittovaltio voisi maksaa korvauksen tasa-arvon takaamiseksi. Tämä esitys säästäisi rahaa, koska elinsiirto on halvempaa kuin jonottajien tarvitsema dialyysihoito. [1]

Becker julkaisi lehdissä munuaiskauppaa puolustavia kirjoituksia aina muutaman vuoden välein, viimeisen vähän ennen kuolemaansa (2014). [5]

Toinen Nobel-palkittu (2012) ekonomisti, Alvin Roth, selvitti markkinamekanismeja, joilla luovuttajat ja potilaat löytävät toisensa mahdollisimman tehokkaasti ja näin potilaalle sopiva munuainen löytyy suurimmalla todennäköisyydellä. [5]

Iran

Iranissa voittoa tavoittelematon vapaaehtoisjärjestö Datpa välittää elinluovuttajia, jotka saavat palkkionsa hallitukselta ja vastaanottajalta. Hyväntekeväisyysjärjestöt tukevat maksukyvyttömiä vastaanottajia. [1]

Clinical Journal of the American Society of Nephrology -tiedelehden artikkelin mukaan Iranin elinsiirto-ohjelma on välttänyt monia elinkauppaan liittyviä ongelmia. Sen sijaan missään muussa kehitysmaissa kokeillut ratkaisut eivät ole edes lieventäneet jatkuvasti huononevia elinsiirtojonoja. [13]

Elinten hinnat

Laillisilla markkinoilla Iranissa munuaisten myyntihinta on 2000 - 4000 dollaria.[6][14] Mustassa pörssissa hinta voi olla yli 160 000 dollaria[15], välikädet ottavat suuren osan summasta, leikkaus on vaarallisempi molemmille osapuolille ja ostaja saa usein hepatiitin tai HIV:n.[6]

Mustan pörssin informaatiota jakavan Havocscopen mukaan keskimäärin munuaisesta maksetaan 150 000 dollaria ja myyjä saa vain 5000 dollaria. Maakohtaiset erot ovat valtavia. [16]

Argumentteja elinkaupasta

Yhdysvaltojen jo nyt laillinen verenluovutuskauppa tuottaa paljon enemmän verenluovutusta kuin Britannian palkkioton verenluovutus. Aiemmin elinkauppaa ja verikauppaa on vastustettu varoittaen myydyn veren laadusta, mutta professori Beckerin mukaan seulonnan kehittymisen vuoksi veren ja elinten laatu voidaan nykyään varmistaa hyvin. [17]

Köyhät luovuttajat

Nobel-palkittu Gary Becker kummastelee sitä, että köyhien ei sallita myydä elimiään edes kuoltuaan lastensa tai vanhempiensa hyväksi. Tosin hänen mukaansa sekään, että heiltä riistetään mahdollisuus myydä munuainen elävänä, ei paranna köyhien asemaa. [18]

Muita vastaväitteitä on ollut se, että elinkaupan laillistaminen ei lisäisikään luovutuksia eikä laskisi elinten hintoja, mutta sekä teoreettiset tutkimukset että Iranin empiirinen esimerkki ovat osoittaneet nämä väitteet täysin vääriksi.

Todellinen motiivi vastustajilla on vain oma moraalinen närkästys, jolle sitten haetaan edellä kuvatun tapaisia oikeutuksia, jotta voitaisiin riistää köyhältä mahdollisuus rikastua suhteellisen vaarattomasti.

Myös joukko munuaisenensa altruistisesti luovuttaneita on vaatinut elinkaupan laillistamista.[19]

Becker kirjoittaa, että jos pelätään köyhien suurta osuutta luovuttajissa, heille voidaan asettaa kiintiö, mutta käytännössä tämä ei liene tarpeen, koska monen köyhän elimet eivät kelpaisi luovutuksiin. Becker vertaa elinkauppaa vapaaehtoiseen armeijaan: vastoin pelkoja sekään ei täyttynyt köyhistä, koska usein heillä ei ole vaadittavaa koulutusta. [17]

Harkitsematon luovuttaminen

Professorit Becker ja Elias huomauttavat, että luovutukselle voidaan asettaa pakollinen harkinta-aika ja vaatia kirjallista suostumusta, jos pelätään impulsiivisia päätöksiä.[20]

Pakotetut ja kaapatut luovuttajat

Koska laillistaminen ilmeisesti pudottaisi elinten hinnan murto-osaan nykyisestä ja lailliset elimet olisi luotettavammin seulottu, mustan pörssin hinta putoaisi paljon sitäkin alemmaksi. Tämä luultavasti vähentäisi luovuttajaksi kaapattujen tai pakotettujen määrää.

