Brexit

Liberalismiwikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Brexit on Britannian ero EU:sta. Elokuussa 2016 näytti todennäköiseltä, että prosessi aloitettaisiin parin vuoden sisällä ja toteutuisi noin kaksi vuotta sen jälkeen. 23.6.2016 ero sai 51,9 %:n kannatuksen kansanäänestyksessä, joka oli neuvoa-antava mutta jonka tuloksen poliitikkojen uskottiin silti toteuttavan.

Brexit-kansanäänestys EU-jäsenyydestä 2016

23.6.2016 Britanniassa toimitetussa kansanäänestyksessä maan EU-jäsenyyden jatkamisesta eron kannattajat saivat 51,9 %:n enemmistön. Pääministeri ja konservatiivipuolueen johtaja David Cameron erosi heti ja melko pian myös eroa voimakkaasti ajaneen itsenäisyyspuolueen johtaja Nigel Farage. Itsensä mukaan Farage oli saavuttanut polittisen tavoitteensa sekä saanut entistä enemmän tappouhkauksia[1].

Äänestyksen jälkeen uutisoitiin laajalti brittien googlettavan, mikä on EU. Oikeasti arviolta vain alle tuhat ihmistä googletti sitä ja media sekoitti haun suosion nousun haun suosioon[2].

Liberaalien kanta asiaan, katso Euroopan unioni#Liberaalien kanta. Liberaalimafian Facebook-ryhmän äänestyksessä 75 kannatti ja 48 vastusti eroa (ryhmässä on 1748 jäsentä)[3].

Johan Norberg kirjoitti, että monet Yhdysvaltojen libertaarit kannattivat Brexitiä ja monet Euroopan libertaarit vastustivat. Norbergin mukaan se johtuu siitä, että edelliset eivät tunne EU:ta ja EU on paljon liittovaltiota heikompi. Nationalistit yleensä syyttävät EU:ta liian "uusliberaaliksi", protektionistisen sääntelyn ja tukiaiset estäväksi - mutta juuri sellaista EU:ta Friedrich von Hayek vaati vuonna 1939. EU-jäsenyys myös tuotti tilastollisesti merkitsevän taloudellisen vapauden lisääntymisen jokaisessa The Economic Freedom of the World -indeksin kategorioista. Suurin parannus tapahtui liityttäessä mutta parannusta tapahtui sen jälkeenkin. Useimmat EU:n regulaatiot ovat aiempien kansallisten sääntelyiden korvaamista yhtenäisellä, virtaviivaisemmalla sääntelyllä, niin että kansallisella sääntelyllä ei voida enää estää kilpailua. Lontoo on kieltänyt kauppoja olemasta yli 6 tuntia auki sunnuntaisin, ei EU.[4]

Maahanmuutto ja nopea etninen muutos ratkaisivat äänestyksen, eivät köyhyys tai epätasa-arvo?

Professori Eric Kaufmann esitti, että Trumpin voiton ja brexitin (2016) takana olivat maahanmuutto ja nopea etninen muutos, eivät globalisaatiossa hävinneet köyhät työväenluokkaiset valkoiset. Suuren etnisen muutoksen alueilla yli 60 % ja olemattoman muutoksen alueilla alle 40 % kannatti brexitiä. Siinä välissäkin kannatus kasvoi muutoksen kasvaessa, ja suurin kannatus oli Lincolnshiren Bostonissa, jossa itäeurooppalaisten osuus nousi nollasta maan ennätykseen 2001-2011. Kulttuurisen jatkuvuuden (vakauden) jyrkimmät kannattajat reagoivat tähän vahvimmin; uutuudenetsijät yleensä vastustivat Trumpia ja brexitiä. Tulot eivät olleet merkitsevässä yhteydessä kumpaankaan. Kaufmannin mukaan ilmiö pätee laajemminkin populisteihin. Brexitin kannattajista yli 40 % piti maahanmuuttoa tärkeimpänä poliittisena kysymyksenä, vastustajista 5 %. Talous, köyhyys ja epätasa-arvo kiinnostivat brexitin vastustajia paljon enemmän kuin kannattajia, terveydenhoitokin, ja muussa erot olivat vielä pienempiä. Trumpin kannattajien ja vastustajien erot olivat samat paitsi taloudessa, jossa erot olivat pieniä.[5][6]

Viitteet

Aiheesta muualla