Otto Wille Kuusinen
Otto Wille Kuusinen (oik. Otto Wilhelm Kuusinen, myös Otto Ville ja Otto-Ville) (4.10.1881 Laukaa - 17.5.1964 Moskova) Sdp:n ja SKP:n johtajia ja Neuvostoliiton ja NKP:n johtohahmoja.
Kuusinen oli Sdp:n puheenjohtaja 1911–1913, vapaussodassa punaisten johtajia. Tappion jälkeen Sdp:n johto pakeni Moskovaan, jossa perustettiin Suomen kommunistinen puolue (SKP). Kuusinen vaikutti SKP:ssä ja käytännössä johti sitä vuodesta 1935. Hän oli myös Terijoen nukkehallituksen (1939–1940) johtaja talvisodassa.
Vanhasuomalaisesta sosialistiksi 1901-05
Kuusinen oli Suomalainen-lehden vanhasuomalais-alkiolainen, isänmaallinen toimittaja 1901-02.
Kuusinen tuli ylioppilaaksi Jyväskylän lyseosta 31.5.1900 luokkatovereinaan mm. Edvard Gylling, Martti Kovero ja Sulo Wuolijoki, joiden kanssa perusti Ylioppilaiden sosialidemokraattisen yhdistyksen 12.3.1905. Fil.kand. 1905 (HY). Sdp:n kansanedustaja 1908-10, puheenjohtaja 1911-13.
Punakapinan johtajia
Kuusinen kääntyi vuoden 1917 lopulla vallankumouksen laimeaksi kannattajaksi ja oli sen johtajia sekä pääosin laati punaisen Suomen perustuslakiehdotuksen.
Punaisten hävittyä Vapaussodan Sdp:n johto pakeni Moskovaan ja perusti SKP:n 1918; tällöin Kuusisesta tuli täysin bolshevikki. Sdp:n johtohahmojen kapinasta kieltäytynyt vähemmistö herätti Sdp:n henkiin Väinö Tannerin johdolla Suomessa.
Kuusinen valmisteli ensin aseellista vallankumousta Suomessa ja tuli salaa maahan 1919-21 perustamaan Suomen sosialistisen työväenpuolueen (SSTP). Hän huomasi, ettei Suomen työväellä ole haluja kumoukseen ja lakkasi kannattamasta sellaista.
SKP:n johtajaksi
"1930-luvulla Kuusinen ajautui erimielisyyksiin SKP:n puheenjohtaja (1920–1935) Kullervo Mannerin kanssa. Voittajaksi selviytyi Kuusinen, ja Manner kuoli pakkotyöleirillä, mikä ei ollut harvinainen kohtalo Kuusisen vastustajalle tuona aikana. SKP:n johtoon siirtyi Mannerin jälkeen käytännössä Kuusinen." [Wp]
Komintern
Kuusinen oli näkyvästi perustamassa Kommunistista internationaalia (Komintern) 2.3.1919 ja 1921-39 sen keskuskomitean sihteerejä. 1927 hän johti Lev Trotskin erottanutta kokousta.
"1930-luvun loppupuolella Kuusinen puhui yhteisrintamataktiikan puolesta Kominternin jäsenpuolueissa" [Wp], eli vaati soluttamaan muiden sosialistiryhmien vasenta siipeä ja houkuttelemaan ne puolelleen.
Terijoen hallitus
Talvisodan alkaessa 1939 Stalin nimitti Kuusisen "Terijoen hallituksen" (siis "Suomen" nukkehallituksen) pääministeriksi mutta vaikeni koko "hallituksesta" epäonnistuttuaan Suomen valloittamisessa.
1940-56 Kuusinen oli Karjalais-suomalaisen neuvostotasavallan johtaja.
Neuvostoliiton johtajia
Vuodesta 1941 Kuusinen oli NKP:n keskuskomitean jäsen ja Stalinin neuvonantaja, vuodesta 1946 NKP:n sihteeristön jäsen.
Stalinin kuoltua Kuusinen menetti asemansa mutta nousi 1956 takaisin NKP:n puhemiehistöön ja 1957 NKP:n sihteeristöön, oli 1958 päätekijöitä pesäerossa Staliniin. Hän ehdotti proletariaatin diktatuurista luopumista Nikita Hruštšovin tuella, turhaan, ja kirjoitti vuoden 1961 puolueohjelmaa. Neuvostoliitto ei päästänyt häntä Suomeen, jossa tytär Hertta Kuusinen oli SKP:n johtohahmoja. Kuusinen silti ohjaili SKP:tä kuolemaansa asti (1964).
Perhe
Kuusinen nai ensin Suomessa 1902 Saima Dahlströmin ja sai 6 lasta, mm. Hertta Kuusisen. Suomeen jättämästään Saimasta eroamatta Kuusinen nai Moskovassa aatetoverinsa vaimon Aino Sarkolan, ja vuodesta 1936 hän eli pysyvästi 31 vuotta nuoremman armenialaisen Marina Amiragovan kanssa; he saivat 1937 lapsen. Aino-vaimo vietti kolmannen avoliiton aikana vuosia gulageilla.
