Mikroaggressio

Kohteesta Liberalismiwiki
Loikkaa:valikkoon, hakuun

Mikroaggressio tai mikrohaittaaminen tarkoittaa marginalisoidun ryhmän aseman vähittäistä heikentämistä. Ihmiset tekevät sitä tyypillisesti tahattomasti ja huomaamattaan, myös marginalisoidun ryhmän puolustajat ja jäsenet itse.

Termiä on arvosteltu epätieteelliseksi ja sanaa "aggressio" väärinkäytetyksi. "Mikrohaittaaminen" voisi olla kuvaavampi termi. Mikroaggressio on marxilaisen kriittisen koulukunnan teoria, joka on alkanut valtavirtaistua vasemmalla.

Esimerkiksi aasialais-amerikkalaiselta saatetaan kysyä tämän kotimaata tai ajatella, että tämä on varmaan hyvä matematiikassa, näin vahvistaen stereotypioita. Mies saattaa avata naiselle oven, mistä voi tulla käsitys, että nainen olisi heikompi.

Monet psykologit ja muut tietokirjailijat, kuten Bradley Campbell, Heather Mac Donald, Amitai Etzioni, Jonathan Haidt, Greg Lukianoff, Jason Manning, Ralph Nader ja Christina Hoff Sommers ovat sanoneet, että käsite "mikroaggressio" ei ole tieteellisesti riittävän perusteltu tai että se voi olla haitallinen yksilöille ja yhteiskunnalle. Mikroaggressioihin viittaaminen on myös yhdistetty uhriutumiskulttuuriin.[1][2][3]

Ehkä paras olisi, jos mikrohaittaaminen tiedostettaisiin mutta käsitettä ei venytettäisi liikaa, ongelman haitat pyrittäisiin minimoimaan eikä eskaloimaan, ja virheellisestä marxilaisesta mikroaggressioteoriasta luovuttaisiin. On myös tahallista mikrohaittaamista.

Poliittinen korrektius on presidentti Barack Obaman mukaan mennyt liian pitkälle, kun yliopistoihin ei haluta konservatiivisia puhujia, toista puolta ei kuunnella tai ei haluta lukea naisia tai afrikkalais-amerikkalaisia halventavia kirjoja. Puhujia ei pidä vaientaa, vaan heidän kanssaan tulee voida keskustella. Vaientaminen sanomalla: "Et voi tulla, koska olen liian herkkä kuulemaan, mitä sinulla on sanottavana" estää oppimisen. Vox-lehden mukaan Obama viittasi myös sisältövaroituksiin (trigger warning).[4]

Määritelmä

Psykologi Derald Wing Sue määrittelee mikroaggression "lyhyeksi arkiseksi viestimiseksi, joka lähettää yksilöille vähätteleviä viestejä näiden ryhmäjäsenyyden perusteella".[5] Suen mukaan mikroaggression tekee yleensä hyvää tarkoittava ihminen tiedostamattaan. Ne ovat eri asia kuin avoin suvaitsemattomuus, koska tekijä usein ei tarkoita pahaa eikä tiedä aiheuttavansa haittaa.[6]

Esimerkkejä

Lingvistiikan professori John McWhorterin mukaan on väärin olettaa mustan päässeen eliittiyliopistoon positiivisen syrjinnän vuoksi, mutta on väärin, että valkoisten oikeutta puhua roduista rajoitetaan enemmän. Valkoisten ei sallita pitävän mustia millään lailla erilaisina, on väärin pakottaa heitä myöntämään rotujen eroja ja loukkaantua, kun valkoinen sanoo olevansa "värisokea". Vähemmistöt usein loukkaantuvat siitä ja sanovat sen olevan rotutodellisuuden vähättelyä. New York Timesin haastattelema vastavalmistunut oikeusavustaja pitää mikroaggressioita uutena rasismina, esimerkiksi on väärin palkata tietokoneohjelmoija siksi, että hän on aasialainen, siis pitää aasialaisia älykkäinä. Musta opiskelija kertoo, että kun hän oli frakissa, häntä luultiin tarjoilijaksi.

Saako vaihtaa kadunpuolta nähdessään mustan tai miehen?

