Suhdannevaihtelut

Kohteesta Liberalismiwiki
(Ohjattu sivulta Taantuma)
Loikkaa:valikkoon, hakuun

Liberalisointi vähentää heilahteluja

Arvopaperimarkkinoiden (osakkeet ym.) ja pääomamarkkinoiden (ulkomaisten sijoitusten) liberalisointi vähentävät kulutuksen kasvun heilahtelua. Tämä tulos kattaa erilaiset taloudelliset ja hallinnolliset kehitysasteet, suhdanteet, ajalliset trendit, alueet ja muut muuttujat, joskin vapauttamisen hyödyt ovat suurimmat maissa, joissa hallinto ja pankkisektori ovat kehittyneimmät, heikoimmat maissa, joissa sijoittajan omaisuudensuoja on heikko. Tutkija eivät löytäneet olosuhteita, joissa liberalisointi lisäisi heilahtelua. Vapaammat arvopaperimarkkinat näyttävät lieventävän tuotantosokkien vaikutusta kulutukseen sen lisäksi että ne mahdollistavat tehokkaamman riskinjakamisen. Ulkomaisen pääoman vapaammat liikkeet laimentavat heilahteluja eri maiden kesken. Arvopaperimarkkinoiden (equity market) vapauttaminen myös lisää kasvua. [1]

Kehittyneet finanssimarkkinat vähentävät heilahteluja

Taloustieteessä on laajalti teoreettisesti ja empiirisesti finanssimarkkinoiden kehittyneisyyden vähentävän makrotalouden heilahtelua sen lisäksi, että ne lisäävät kasvua. Esimerkiksi kasvun, kulutuksen ja investointien kasvun heilahtelu oli vuosina 1956-1998 pienintä maissa, joissa oli kehittynein finanssisektori. Pankkien suuri osuus luotonannossa ja yksityisen sektorin suuri osuus luotonsaannissa erityisesti vähensivät heilahtelua. [2]

Syynä pidetään pankkien suorittamaa riskinarviointia ja riskinhallintaa sekä sitä, että luottaminen tasaa kulutusta ja BKT:tä ajallisesti. Kehittyneet finanssimarkkinat pystyvät absorboimaan sokkien vaikutusta. Kehittyneet finanssimarkkinat myös vähentävät informaationhankinnan kustannuksia ja transaktiokustannuksia, mikä vähentää heilahtelua aiheuttavaa informaation asymmetrisyyttä sekä parantaa omistajaohjausta ja voimavarojen kohdentamista ja näin nopeuttaa talouskasvua. Varat sijoittuvat mahdollisimman tehokkaisiin kohteisiin, likviditeetti paranee ja riskit jaetaan tehokkaammin. Myös diversifiointi onnistuu paremmin sekä mikro- että makrotasolla. Näyttää siltä, että kehittyneet finanssimarkkinat lisäävät kasvua myös vähentämällä suhdannevaihteluita. [2]

Kehittymättömämpien finanssimarkkinoiden maassa säästäjien ja investoijien välinen juopa on suurempi, mikä aiheuttaa luottojen tarjonnan ja kysynnän syklisyyttä ja siten ylimääräistä talouden heilahtelua. Huonoina aikoina investoijien on vaikea saada luottoa, kun taas hyvinä aikoina heille tulee sitä ylen määrin. Empiirisestikin on osoitettu investointien riippuvan pitkälti yritysten kassavirrasta, mikä vahvistaa suhdannevaihtelua mutta mitä ei kehittyneemmillä luottomarkkinoilla tapahtuisi. Kehittyneempien finanssimarkkinoiden maissa heilahtelua syntyy lähinnä vain ulkoisista sokeista. [2]

Arvopapereilla ja johdannaisilla voidaan siirtää informaatiota hintoihin ja korjata syntyneitä epätasapainoja (ks. spekulaatio). Näin kuplat ja muut epätasapainot eivät pahene yhtä helposti.

