Mariana Mazzucato

Kohteesta Liberalismiwiki
(Ohjattu sivulta Maria Mazzucato)
Loikkaa:valikkoon, hakuun

Mariana Mazzucato (s. 1968 Rooma, Italia) on italialais-yhdysvaltalainen vasemmistolainen taloustieteilijä. Sussexin yliopiston SPRU-tutkimuskeskuksen professori. Hän väitteli yksityisessä vasemmistolaisessa New School -tutkimusyliopistossa. Hän on tunnettu lähinnä vasemmistolaisista pamfleteistaan, joista ensimmäisen hän teki kommunistipuolueen lehden päätoimittaja Martin Jacquesin perustamalle Demos-ajatushautomolle, sitten laajensi sen samannimiseksi kirjaksi The Entrepreneurial State (2013).

Sdp:n Kalevi Sorsa -säätiö kutsui kesällä 2016 vasemmistolaisen professorin Mariana Mazzucaton kehumaan valtioiden innovaatiopolitiikkaa. Mitä enemmän valtiot ovat yrittäneet ohjailla innovaatioita, sitä vähemmän tuloksia euroa kohden on saavutettu. Siksi professori Mazzucato käyttää aineistonaan vain Yhdysvaltoja, jossa on ollut suhteellisen vapaa markkinatalous tuottamassa innovaatioita, vaikka valtion verotus ja investoinnit ovatkin kahlinneet osan rahasta niin, että se ei ole voinut sijoittua kohteisiin, jotka olisivat tuottaneet vieläkin suurempia taloudellisia hyötyjä. Yksityinen sektori osaa valtiota paremmin ratkaista, mitkä innovaatiot ovat todella tärkeitä. Siksi valtioiden elimet tukevatkin usein jo menestyneitä näyttääkseen hyviltä mazzucatojen papereissa. Tyhmempikin osaa lotota edellisen viikon lottoriviä.

Mazzucato: valtiot ratkaisevat kaikki ongelmat, kunhan ne puuttuvat kaikkeen

Vuonna 2021 Mazzucato julkaisi kirjan Mission Economy: A Moonshot Guide to Changing Capitalism, jonka mukaan kapitalismi on jumissa eikä pysty ratkaisemaan ongelmia, kuten sairauksia, epätasa-arvoa ja ympäristökriisiä. Mazzucaton mielestä pitää ottaa oppia kuulento-ohjelmista, jotka hänen mielestään menestyksekkäästi koordinoivat valtavan mittakaavan julkisen ja yksityisen sektorin toimintaa. Mazzucaton mukaan hallituksen rooli taloudessa pitää miettiä uudelleen ja löytää julkinen tarkoitus.[1] Kirjassa luetellaan kunnianhimoisia tavoitteita, kuten liikkuvuuden tulevaisuus, köyhyyden, syövän, dementian ja ilmastonmuutoksen kukistaminen ja valtamerten puhdistaminen. Mazzucaton mukaan hallitukset voisivat ratkaista nämä ongelmat Apollo-ohjelman tavoin. Tarvitaan "ratkaisukeskeinen talous", jota ajavat ja koordinoivat vahvemmat hallitukset puuttuen jokaiseen innovaatioprosessin askeleeseen.[2]

Samaa Mazzucato julisti kirjoissaan Yrittäjähenkinen valtio (2013) ja Arvo. Globaalin talouden luojat ja välistävetäjät (2018). Edellinen oli alun perin ajatushautomo Demoksen teettämä lyhyempi samanniminen propagandapamfletti,

Kirjan kannessa on avaruussukkula. Kuitenkin vuonna 2011 lakkautettua avaruussukkulaohjelmaa pidetään epäonnistumisena, koska se epäonnistui saavuttamaan luvattuja hyötyjä, kustannuksia ja turvallisuutta. Se oli jopa vielä kalliimpaa kuin kertakäyttöiset raketit. Kun valtiollinen avaruuskyytien tuotanto ei enää syrjäyttänyt vapaita markkinoita, Elon Muskin SpaceX ja muut vapaiden markkinoiden toimijat pudottivat muutamassa vuodessa hinnat alle kymmenesosaan. https://en.wikipedia.org/wiki/Criticism_of_the_Space_Shuttle_program

Kay: keskusjohtoinen talous ei toimi

(Oxfordin ja LSE:n taloustieteen professori) John Kay kirjoitti, että Mazzucaton kannattama missiotalous voi joskus toimia, kun tavoite on spesifi ja rajoitettu ja olosuhteet ovat sopivat. Esimerkiksi Apollo-kuulento-ohjelmalle oli paljon valmiina ja sitoutuminen siihen oli niin vahvaa, että budjettien ylityksillä ei ollut väliä. Apollo-ohjelman mukaan muotoiltu "sota syöpää vastaan" silti epäonnistui. Maon suuri harppaus oli historian pahimpia talousepäonnistumisia ja ainakin 30 miljoonaa ihmistä kuoli. Kiinan menestys olikin Deng Xiaopingin päätös sallia kapitalismi ("kaikenväriset kissat").[2]