Ennen mustien miesten piti väistää kohdatessaan valkoisen naisen, nyt valkoiset naiset vaihtavat kadunpuolta mustan miehen tullessa vastaan, pelon vuoksi. Afrikkalais-amerikkalainen aktivisti Gordon Braxton kokee tämän loukkaavana ja kirjoittaa, ettei naisella ole oikeutta kohdella häntä väkivaltaisena lyhyen kohtaamisen perusteella. Toisaalta hän ymmärtää miessukupuolen herättävän stereotyyppistä pelkoa, koska osa miehistä on väkivaltaisia.[7] Demokraattiehdokkaan tukija Mark Cuban herätti kohun kertoessaan vaihtavansa kadunpuolta nähdessään mustan nuorukaisen hupparissa ja vaihtavansa takaisin nähdessään tatuoidun valkoisen skinin.[8]

Naiset, myös mustat, ja monet miehet pelkäävät ryöstöä tai väkivaltaa ja siksi suhtautuvat usein tuntemattomiin miehiin, etenkin mustiin, mahdollisesti väkivaltaisina. Tälle on tilastolliset perusteet: vastaantuleva mies, etenkin musta, tarkoittaa suurempaa ryöstön tai väkivallan riskiä. Tähän ei ole hyvää ratkaisua niin kauan kuin maailmassa on väkivaltaa ja ryöstöjä eli näillä näkymin aina.

Moni mikroaggressio on hyväksyttävää toimintaa. Tuollaiset mikroaggressiot valitettavasti vähitellen kasautuvat myös syyttömille miehille ja mustille, mikä on epäoikeudenmukaista. Ongelmaa tuskin voi poistaa, mutta joitain lievennöksiä on mahdollista tehdä. Termi "aggressio" mikrohaittaamiselle on harhaanjohtava.

Oikeat aggressiot

Etnistä syrjintää ja uhkailua kokenut veteraani Chris Hernandez on lapsesta asti traumatisoitunut läheisten traagisista kuolemista. Traumoja yhä laukaisee oveen koputtaminen tai kameran välähdys hänen lähellään, koska se muistuttaa räjähdyksistä, mutta hän ei silti ole pyytänyt ketään välttelemään niitä tai vastaavia puheenaiheita. Siksi hän ihmettelee sitä, miten pieniä asioita kutsutaan mikroaggressioiksi, esimerkiksi sitä, että Facebookissa miehet näkevät vähemmän häämainoksia kuin naiset, vaikka toisilla on traumoja kuolettavista tapahtumista.[9]

Hernandez on aina ajatellut, että sopeutuminen tuskallisiin asioihin on osa aikuistumista, jonka sijaan jotkut vaativat kaikkia muita elämään hänen traumojensa ehdoilla ja pitävät monenlaisia asioita varoitettavina "laukaisimina" (trigger warnings).[9]

Vaikutus

Tieteellisen kirjallisuuskatsauksen mukaan (2013) rotumikroaggressioiden psyykkiset ja terveydelliset haittavaikutukset ovat olleet lähinnä korrelaatioita ja perustuneet muisteluun ja itseraportointiin, joten on vaikea selvittää, ovatko mikroaggressiot olleet syy tai mitkä olisivat vaikutusmekanismit.[10] Toisen katsauksen (2017) mukaan kokeellista testausta ei ole käytännössä ollut, ei myöskään juurikaan kognitiivista tai behavioraalista tutkimusta, ja on luotettu kohtuuttoman paljon pieniin anekdotaalisiin kertomuksiin, jotka eivät edusta mitään tiettyä populaatiota.[11]

Yliopistoissa

Helsingin Sanomien artikkelin mukaan amerikkalais- ja suomalaislehdistä saa sen kuvan, että "opiskelijat vaativat opettajia tiedostamaan ”mikro­aggressiot” ja lopettamaan vähemmistöihin liitettyjen stereotypioiden toistamisen. Että uudenlainen puheen rajoittaminen oli leviämässä netistä yliopistokampuksille. Että opiskelijat halusivat tuntisuunnitelmiin – ja julkiseen keskusteluun yleensäkin – ”trigger warningeja” eli varoituksia ahdistavista aiheista. Laatulehdet New Yorkerista Atlanticiin saivat asian kuulostamaan siltä, että akateemisista jenkkinuorista oli tullut ylireagoivia hermokimppuja, jotka vaativat ”turvapaikkoja” epä­mukavalta puheelta, eikä esimerkiksi seksuaalisesta väkivallasta voinut puhua edes osana lakiopintoja. Tätä tulkintaa vahvisti koomikko Jerry Seinfeldin ilmoitus lopettaa esiintymiset kampuksilla liiallisen ”pc:n”, siis poliittisen korrektiuden, vaatimuksen takia." Toimittaja Tuija Pallasteen vierailussa Etelä-Kalifornian yliopistossa opiskelijatoverit kuitenkin keskittyivät menestymisen toivossa sopuisuuteen eivätkä korrektiuteen.[12]

Joissain yliopistoissa lehtien kuvaukset ovat osuvampia ja professorit pelkäävät opiskelijoita, jotka saattavat jopa kieltää käsillä elehtimisen puhuttaessa.