USA:n taantumat

USA:ssa oli sekä 1854 - 1890 että 1891 - 2009 laskukausi noin 4-5 vuoden välein.[3] Tämän on arveltu viittaavan siihen, että kehittyneemmistä finanssimarkkinoista ja johdannaisista saatu vakautushyöty menetettiin sääntelyn aiheuttamassa heilahtelussa.

Yleistä

Mielestänne inflaation pitäminen matalalla on siis tärkeämpää kuin työttömyyden kitkeminen?

  • Tätä ns. Phillipsin käyrään perustuvaa teoriaa matalan inflaation ja korkean työttömyyden yhteydestä hokevat mantrana 1960-luvulle henkisesti juuttuneet vasemmistolaiset ay-aktiivit, jotka eivät ole tajunneet, mistä tässä asiassa on oikeasti kysymys.
  • Tosiasiassa tämä on alun perin itse Keynesin idea. Keynes tajusi, että työntekijät liittoineen eivät suostu alentamaan palkkojaan, jotta työttömyydestä päästäisiin eroon tasapainottamalla työvoiman kysyntä ja tarjonta. Keynes keksi siis, että inflaatiolla reaalipalkat voidaan polkea niin alas, että vaikka työntekijän mielestä hän saa rahassa mitattuna samaa palkkaa kuin ennen, hänen todellinen palkkansa onkin laskenut.
  • Kikka ei edes toimi enää nykyisin, kun ay-liike on tajunnut sen. Nykyisin vaaditaan vakituisia indeksikorotuksia. Myös ilman indeksikorotuksia inflaatio tulee mukaan palkankorotuksiin pienellä viivellä. Inflaatiolla ja työttömyydellä ei ole mitään syy-yhteyttä. Täystyöllisyys on mahdollinen, vaikka inflaatio olisi nolla tai jopa negatiivinen (=deflaatio). Vastaavasti korkean inflaation aikana voi esiintyä korkeaa työttömyyttä, kuten esimerkiksi Suomessa 1970-luvulla.


Kyllähän keynesiläinen taloustiede on todistanut, että valtio voi "ostaa tiensä ulos lamasta", jos kyseessä on perinteinen kulutuskysyntälama?

  • Niin voi. Järkevämpää olisi antaa lisääntyvän säästämisen rahamarkkinoille tuoman pääoman laskea yrityslainojen korkoja, jolloin yritykset voivat investoida uuteen teknologiaan tms. tuotantokapasiteetin lisäämiseen ja parantaa toimintaansa. Tästä luodaan todellinen talouskasvu, ja siitä tuhotaan paras osa, jos vähentyvää kulutusta ruvetaan keinotekoisesti stimuloimaan, pääoman hinnan pysyessä korkealla.


Suomen lama 90-luvun alkupuolella

Eikö Esko Ahon hallituksen aikainen lama osoittanut, että liberalismi ei toimi?

  • Ei. Esko Aho ei ole liberaali eikä Ahon hallituksen talouspolitiikka ollut lähelläkään liberalismia. Ahon hallitus korotti veroja, kasvatti julkisia menoja, kasvatti valtionvelkaa, korotti maataloustukea, korotti pankkitukea ja muuta yritystukea, lisäsi regulointia, ylläpiti asevelvollisuutta, valtionkirkkoa, Alkon monopolia jne. jne. jne.


Ahon hallitus aiheutti pk-yritysten konkurssiaallon ja siitä seuranneen massatyöttömyyden alentaakseen kotimaista kulutuskysyntää ja korjatakseen kauppataseen alijäämän. Tämä osoittaa monetarismin ja uusliberalismin toimimattomuuden.

  • Ei. Kauppatase oli ylijäämäinen jo ennen Ahon hallitusta. Kauppatase on ollut jatkuvasti ylijäämäinen 1990-2005. Sitä paitsi kulutuskysynnän sääntely ei ole monetarismia, vaan keynesiläisyyttä.


