Hikipaja

Liberalismiwikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Hikipaja tarkoittaa työpaikkaa, jossa työolot ja palkka ovat huonoja verrattuna länsimaille tyypillisiin.

Vaikka hikipajojen työolot ja palkat näyttävät länsimaisesta näkökulmasta huonoilta, ne ovat parannus siihen, mitä maissa oli tarjolla ilman niitä. Muutenhan työntekijät eivät hakeutuisi noihin töihin (ja jopa maksaisi pimeää lisää saadakseen näitä haluttuja työpaikkoja[1]). Hikipajojen vaihtoehtoja työntekijöille olisivat omavaraisviljely ja muut äärimmäisen raskaat työt, prostituutio, roskanpoiminta tai nälkiintyminen työttömänä.[2][3] Tämä johtuu työn matalasta tuottavuudesta köyhimmissä maissa, palkkaa ja työoloja ei voi nostaa työn arvoa korkeammalle. Ilman läntistä osaamista, teknologiaa ja konekantaa työntekijän on vaikeaa tuottaa sellaista, mistä asiakkaat olisivat valmiit maksamaan enemmän.[4]

Aktivismi ajaa prostituutioon

Hikipajojen työllistämismahdollisuuksien rajoittaminen voi johtaa lasten nälkiintymiseen. Kun Yhdysvalloissa esiteltiin Child Labour Deterrence Act, arviolta 50 000 lasta erotettiin töistään vaatetusteollisuudesta, ja moni heistä joutui turvautumaan töihin kuten "kivenmurskaus, katuammatit ja prostituutio". UNICEFin tutkimus Maailman lasten tila vuonna 1997 totesi nämä vaihtoehtoiset työt "vaarallisemmiksi ja riistävämmiksi kuin vaatetusteollisuuden."[5]

1990-luvulla on dokumentoitu kolme tapausta, joissa hikipajoja vastustavat aktivistit ovat tahattomista lisänneet lapsiprostituutiota köyhissä maissa:[6]

  • Bangladeshissa suljettiin monia saksalaisyrityksen hikipajoja, minkä seurauksena tuhannet bangladeshilaiset lapset menettivät työnsä ja ajautuivat prostituoiduiksi, rikollisuuteen tai nälkäkuolemiin.
  • Pakistanissa Niken, Reebokin ja muiden yritysten hikipajoja suljettiin, ja nämä pakistanilaislapset ajautuivat prostituutioon.
  • Nepalissa mattotehdas sulki monia hikipajoja, jolloin tuhannet nepalilaistytöt ajautuivat prostituutioon.

Hikipajat vaurastuttavat kehitysmaat

Tietokirjailija Johan Norberg on todennut ironisesti:[7]

Hikipajojen vastustajat sanovat, ettei pitäisi ostaa Vietnamin kaltaisista maista, koska niiden työolot ovat vääränlaisia. He sanovat: "Te olette liian köyhiä käymään kauppaa kanssamme. - - Me emme osta tuotteitanne ennen kuin olette yhtä rikkaita kuin me." Tämä on täysin väärin. Nämä maat eivät rikastu, elleivät ne saa viedä tuotteitaan.

Taloustieteen professori Benjamin Powellin mukaan hikipajatyyppiset työt kehitysmaissa ovat usein huomattava parannus vaihtoehtoisiin töihin nähden (mm. maatalous), ja Yhdysvallatkin oli aikanaan samassa hikipajojen kehitysvaiheessa[8]. Niin oli Suomikin.

Hikipajamaissa köyhien määrä on vähentynyt huomattavasti ja hikipajattomissa kehitysmaissa köyhyys on lisääntynyt.[9]. Suljettujenkin kehitysmaiden tulisi siis avata taloutensa hikipajoille.

Hikipajan työt ovat kevyempiä

Artikkelissaan Niken hikipajasta Vietnamissa Johan Norberg kirjoitti: "Kun puhun tehtaalla nuorelle vietnamilaiselle naiselle, Tsi-Chille, palkka ei ole se, josta hän on kaikkein onnellisin. Toki hän tienaa viisi kertaa enemmän kuin ennnen, enemmän kuin aviomiehensä, ja hän voi nyt kustantaa laajennuksen taloonsa. Mutta kaikkein arvokkain asia on, hän sanoo, että hänen ei tarvitse enää työskennellä ulkona maatilalla - - Maataloustyö tarkoittaa 10 - 14 tunnin työpäiviä polttavassa auringossa tai rankka sateessa - - Kaikkein sinnikkäimmät väitteet, joita Nike kuulee työntekijöiltään, on vaatimus laajentaa tehtaita, niin että työntekijöiden sukulaisetkin saisivat sieltä töitä."[10]

Kehitysmaissa lännestä tulleet "hikipajat" ovat parannus verrattuna keskimääräisiin aiempiin työpaikkoihin sekä työoloiltaan että palkkatasoltaan[11][12][13]

Palkat ovat parempia

Christian Science Monitor -lehti kirjoitti vuonna 2005: "Esimerkiksi Hondurasissa, jossa oli tunnettu Kathy Lee Gifford -hikipajaskandaali, keskivertovaatetustyöntekijä ansaitsee 13,10 $/päivä, kun 44 % maan väestöstä elää alle 2 dollarilla päivässä - - Kambodzhassa, Haitissa, Nicaraguassa ja Hondurasissa hikipajayritysten palkat ovat keskimäärin yli kaksinkertaisia maiden keskituloihin nähden."[14]