Kayn mukaan poliittinen ohjaus johtaa suuruudenhulluihin hankkeisiin, rehellisen palautteen puutteeseen, epäilevien äänten vaientamiseen ja yritykseen voittaa käytännön ongelmat voimalla. Kaikki tämä nähtiin esimerkiksi Britannian Concorde-, kanavatunneli- ja AGR-ydinreaktoriohjelmissa, jotka olivat historian pahimpia kaupallisia projekteja. Mazzucaton mainitsemaan NHS:n tietokoneistusohjelmaan tuhlattiin 12 miljardia puntaa, ja moni valtiollinen koronatoimi on epäonnistunut pahasti päätöksenteon liiallisen keskittämisen vuoksi.[2]

Sen sijaan koronarokotteiden kehittäminen on ollut menestystarina, mutta se tapahtui lukemattomien tiimien kilpailussa ympäri maailmaa, ei keskusjohtoisesti. Valtion rooli on ollut ensisijaisesti perustutkimuksen rahoittaminen ja se, että onnistuneille tuotteille on kysyntää.[2]

Mazzucaton monet esimerkit avaruusmatkailun seurauksista, kuten lenkkitossut ja keinoraajat ovat esimerkkejä hajautetun prosessin tuottamista jatkuvista parannuksista, eivät keskusjohtoisuuden toimivuudesta. 1960-luvun "suuri harppaus ihmiskunnalle" ei ollut Neil Armstrongin kuuaskel vaan informaatioteknologian kehitys, jossa keskusjohtoisuuden ja keskitetyn visioinnin poissaolo oli poikkeuksellisen vahvaa. Pluralistista ja kilpailullista vähittäistä innovointia, jossa yhä uudet yritykset syrjäyttävät tilapäiset voittajat. Missä ovat DEC, Word Perfect, Netscape ja BlackBerry? Applekin oli useasti kuolla. IBM:n luoma teollisuus pyyhki IBM:n pois. Onneksi kehitys on ollut Steve Jobsin, Travis Kalanickin ja Elon Muskin käsissä eikä kauppaministeriön, Kay toteaa.[2]

Kellään ei voi olla sellaista tietämystä tulevaisuudesta tai nykypäivästä, jonka Mazzucaton strategioiden menestyksekäs toteutus vaatisi, Kay jatkaa. Mazzucaton lempilapsi, Saksan Energiewende on suunnattoman kallis muttei ole vähentänyt päästöjä sen enempää kuin Britannian vaatimattomat toimet. Green New Deal -puheissa on vaara samantapaisista kalliista ja tehottomista, "visionäärisistä" virheistä.[2]

Tekesit tukevat jo menestyneitä

Tekes ja ulkomaiset kumppanit tuputtavat rahojaan menestysyrityksille, jotta voisivat sanoa mazzucatoille tukeneensa menestysyrityksiä. Ne eivät mainitse, että tuki tuli yleensä vasta sitten, kun yritys oli menestynyt tai luonut sen edellytykset. Tyhmempikin osaa lotota edellisen viikon numeroa. Valvovat poliitikot eivät ymmärrä tätä tai jopa suosivat, koska se saa heidätkin näyttämään paremmilta.

Yksityiset osaavat valita paljon paremmin tulevaisuuden menestysyritykset ja -teknologiat. Jos valtio puuttuu tähän tuilla, se vääristää lopputuloksen huonommaksi. Tuet myös vaativat verotusta, joka vie yksityisiltä pois rahaa paremmista investointikohteista. Vaikka jostain löytyisikin todellinen poikkeus, se ei muuttaisi pääsääntöä.

Teollisuuspolitiikan tulokset

Suomen teollisuuspolitiikan kuuluisimpia esimerkkejä on Salora, johon veronmaksajien rahoja upotettiin roppakaupalla täysin tuloksitta. Sivuseurauksena poliitikkojen sekaantuminen bisnekseen tuottaa käytännössä aina korruptiota, Salorassakin.

Yritys- ja innovaatiopolitiikkaa on harjoitettu eniten sosialistisissa maissa, mutta tulokset ovat olleet surkeita. Neuvostoliitto ei ole onnistunut tuottamaan käytännössä mitään lääketieteellisistäkään läpimurroista, vaikka siellä tutkimus oli "vapaa ahneudesta, yritysten intresseistä ja markkinoiden epäonnistumisista". Valtioiden epäonnistumiset ovat tunnetusti paljon yleisempiä, tuhoisampia ja vaarallisempia kuin markkinoiden epäonnistumiset, jotka periaatteessa koskettavat vain suostuvaisia aikuisia.