Ahon hallituksen vahvan markan politiikka aiheutti yritysten konkurssiaallon ja siitä seuranneen massatyöttömyyden. Tämä osoittaa monetarismin ja uusliberalismin toimimattomuuden.

  • Ei. Vahvan markan politiikka oli ennen kaikkea tasavallan presidentti Mauno Koiviston sanelemaa politiikkaa, joka aloitettiin jo 1980-luvulla. Koivisto, entinen Suomen Pankin pääjohtaja, vastusti devalvaatioita ja kellutuksia, vaikka markan tiedettiin olevan selvästi yliarvostettu jo Sorsan hallituksen aikana 1980-luvun puolivälissä. Koivisto ylläpiti vahvan markan politiikkaa pääministeri Harri Holkerin, valtiovarainministeri Erkki Liikasen, valtiovarainministeri Matti Louekosken, pääjohtaja Rolf Kullbergin ja lopuksi vielä vähän aikaa pääministeri Esko Ahon ja valtiovarainministeri Iiro Viinasen kanssa. Aho lopetti vahvan markan politiikan vuoden 1991 marraskuun devalvaatiolla ja vuoden 1992 syyskuussa aloitetulla kellutuksella. Sitä paitsi vahvan markan politiikka eli epärealistisen korkea kiinteä kurssi ei ole monetarismia, koska monetarismi eli ns. Chicagon koulukunta vastustaa kiinteitä kursseja.


Pankkien holtiton luotonanto 1980-luvun lopulla rahoitusmarkkinoiden dereguloinnin jälkeen oli syynä pankkikriisiin, joka aiheutti velkaantuneiden yritysten konkurssiaallon ja siitä seuranneen massatyöttömyyden. Tämä osoittaa, että sääntelemätön markkinatalous toimii vastuuttomasti ja johtaa kuplatalouteen ja romahdukseen.

  • Ei. Pankkikriisin syynä oli aikaisemman, vuosikymmeniä kestäneen korko- ja luottosäännöstelyn aikaansaama patoutunut luottojen kysyntä, tämän ylimääräisen kysyntäpaineen purkautuminen kerralla, vahvan markan politiikan eli epärealistisen valuuttakurssin edellyttämä korkea korkotaso, sen aiheuttama suuri valuuttavelkaantuminen jne.
  • Ulkomailta siis sai halpakorkoisempaa lainaa, koska Suomessa jouduttiin ylläpitämään ulkomaita korkeampaa korkotasoa epärealistisen valuuttakurssin vuoksi. Velanotto ulkomailta Suomen korkean korkotason vuoksi oli keskeinen syy yritysten konkurssiaaltoon, koska ulkomaisten velkojen markkamääräinen arvo tietysti nousi devalvaation ja kellutuksen vuoksi.

Viitteet

  1. Growth Volatility and Financial Liberalization, Geert Bekaer et al., July 29, 2005, sivut 0-3 ja 29-30. Tutkimuksessa tutkittiin mm. kulutuksen volatiliteettia ennen ja jälkeen pääomamarkkinoiden vapauttamisen (financial liberaltion) yksittäisissä maissa ja lisäksi verrattiin maita toisiinsa. Tutkijat kertovat todistaneensa lukuisilla, mm. instituutioita ja levottomuuksia koskevilla kontrollimuuttujilla, että kyseessä on aito syy-yhteys eikä jonkin muun muutoksen aiheuttama tai käänteinen korrelaatio (s. 29).
  2. 2,0 2,1 2,2 Finance and Macroeconomic Volatility, Cevdet Denizer et al., August 2000, sivut 0-4 ja 17-18
  3. US Business Cycle Expansions and Contractions, National Bureau of Economic Research

Katso myös

  • Lama (erittäin paha taantuma, yhteensä yli 10 % tai yli 3 vuotta)
  • Taantuma (vähintään kaksi vuosineljännestä miinuskasvua)
  • Finanssikriisi