Käsitteen sosiaaliset seuraukset

Julkinen keskustelu

Kenneth R. Thomas kirjoitti American Psychologist -lehdessä, että toteutuessaan mikroaggressioteorian suositukset "vaikuttaisivat sananvapauteen jäätävästi, samoin valkoisten, eräiden psykologienkin, halukkuuteen vuorovaikuttaa värillisten kanssa."[13] Sosiologit Bradley Campbell ja Jason Manning kirjoittivat tiedelehdessä Comparative Sociology, että mikroaggression käsite on osaa "konfliktitaktiikkoja, joilla loukkaantuneet yrittävät houkutella ja mobilisoida kolmansien osapuolten tukea" ja joihin voi liittyä "loukkausten dokumentointi, liioittelu tai jopa väärentäminen".[14] Käsitettä mikroaggressio on pidetty oireena kansalaiskeskustelun romahtamisesta[15] ja on katsottu johtaneen siihen, että jonkun tunnetilan järkevyyden tai vilpittömyyden kyseenalaistaminenkin on muuttunut ei-hyväksyttäväksi, mikä tekee mikroaggressiosyytöksestä ratkaisemista noitaoikeudenkäynnin kaltaista.[16]

Greg Lukianoff ja Jonathan Haidt pelkäävät mikroaggressioihin keskittymisen aiheuttavan enemmän tunnetraumoja kuin mikroaggressioiden itsensä. Oman ajattelun valvominen mikroaggressioiden välttämiseksi sisältää patologisen ajattelun piirteitä.[16]

Painopisteen poistuminen vakavammista loukkauksista

Amitai Etzioni kirjoitti, että mikroaggressioiden painottaminen vie huomiota vakavampiin tekoihin puuttumiselta.[17] Paul Rowan Brian kirjoitti, että mikroaggressioteoria sekoittaa vakavan rasismin ja poissulkemisen lievimpiin sanomisiin.[18]

Uhriutumiskulttuuri

Sosiologit Bradley Campbell ja Jason Manning tekivät sosiologisen kirjallisuuskatsauksen aiheesta.[14] Sen mukaan keskustelu mikroaggressioista johtaa uhriutumiskulttuuriin. Sosiaalipsykologi Jonathan Haidt totesi uhriutumiskulttuurin heikentävän "kykyä käsitellä itse pieniä henkilöidenvälisiä asioita" ja "luo jatkuvan voimakkaan moraalikonfliktin yhteiskunnan, kun ihmiset kilpailevat statuksesta uhreina tai uhrien puolustajina.[19]

Ralph Nader on samoin arvostellut yliopistoalueiden sisältövaroituksia (trigger warnings) ja poliittista korrektiutta liiallisesta herkkyydestä.[20] Spiked Online -lehdessä Viv Regan epäili, että ylireagoinnin aiheuttamat haitat olisivat suurempia kuin hyöty nimityksen saamisesta tietynlaiselle puheelle.[21]

Konservatiivilehdet ovat epäilleet teorian uhriutumismentaliteetin olevan hengenvaarallista. Vuonna 2015 afrikkalais-amerikkalainen uutistoimittaja murhasi Virginiassa kaksi valkoista toimittajaa, koska hänestä nämä sortivat häntä syömällä vesimelonia ja kehottamalla tekemään kenttätyötä, minkä hän yhdisti puuvillapeltoihin. Kollegan mukaan murhaaja piti kaikkia muita rasisteina.[22][23]

Mikroaggressioteorian tieteellinen status

Psykologit ovat arvostelleet mikroaggressioteoriaa olettamasta, että sanojen, käytöksen tai olosuhteiden aiheuttama häpeä johtuisi välttämättä asenteellisuudesta.[13][24] On myös epäselvää, onko kyseessä rotuasenne vai identiteetistä johtumaton laajempi ilmiö.[25]

Mikroaggressiotutkimuksen vertaisarvioidussa kirjallisuuskatsauksessa (2017) todettiin, että hienovaraisia huomiotta jättämisiä ja loukkauksia tapahtuu mutta käsite ja sen tieteellinen tutkimus ovat sekä käsitteellisesti että metodologisesti aivan liian kehittymättömiä, jotta niitä voisi soveltaa reaalimaailmaan.[11] Sen mukaan termistä "mikroaggressio" pitäisi luopua, koska sana "aggressio" johtaa harhaan, ja mikroaggression koulutusohjelmista pitäisi luopua, kunnes lisätutkimus on saanut asian selvitettyä luotettavammin.[11] Althea Nagain mukaan mikroaggressioteorian takana olevat kriittisen rotuteorian tutkijat hylkäävät modernin tieteen menetelmät ja standardit, kyseessä on pseudotiede, tutkimuksessa käytetyt haastattelukysymykset ovat vinoutuneita, luotetaan pienen joukon kertomuksiin, jätetään vaihtoehtoiset selitykset huomiotta ja toistettavuudessa on ongelmia.[26][27]