Sosiaalinen paine luovuttamiseen

Bioeetikko Gregory Pence on huolissaan siitä, miten lääketieteellisesti yhteensopivat perheenjäsenet, ystävät tai työntekijät kokevat suurta painetta luovuttaa elimensä potilaalle.[21] Osan sairaaloista kerrotaan "keksivän" lääketieteellisen tekosyyn haluttomille luovuttajille.[22] Ratkaisuksi ongelmiin on esitetty elinpulan poistavaa rahallista korvausta.[22]

Viitteet

  1. ↑ 1,0 1,1 1,2 1,3 1,4 1,5 1,6 1,7 1,8 The Meat Market, The Wall Street Journal, Jan. 8, 2010 Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”wsj” on määritetty usean kerran eri sisällöillä
  2. ↑ 2,0 2,1 Live donors to get financial support, RASHIDA YOSUFZAI, AAP, APRIL 07, 2013
  3. ↑ 3,0 3,1 Singapore legalises compensation payments to kidney donors, BMJ 2008;337:a2456, doi: http://dx.doi.org/10.1136/bmj.a2456 (Published 07 November 2008).
  4. ↑ Cash for Kidneys: The Case for a Market for Organs, GARY S. BECKER and JULIO J. ELIAS, Wall Street Journal, Jan. 18, 2014.
  5. ↑ 5,0 5,1 5,2 "Munuaismarkkina", Jarmo Raivio, Suomen Kuvalehti 23/2014, sivu 20.
  6. ↑ 6,0 6,1 6,2 Psst, wanna buy a kidney?. Organ transplants. The Economist Newspaper Limited 2011 (November 16, 2006). Luettu 12 June 2011.
  7. ↑ ...With Functioning Kidneys for All, munuaisensa luovuttanut päätoimittaja Virginia Postrel, The Atlantic, JUL 9 2009.
  8. ↑ Do Economists Reach a Conclusion on Organ Liberalization?, Jon Diesel, Econ Journal Watch, Volume 7, Number 3, September 2010, pp 320-336.
  9. ↑ The Policy Views of American Economic Association Members: The Results of a New Survey, Robert Whaples, Econ Journal Watch, Volume 6, Number 3, September 2009, pp 337-348.
  10. ↑ 10,0 10,1 Transplantation in the USA: The Shortage of Available Organs and Public Health Policy, Jonathan A. Winston, M.D., Program Chair, April 19, 2010, Kidney & Urology Foundation of America.
  11. ↑ Greenberg, Orfa: The Global Organ trade Cambridge Quarterly of Healthcare Ethics. 7/2013. Viitattu 19.10.2013. (englanniksi)
  12. ↑ Territo, Leonard (2011). The International Trafficking of Human Organs: A Multidisciplinary Perspective. Hoboken: CRC Press. ISBN 9781439867907. 
  13. ↑ Ghods AJ, Savaj S (November 2006). "Iranian model of paid and regulated living-unrelated kidney donation". Clin J Am Soc Nephrol 1 (6): 1136–45. doi:10.2215/CJN.00700206. PMID 17699338. 
  14. ↑ Schall, John A. (May 2008). A New Outlook on Compensated Kidney Donations. RENALIFE. American Association of Kidney Patients. Luettu 14 June 2011.
  15. ↑ Martinez, Edecio (July 27, 2009). Black Market Kidneys, $160,000 a Pop. CBS News. Luettu 12 June 2011.
  16. ↑ http://www.havocscope.com/black-market-prices/organs-kidneys/
  17. ↑ 17,0 17,1 Should the Purchase and Sale of Organs for Transplant Surgery be Permitted?, economics professor Gary S. Becker, 2006-01-01.
  18. ↑ In Praise of Human Organ Sales, Nobel Prize-winning economist Gary S. Becker, October 22, 2009, Washington Post.
  19. ↑ Altruistic Kidney Donors Favoring Financial Compensation, professor Alex Tabarrok, February 6, 2014.
  20. ↑ Introducing Incentives in the Market for Live and Cadaveric Organ Donations, Gary S. Becker and Julio Jorge Elías, University of Chicago.
  21. ↑ The Dark Side Of Organ Donation, CBS News, August 12, 2003.
  22. ↑ 22,0 22,1 The Ethics of Free-Market Kidneys, Part 1, Benjamin Radford, February 4, 2014, Center for Inquiry.
Noudettu kohteesta ”https://liberalismi.net/w/index.php?title=Elinkauppa&oldid=8311”