Identiteettipolitiikka
Identiteettipolitiikka on poliittisen ryhmän muodostamista rodun, sukupuolen, seksuaalisuuden tai muun vastaavan ominaisuuden mukaan, ei puolueen, ideologian tai taloudellisten etujen mukaan.[1]
Yhden etnisen ryhmän hallitsemien alueiden muodostuminen Bosnia-Herzegovinassa ja valkoisten maanomistajien maiden vieminen Zimbabwessa ovat esimerkkejä identiteettipolitiikasta. Siinä voidaan vedota aiempiin vääryyksiin ja pitää muiden ryhmien ihmisiä uhkina. Ilmiö on tyypillinen hauraille valtioille.[2].
Jonathan Rauchin mukaan on paitsi pahaa, hajottavaa identiteettipolitiikkaa, myös hyvää, yhdistävää identiteettipolitiikkaa. Jonathan Haidtin mukaan (1960-luvun) kansalaisoikeustaistelu oli kansakunnan vahvistamista ja yhtenäistämistä. Martin Luther King sanoi tavoittelevansa kansallista sovinnontekoa amerikkalaisen unelman arvoissa: "We hold these truths to be self-evident, that all men are created equal."[1]
Ylen toimittaja Jani Parkkarin mukaan Yhdysvalloissa kaikkia koskevat ongelmat jäävät ratkaisematta, koska jokainen katsoo kuuluvansa sorrettuun vähemmistöön, Donald Trumpin edustamat valkoisetkin, ja näihin keskittyvä tunnepohjainen identiteettipolitiikka syrjäyttää rationaalisemmat kysymykset. Jopa Bernie Sanders toivoi maan pääsevän identiteettipolitiikasta eteenpäin.[3]
Intersektionaalisuus
Sosiaalipsykologi Johathan Haidtin mukaan intersektionaalisuus on syntynyt tärkeistä havainnoista, alun perin siitä, että vaikka GM:ssä sekä mustat että naiset olivat tasapuolisesti edustettuina, silti mustat naiset olivat aliedustettuja. Selitys oli, että mustat miehet ja valkoiset naiset yliedustettuja.[1] Oli siis tärkeää tutkia myös ryhmien sisäistä erilaisuutta, intersektionaalisuutta.
Haidtin mukaan silti nykyään intersektionaalisuutta opetetaan yliopistoissa monissa pääaineissa tavalla, joka saa nuoret näkemään mustavalkoisia hyvä-paha-jaotteluita, kuten naiset-miehet, mustat-valkoiset, hedelmättömät-hedelmälliset. Tämä sytyttää ihmiselle heimosotaan kehittyneet vaistot, me-ne-jaottelut, ja täyttää nuoret merkityksen ja tarkoituksen tunteella yhteistä taistelua varten. Siksi intersektionaalisuuden valtaamilla kampuksilla on ikuinen konflikti, koska koskaan ei voi poistaa kaikkia loukkaantumisia, mikroaggressioita ja väärinkäsityksiä.[1]
Haidt kirjoittaa, että siksi vastaaminen sanoihin ja ajatuksiin alashuutamisella, ahdistelulla ja väkivallalla on yleisintä "edistyksellisimmissä" yliopistoissa ja alueilla, esimerkiksi Yale, Brown ja U.C. Berkeley. Hän ihmettelee, onko niissä sorto pahinta vai vain tämä ajattelutapa levinneintä.[1]
Viitteet
- ↑ 1,0 1,1 1,2 1,3 1,4 Jonathan Haidt: The Age of Outrage City Journal. 17.12.2017.
- ↑ Huono hallinto altistaa konflikteille. Global.finland.fi Viitattu 14.3.2015.
- ↑ Analyysi: Yhdysvaltojen suurin ongelma ei ole Trump – vaan hänet valtaan nostanut identiteettipolitiikka Yle Uutiset. 13.10.2017.
Aiheesta muualla
- Identity politics. Stanford Encyclopedia of Philosophy, 16.7.2002
