Ralph Nader

Liberalismiwikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Ralph Nader (s. 27.2.1934) on ollut vihreiden ja myöhemmin sitoutumattomien presidenttiehdokas USA:ssa. Hyvin vasemmistolainen muttei ainakaan julkisosialisti.

Puhuessaan Helsingin yliopistossa syyskuussa 2010 Nader vaati, että yliopistoista pitää tehdä epäkaupallinen vyöhyke, ja samalla kehui Kraft & Kultur -yritystä, joka oli kustantanut hänen esiintymisensä ja laajensi toimintaansa Suomessa.[1]

Nader tuli julkkikseksi kritisoimalla GM:n kevyttä ja energiatehokasta Corvair-automallia, mikä Paul Ingrassian Crash Course -kirjan mukaan sai autofirmat keskittymään vuosikymmeniksi energiatehokkuuden sijaan turvallisuuteen.[1]

Nader saarnaa nykyään mm. lähiruoan ja ilmaston puolesta. Hänen mukaansa yritykset eivät tee mitään ilman kansalaisten painostusta. Vihreän Langan ex-päätoimittaja Elina Grundströmin mukaan tilanne on lähes päinvastainen: yritykset parantavat ekotehokuuttaan "mutta kansalaisia ei voisi vähempää kiinnostaa".[1]

Vuoden 2008 presidentinvaalit

Vuonna 2008 Nader oli sitoutumaton ehdokas ja sai 0,56 % presidentinvaalien äänistä sijoittuen kolmanneksi.[2]

Helmikuussa 2007 Nader kritisoi Demokraattien ehdokaskisaa johtavaa Hillary Clintonia "parittajaksi ja imartelijaksi".[3][4]

Viitteet

  1. 1,0 1,1 1,2 Viime vuosisadalle unohtunut ostoskassi, HS pääkirjoitussivu 28.9.2010, Elina Grundström
  2. 2008 Official Presidential General Election Results, 2008-11-04, Federal Election Commission
  3. Nader in '08? Stay tuned, Michael Winter, 5.2.2007, USA Today (online)
  4. Ralph Nader: Hillary's Just a 'Bad Version of Bill Clinton' Feb. 16, 2007