Teollisuuspolitiikan tahattomat seuraukset

Valtiouskovaisten viimeinen oljenkorsi ovat valtion teollisuuspolitiikan tahattomat seuraukset. Kun esimerkiksi miljardikaupalla lapataan euroja jonnekin, vaikka CERNiin, ja palkataan sinne ihmiskunnan suurimmat nerot, on ihme, jos jotain ei synny. Jos samat resurssit olisi jätetty verottamatta ja palkkaamatta, siis vapaiden markkinoiden käytettäviksi, ne olisivat kohdentuneet todennäköisesti johonkin vieläkin tuottavampaan ja tuottaneet moninkertaisen määrän keksintöjä ja aiemmin.

CERN ei silti välttämättä ole pahimmasta päästä: jos valtio haluaa jotain tutkimusta tukea, perustutkimuksen kohdalla ongelmat voivat olla pienimpiä.

Avaruustutkimus

Usein kehutaan avaruustutkimuksen tuottaneen suunnattomia hyötyjä. Kuitenkin yksityiset yritykset ovat tuottaneet paljon enemmän avaruustutkimuksen läpimurtoja käytettyä euroa kohden.

Valtiouskovaiset valittavat, että yksityiset kiinnostuvat asiasta vasta, kun läpimurrot ovat lähellä. Totta kai - jos bisnekseen menisi liian aikaisin, valtion kannattamattomat investoinnit söisivät siltä pohjan. Kun bisnekseen menee vasta myöhemmin, valtio ei ehdi omilla toimillaan enää pilata sitä. Silti jopa tässä loppuvaiheessa, kun läpimurto on ollut lähellä, valtio ei ole saanut vastaavia läpimurtotuloksia aikaan suurillakaan dollarimäärillä mutta yritykset ovat tehneet paljon enemmän paljon vähemmällä.

Voi olla, että jos valtio ei olisi puuttunut talouteen, kuussa käyminen olisi myöhentynyt ja sen sijaan paljon hyödyllisempi IT-vallankumous olisi tapahtunut aiemmin. Ennen pitkää vapaat markkinat tuottavat niin paljon rikkaamman ja kehittyneemmän yhteiskunnan, että kaikki loput saavutukset tapahtuvat aiemmin kuin valtiojohtoisissa maissa ja maailmoissa.

Sääntely ja kasvu

Suomessakin vasta rahoitusmarkkinoiden ja pääomien vapauttaminen johti uuteen talouteen, jossa Nokian kaltaiset yritykset pääsivät kasvamaan suuriksi ja tuottamaan kymmeniä miljardeja euroja tuloja ja verotuloja Suomelle. Ehkä mukana oli myös hyvää onnea, mutta ilman sitä olisi syntynyt muita kannattavia yrityksiä, ehkä pienempiä mutta enemmän, ehkä jopa isompi.

Valitettavasti rahoitusmarkkinoita vapautettaessa työmarkkinoiden sääntely, sosiaaliturva ja verotus paisutettiin äärimmilleen niin, että työttömyys ja syrjäytyminen paisuivat niiden mukana. Tai äärimmilleen ja äärimmilleen - 1980-luvun jälkeen työmarkkinoiden sääntelyä, sosiaaliturvaa ja verotusta on paisutettu vielä hyvin paljon lisää.

Ilman valtion sekaantumista talouteen iPhoneja tai jotain parempaa olisi luultavasti ollut jo aiemmin.

Suomenmaa-lehti antaa attacisti Matti Ylösen kirjoittaa propagandaa Mazzucaton kirjasta: "VAIN valtioiden resurssit riittävät isoihin riskeihin hankkeissa, joissa vuosien työ voi mennä myös hukkaan." Yksityiset ottavat jatkuvasti isoja riskejä tuollaisissa hankkeissa, ja välillä se vuosien työ menee hukkaan. Pääomamarkkinat ovat kehittyneet siksi, että kannattavat riskit voisi ottaa. Valtioiden teollisuuspolitiikka on kehittynyt siksi, että joku ottaisi sinun rahoillasi järjettömiä riskejä - ja ottaakin joka päivä.

Marjanpoimintaa

Alberto Mingardi arvostelee Mazzucaton kirjaa The Entrepreneurial State: Debunking Public vs. Private Sector Myths: "She adopts a very extensive definition of industrial policy that includes the unintended consequences of government intervention, and focuses only on 20th century America in making her case for what she deems to be a general law. Moreover, she ultimately fails to prove that the specific government interventions that she hails as beneficial were purposefully directed to achieve the particular outcome in question".

Mazzucaton väärä väite julkishyödykkeistä

GPS todellakin on peräisin valtion sotilasohjelmista, Worstall myöntää.[3] Yksityinen sektori olisi kuitenkin tehnyt valtion miljoonat epäonnistumiset paljon halvemmalla ja suunnannut suuremman osan rahoista hyödyllisimpiin kohteisiin.

Tim Worstallin mukaan Mazzucato väittää kuljetusinfrastruktuuria, terveydenhoitoa ja koulutusta julkishyödykkeiksi, vaikka ne eivät ole, ja siksi vaatii niitä valtion käsiin.[3]

Viitteet

Aiheesta muualla