Yhteiskuntavastuu

Eikö yrityksen pitäisi huolehtia työntekijöistään, ja taata heille turvallinen ja vakaa työpaikka läpi elämän?

• Ei tietenkään. Jos tosiaan ihmisille pitää tarjota turvaverkko, on kai järkevintä hoitaa se yhteisin rahoin valtion puolesta! Jos yritys ei kilpaile muiden yritysten tavoin, jää se tappiolle ja lopulta menee konkurssiin. Miten työntekijöiden sitten käy?
• Työnantajan järjestämässä sosiaaliturvassa on myös se huono puoli, ettei se auta kovinkaan paljoa työttömiä tai kotona töitä tekeviä. Tietysti työterveydenhuolto tai työsuhdeasunto voi olla yritykselle myös kilpailuetu, jolla se houkuttelee työntekijöitä palkan lisäksi.
• On vain järkevämpää antaa yritysten toimia sillä periaatteella, että ne yrittävät vain tehdä voittoa niillä asioilla, joita ihmiset eniten haluavat ja ovat eniten valmiita maksamaan. Jätetään mieluummin hyväntekeväisyys yhdistysten, perhe- ja tuttavaverkostojen harteille, mille se on ennen sosiaalivaltion luomistakin kuulunut.

Eikö kuitenkin Fair Olympics -tyyliset vapaaehtoiset palkkojen lisäykset ole hyvästä?

• Eivät olisi. Työntekijöiden asema kehitysmaiden ns. "hikipajoissa" voi olla huono, mutta se on kuitenkin aika paljon parempi kuin muiden maassa asuvien, koska vapailla työmarkkinoilla ihminen voi kuitenkin valita itselleen parhaan työpaikan. Jos halutaan vapaaehtoisesti antaa rahaa johonkin maahan, on varmaan fiksuinta tehdä se asiantuntevan hyväntekeväisyysjärjestön kautta, jolloin tukea saavat ne, jotka sitä eniten tarvitsevat. On aika luultavaa, että kyseisen yrityksen työntekijät eivät sitä tukea tarvitse läheskään yhtä paljon, kuin esim. kyseisen maan työttömät tai syrjäytyneet.

Entä sitten Reilu kauppa? Tokihan tällainen vapaaehtoinen järjestelmä on oikein toimiva?

• Tehokkaampaa on ostaa halpaa kahvia ja antaa erotus hyväntekeväisyyteen. Reilun kaupan kahvista hyötyvät vain reilun kaupan ohjelmaan mukaan päässeet viljelijät. Osatta jäävät kaikki muut kyseisen maan asukkaat, mukaanlukien muut kahvinviljelijät, jotka varmasti tarvitsevat tukea enemmän.
• Lisäksi "ylihinnan" maksaminen kahvista luo insentiiviiä uusille yrittäjille tulla alalle, näinhän kysynnän ja tarjonnan laki toimii. Kun kuluttajat vielä vähentävät tavallisen kahvin ostoaan reilun kaupan kahvin tieltä, tosiasiassa tavallisten kahvintuottajien asema siis heikkenee samoissa maissa, missä reilun kaupan viljelijät toimivat. Lisäksi useissa maissa reilun kaupan ohjelmiin pääsy edellyttää isoja tiloja, esimerkiksi tässä artikkelissa esitetyn tapauksen mukaisesti jopa 20 tonnia vuodessa. Jos pienemmillä kauppiailla olisikin mahdollista päästä reilun kaupan ohjelmiin, he harvoin kykenevät maksamaan 2431$ jolla saada reilun kaupan sertifiointi, kun epäreilut hinnat kahvista pyörivät n. 1$ kilohinnan paikkeilla. Pienviljelijät jäävät isompien jalkoihin.
• Edelleen, kauppiaiden arvonlisät ovat suhteellisia, ja reilummasta hinnasta myös kauppias saa reilumman korvauksen. Yhdysvalloissa ruokakaupat saattavat ottaa dollarin ylimääräistä, kun reiluuslisää menee viljelijälle 25 senttiä.
• Katso myös:
  • N. Joseph Potts: Fairness with Your Coffee? ja keskustelu aiheesta
  • Samuel Brittan: Free trade versus "fair trade"
• Reilu kauppa

Yrityksillehän ei riitä mikään, kun ne vain tavoittelevat enemmän ja enemmän voittoa!

• Yksityiseen omistusoikeuteen ja vapaisiin markkinoihin perustuvassa järjestelmässä yritykset eivät voi voittoa saada, elleivät ihmiset vapaaehtoisesti osta niiden tuotteita. Tämä ajaa yritykset keksimään tuotteita, joista ihmiset ovat valmiita maksamaan enemmän ja enemmän, ts. tuotteita joita ihmiset haluavat eniten.
• Kilpailuprosessi ei ole kilpailu, jossa yritykset taistelevat kiinteän rahamäärän keskenään jakamisesta. Kilpailu on löytämisprosessi, jossa yritykset yrittävät löytää parhaat tavat tyydyttää ihmisten tarpeita.

Eikö työntekijöiden pitäisi saada oma reilu osuutensa sijoittajien ja johtajien miljoonavoitoista?

• Työntekijöiden pitäisi pikemminkin saada kohtuullinen korvaus työpanoksestaan. Sellainen summa, minkä ihmiset ovat hänelle valmiita maksamaan. Mikäli sosiaalisesta eriarvoistumisesta halutaan huolehtia, voidaan rikkaita toki verottaa ja antaa rahaa köyhille, mutta palkkasäännöstely on väärä ja epätoivottavia vaikutuksia aiheuttava tapa vaikuttaa tuloeroihin.
• Miksi ihmeessä esimerkiksi Nokian työntekijöiden pitäisi saada osuutensa Jorma Ollilan palkasta? Miksei koko Suomen, etenkin niiden, jotka ovat huonommissa työpaikoissa tai niiden, joilla ei ole työpaikkaa ollenkaan? On absurdia väittää, että juuri tietyn yrityksen menestyksestä pitäisi palkita kaikki sen yrityksen työntekijät, sillä eiväthän he vastaa kuin pienestä osasta yrityksen toimintaa, josta heille on jo annettu sovittu korvaus.

Yritykset eivät ota huomioon sosiaalisesti tärkeitä ongelmia, kun lääkeyhtiötkään eivät viitsi antaa lääkkeitään kehitysmaiden tarpeessa oleville.

• Jos yritysten halutaan tuottavan "sosiaalisesti arvokkaita" tuotteita tietyille ihmisille, saadaan yritykset varmaankin tuottamaan niitä rahaa vastaan. Ehkäpä olisi fiksuinta antaa esim. köyhille rahaa, jolla he voisivat ostaa leipää, sen sijaan että rangaistaan jokaista leipuria ammatinvalinnastaan ottamalla hänen työnsä tuloksia pois, "koska ne ovat sosiaalisesti arvokkaita".
• Jo Marx tajusi, että yksityisyritykset tekevät markkinataloudessa tehtävänsä tehokkaimmin, jos niitä ei yritetä "pakottaa hyväntekeväisyyteen". Jos yrityksistä halutaan tehdä hyväntekeväisyyden lähteitä, pitää ne todellakin sosialisoida, ja sitä tuskin haluavat muut kuin kommunistit. Jos yritykset eivät kilpaile, niiden kilpailijat syövät ne, ja silloin sosiaalisesti arvokkaista tuotteista vasta pula tuleekin.