19.10.2008 AP raportoi kiinan kansalaisten valittavan, miten Yhdysvaltojen talouskriisi sai heidät menettämään työnsä hikipajoissa. Eräs heistä, Wang Wenming, totesi: "Tämä Amerikan finanssikriisi tappaa meidät. Se vie jo ruoan suustamme." [15]

Toisaalta kehitysmaissa lännestä tulleet "hikipajat" ovat parannus verrattuna keskimääräisiin aiempiin työpaikkoihin sekä työoloiltaan että palkkatasoltaan[16][17][18]

Minimipalkka vähentää työllisyyttä

Ann Harrison ja Jason Scorce tutkivat “hikipajojen” vastaisen aktivismin vaikutusta. Kun USA uhkasi Indonesiaa rangaistustulleilla matalapalkkatuotannon vuoksi, mikä pakotti Indonesian korottamaan minimipalkkaa, ja kansalaisjärjestöjen aktivismikin vaikutti palkkoja korottavasti, tämä vähensi yritysten halua investoida Indonesiaan ja siten lisätä alan työpaikkoja. Lisäksi kohonneet minimipalkat tekivät paikallisten pienyritysten tuotannon kannattamattomaksi ja suuryritykset saattoivat syrjäyttää ne. Näin ollen painostus ja kansalaisaktivismi korottivat työhön päässeiden palkkoja työllisyyden kustannuksella. [19][20]

Ostoboikotit ja muu kansalaisaktivismi lapsityövoimaa vastaan ajaa lapset pois kehitysmaiden vientituotannosta muuhun tuotantoon, mahdollisesti prostituutioon.[19]

Palkkavaatimukset kohdentavat työvoiman väärin

Hikipajoihin vaaditut korkeat palkat voivat jo nykyisellään houkutella lääkärit ja opettajat pois tärkeämmistä työpaikoistaan (vrt. [21]). Korkeapalkkaisiin töihin pyrkii ja valitaan laadukkainta työvoimaa, ei sitä, joka työtä kipeimmin tarvitsisi ja josta ei ole enemmän hyötyä muualla taloudessa. Markkinahintaiset palkat puolestaan kohdentavat työvoiman tehokkaimmin oikeisiin paikkoihin ja tuovat lähes täystyöllisyyden.

On päinvastoin talouden tehokkuudelle hyödyllistä, että työntekijä esittää riittävän kovan palkkavaatimuksen, niin ettei suostu johonkin työhön halvemmalla kuin mitä saisi jostain toisesta työpaikasta. Haitallista on se, jos länsimaalaiset, ammattiliitto, valtio tai joku muu asettavat minimipalkan eli kieltävät työllistämästä niitä työntekijöitä, joille ei niin paljon kannata maksaa.

Viitteet

  1. ↑ The Noble Feat of Nike, The Spectator 7.6.2003
  2. ↑ In Principle, A Case for More Sweatshops, Allen Meyerson, The New York Times 1997-06-22
  3. ↑ Inviting All Democrats, The New York Times 2004-01-14, Nicholas Kristof
  4. ↑ Johan Norberg: Globaalin kapitalismin puolustus, s. 180-185
  5. ↑ An Agreement in Bangladesh, Carol Bellamy, "The State of the World's Children 1997", p. 66, UNICEF 1997, ISBN 0-19-262871-2
  6. ↑ Third World Workers Need Western Jobs, Fox News, by Radley Balko, May 06, 2004
  7. ↑ http://www.reason.com/0312/fe.ng.poor.shtml Poor Man's Hero], Reason, Nick Gillespie, Dec 2003
  8. ↑ YouTube Penn & Teller
  9. ↑ Shaohua Chen ja Martin Ravallion "How Have the World's Poorest Fared Since the Early 1980s?" . [1] Table 3, p. 28.
  10. ↑ The Noble Feat of Nike, Johan Norberg
  11. ↑ Where Sweatshops Are a Dream, Nicholas Kristof, New York Times 14.1.2009
  12. ↑ Niken hikipajat - kehitysmaiden paratiisi, Johan Norberg 16.6.2003
  13. ↑ The Noble Feat of Nike, The Spectator 7.6.2003
  14. ↑ csmonitor.com
  15. ↑ Factory closure in China a sign of deeper pain, Associated Press, October 19, 2008
  16. ↑ Where Sweatshops Are a Dream, Nicholas Kristof, New York Times 14.1.2009
  17. ↑ Niken hikipajat - kehitysmaiden paratiisi, Johan Norberg 16.6.2003
  18. ↑ The Noble Feat of Nike, The Spectator 7.6.2003
  19. ↑ 19,0 19,1 Hikoilun ehkäisyä, professori Pertti Haaparanta, Akateeminen talousblogi, 20.5.2010
  20. ↑ Ann Harrison ja Jason Scorce, "Multinationals and Anti-Sweatshop Activism", American Economic Review, maaliskuu 2010
  21. ↑ Niken hikipajat - kehitysmaiden paratiisi, Johan Norberg, suom. 16.6.2003

Tietoa muualla

Noudettu kohteesta ”https://liberalismi.net/w/index.php?title=Hikipaja&oldid=2193”