Viitteet

  1. "Where microaggressions really come from: A sociological account", The Righteous Mind, 2015-09-07. (en-US) 
  2. Friedersdorf, Conor. "Is 'Victimhood Culture' a Fair Description?", The Atlantic. (en-US) 
  3. Brodow, Ed (2016). In Lies We Trust: How Politicians and the Media Are Deceiving the American Public (in en). Post Hill Press. ISBN 9781682612033. OCLC 949640569. 
  4. Obama on liberal college students who want to be "coddled": "That’s not the way we learn" Vox. 14.9.2015.
  5. Paludi, Michele A. (2012). Managing Diversity in Today's Workplace: Strategies for Employees and Employers. Praeger. ISBN 0-313-39317-6. 
  6. Sue, Derald Wing (2010). Microaggressions and Marginality: Manifestation, Dynamics, and Impact. Wiley, 229–233. ISBN 0-470-49139-6. 
  7. How It Feels When White Women Cross to the Other Side of the Street Huffington Post. 14.4.2014.
  8. Mark Cuban comes under fire for claiming he'd cross the street if he saw 'a black kid in a hoodie' Daily Mail. 22.5.2014.
  9. 9,0 9,1 ‘Microaggressions’ And ‘Trigger Warnings,’ Meet Real Trauma The Federalist. 24.3.2015.
  10. "The What, the Why, and the How: A Review of Racial Microaggressions Research in Psychology" (24 October 2013). Race and Social Problems 6 (2): 181–200. doi:10.1007/s12552-013-9107-9. 
  11. 11,0 11,1 11,2 "Microaggressions — Strong Claims, Inadequate Evidence" (2017). Perspectives on Psychological Science 12 (1): 138–169. doi:10.1177/1745691616659391. 
  12. Tuija Pallaste: Minua varoitettiin yliherkistä jenkkinuorista, mutta löysin jotain muuta – toisenlaisen vaikenemisen kulttuurin Helsingin Sanomat. 8.8.2016.
  13. 13,0 13,1 "Macrononsense in multiculturalism" (2008). American Psychologist 63 (4): 274–275. doi:10.1037/0003-066X.63.4.274. PMID 18473616. 
  14. 14,0 14,1 Campbell, Bradley (2014). "Microaggression and Moral Cultures". Comparative Sociology 13 (6): 692–726. doi:10.1163/15691330-12341332. Viitattu 20 September 2015. 
  15. "Fighting Together: Civil Discourse and Agonistic Honor", in Laurie Johnson: Honor in the Modern World: Interdisciplinary Perspectives. Lexington Books. Viitattu 4 June 2016. 
  16. 16,0 16,1 Lukianoff, Greg (September 2015). "The Coddling of the American Mind". The Atlantic.
  17. Etzioni, Amitai (April 8, 2014). Don't Sweat the Microaggressions. The Atlantic.
  18. Paul Rowan Brian (December 16, 2013). Unmasking The Mustachioed Menace Of Microaggression. The Federalist.
  19. Where microaggressions really come from: A sociological account. Luettu 20 September 2015. “The key idea is that the new moral culture of victimhood fosters 'moral dependence' and an atrophying of the ability to handle small interpersonal matters on one's own. At the same time that it weakens individuals, it creates a society of constant and intense moral conflict as people compete for status as victims or as defenders of victims.”
  20. "An Election Season Conversation With Ralph Nader, the Nation’s No. 1 Public-Interest Crusader", Pacific Standard, 6 June 2016. Luettu 12 June 2016. 
  21. Microaggression: desperately seeking discrimination. Spiked (29 December 2014).
  22. Shammas, John (28 August 2015). Virginia shooting gunman Bryce Williams thought WATERMELON in newsroom was racist. Mirror Online.
  23. A. B. Wilkinson (28 August 2015). Making Sense Out of Bryce Williams and the Virginia Shooting. The Huffington Post.
  24. "Racial microaggression? How do you know?" (2008). American Psychologist 63 (4): 275–276. doi:10.1037/0003-066X.63.4.275. 
  25. "A broader view of racial microaggression in psychotherapy" (2008). American Psychologist 63 (4): 273–273. doi:10.1037/0003-066X.63.4.273. PMID 18473615. 
  26. Nagai, Althea (March 29, 2017). The Pseudo-Science of Microaggressions. National Association of Scholars. Luettu August 4, 2017.
  27. Marchello, Lindsay (August 2, 2017). Rutgers Orders Freshmen to Add Microaggression to Their Course Lists. Reason. Luettu August 4, 2017.

Katso myös

Aiheesta muualla