Valtatutkimus

Liberalismiwikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Valtatutkimus oli 1970-luvulla lähinnä marxilaista[1].

Tunnetuin valtatutkimus Suomessa oli 1970-luvun marxilainen Tandem-tutkimus ("Marx, luokka, pääoma, monopolikapitalismi, ...")[2]. "valtiomonopolistisen kapitalismin teoriasta pulpunneet tutkimushankkeet, kuten kohuttu Tandem-tutkimus, lopahtivat nopeasti omaan mahdottomuuteensa".[3]

Tämän liepeillä ollut Pekka Sutela "otti kohtalokkaan askeleen Neuvostoliiton suuntaan vuonna 1971 liittymällä Akateemiseen Sosialistiseuraan eli ASS:iin. Virta vähemmistökommunistien miehittämään ASS:iin oli tuolloin vuolaimmillaan Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa, jossa Sutela opiskeli kansantaloustiedettä ja sosiologiaa. Opiskelija-aktiivina Sutela koki antiautoritäärisen vasemmistoradikalismin muuntumisen todellisuuskuvaltaan harhaiseksi Neuvostoliiton ihailuksi."[3]

Valta Suomessa -kirja

"Valta Suomessa" -kirjan (2010) 33 kirjoittajasta lähes kaikki ovat "valtiouskovaisia", "siis vahvan valtion kannattajia - - Vahvan valtion vaatijat eivät mielellään korosta sitä toista elementtiä: valtion pitää huolehtia myös kansalaisten vapaudesta." Risto Heiskala ja Anu Kantola edustavat toimittaja Unto Hämäläisen mielestä arvoiltaan koko kirjoittajakuntaa. 1980-luvun lopulla ihmiset eivät enää halunneet maksaa veroja, ja siksi vapaus nousi etusijalle, hyvinvointivaltiota alettiin purkaa, Hämäläinen kertoo. "Yhteiskuntatutkijat eivät tästä kehityksestä pidä". Heidän mielestään

  • "verotusta on kiristettävä,
  • tulonsiirtoja on lisättävä,
  • palveluiden tuottaminen on pidettävä valtiolla ja kunnilla ja
  • yhteiskunnan otetta kansalaisista on muutoinkin tiukennettava."
  • "oikeisto pitäisi työntää oppositioon."[4]

Kuitenkin "Vasemmisto on ollut oppositiossa, mutta sen kannatus ei ole kolmen oppositiovuoden aikana noussut (vieläpä finanssikriisitaantuman aikana) edes viime eduskuntavaalien tasolle. Ja jo silloin se kärsi murskatappion." [4]

"Anu Kantola ja Risto Heiskala arvioivat, että yksilökeskeinen keskiluokka on avainasemassa. Heidät pitää saada rakastamaan valtiota ja veroja." [4]

Kirjassa suoritettu väestörekisterin ja Kuka kukin on -kirjan sukunimivertailu viittaa siihen, että Suomi on tasa-arvoinen: eliittiin voi päätyä kaikkialta eikä vain tietyistä suvuista. [4]

Viitteet

  1. Valta Suomessa "Viikon tietokirja Valta Suomessa - - Teoksen teemoista kertoo kirjan toimittaja Suomen akatemian ohjelmapäällikkö Petteri Pietikäinen"
  2. Valta Suomessa -tutkimusohjelma
  3. 3,0 3,1 Venäjä elämäntehtävänä Taloussanomat. 23.5.1998.
  4. 4,0 4,1 4,2 4,3 "Suomi takaisin Sorsan aikaan", Helsingin Sanomat 11.6.2010, Unto Hämäläinen (entinen politiikan toimituksen esimies)