Terijoen hallitus

Liberalismiwikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Terijoen hallitus oli Neuvostoliiton juuri valtaamaansa Terijoen "kaupunkiin" 1.12.1939 perustama "kansanvaltainen Suomen hallitus", joka heti pyysi Neuvostoliitolta vapautusapua, millä oikeutettiin talvisota. Kun NL ei voittanut sotaa, se teki rauhan ja vaikeni koko hallituksesta.[1]

SKP:n johtaja Arvo "Poika" Tuominen kieltäytyi pääministeriydestä marraskuussa, joten virkaan nimitettiin Otto Wille Kuusinen.

Elokuussa 1939 Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat Euroopan Molotovin-Ribbentropin sopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa. Baltian maat suostuivat Neuvostoliiton vaatimuksiin tukikohdista vuonna 1939, joten sen oli helppo miehittää ne vuonna 1940. Suomi kieltäytyi, joten 30.11.1939 Neuvostoliitto tykitti itseään ja syytti Suomea näistä Mainilan laukauksista, jotka se myönsi omikseen vasta 1990-luvulla. Tällä verukkeella maa hyökkäsi Suomeen. 1.12. muutama suomalainen kuskattiin juuri vallattuun Terijoen "kaupunkiin" perustamaan "kansanvaltainen Suomen hallitus", joka heti pyysi Neuvostoliitolta vapautusapua. Kuusisen Esa-poika vapautettiin Stalinin vankileiriltä hallituksen kokousten sihteeriksi.[1]

On pidetty todennäköisenä, että hallitus todellisuudessa perustettiin Neuvostoliitossa, koska Terijoki vallattiin vasta 1.12. Seitsemästä ministeristä Paavo Prokkonen ei ollut koskaan ollutkaan Suomessa.

Suomalaiset eivät juurikaan tienneet hallituksesta, ja sen perustaminen lähinnä vakuutti suomalaiset Neuvostoliiton valloitushalusta. Ulkomaille hallituksella oli alussa jonkin verran propagandavaikutusta.

John Steinbeck, Nehru ja natsit tukivat Neuvostoliiton hyökkäystä

Mm. Jawaharlal Nehru, George Bernard Shaw ja John Steinbeck, amerikansuomalainen Työmies-lehti, Hollywoodin musiikkityöntekijät, Coloradon opiskelijat sekä (NL:n liittolaisen) natsi-Saksan lehdistö tukivat kansanvaltaista Terijoen hallitusta ja Neuvostoliiton talvisotaa Suomen fasisteja vastaan.[1][2]

Viitteet

  1. 1,0 1,1 1,2 Terijoen hallitus sai outoa tukea: Terijoen hallitus sai outoa tukea Helsingin Sanomat. 29.11.2009.
  2. Jukka Leinonen: Kansan vallan vaihtoehto Terijoen hallituksen lehdistössä 1939-1940 6.3.2002. Jyväskylän yliopisto.