Diktaattori

Liberalismiwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Diktaattori tarkoitaa henkilöä, tyypillisesti vallankaappaajaa, jolla on maassa rajaton hallintovalta.

Sisällysluettelo

Diktaattorin persoonallisuus ja motivaattorit

Psykologian professori Fred Coolidge arvioi, että monia diktaattoreita ajaa yhdistelmä geeniperäisiä persoonallisuushäiriöitä kuten narsismi, paranoia ja antisosiaalisuus. Piirteet voivat myös auttaa pysymään vallassa, esimerkiksi vainoharhainen Francois Duvalier, "Papa Doc", vältti ainakin kuusi murhayritystä. [1]

Psykopaattiset piirteet

Psykologian tutkimus on löytänyt erilaisia selityksiä diktaattoreiden mielenlaadulle. Esimerkiksi diktaattoreilla on paljon psykopaattien piirteitä, mutta he eivät näytä yleensä olevan psykopaatteja. [2]

Diktaattorit esimerkiksi valehtelevat toisille ja itselleen. Kun Stalin kutsui jotakuta petturiksi, hän manipuloi myös omaa mieltään. Gaddafi tuntui aidosti uskovan vielä kansannousun alettuakin, että kansa on valmis kuolemaan hänen puolestaan ja oppositio on uhka koko Libyalle. [2]

Oikeat psykopaatit eivät näytä tuntevan mitään. Diktaattorit näyttäisivät tuntevan. Psykologi Scott Atranin tutkimusten mukaan uusnatsi- ja terroristijärjestöjen johtajia ja muita voimaa ihannoivien järjestöjen johtajia näyttää ajavan pikemminkin periaatteellisuus kuin ahneus tai sadismi. [2]

Epärealistinen kupla

Diktaattorit alkavat nähdä maailman epärealistisesti ja yksinkertaistetusti, elävät kuplassa, saattavat kuvitella useimpien kannattavan heitä, eikä ympärillä ole arvostelijoita kuplaa rikkomassa. Tästä syystä heidän käyttäytymisensä muuttuu vuosi vuodelta hullummaksi. He elävät fantasiassa, jossa he ovat sankareita, Saddam Hussein vielä vihollisen lähestyessä Bagdadia. Hitlerkin olisi voinut tehdä rauhan ajoissa, mutta diktaattori saattavat taistella loppuun asti, vaikka olisi järkevämpää paeta tai neuvotella sopimus ajoissa. [2]

Kulttuuri

Erityisesti kapitalismin viime vuosisatoina tuottama rikastuminen on nostanut ihmishengen arvoa. Yhä etenkin köyhissä ja antikapitalistissa maissa henki on yhä halpa, kulttuuriset pidäkkeet väkivallalle vähäisempiä ja vallan arvostus korkeampi. Jos joku elää lapsena väkivaltaisessa kulttuurissa, hän herkemmin kokee väkivallan hyväksyttäväksi aikuisenakin. Myös kuritusväkivallasta on esitetty vastaavaa. Joissain kulttuureissa monenlainen perhe- ja muu väkivalta on normaalia ja hyväksyttyä kuten Suomessa aiemmin.

Kapitalistisimmissakin maissa monella sektorilla arvostetaan valtaa ja vahvaa johtajuutta. Esimerkiksi mafiassa ja heikoimmin organisoiduissa valtion väkivaltakoneistoissa kuten eräiden väitteiden mukaan Helsingin huumepoliisissa (vertaa epäilyt Jari Aarniosta) tällainen kulttuuri saattaa olla erityisen pidäkkeetön. Yhdysvalloissa poliisin toiminnassa näkyy vastaavaa paljon enemmän, esimerkiksi mustia kohtaan. Yrityksissä yleensä markkinavoimat kuten kysyntä ja PR-tarpeet pitävät kulttuurin huomattavasti puhtaampana muttei suinkaan aina tahrattomana.

Kun ihmiset kokevat menestyksen mittarit hyvin kapeiksi ja tottuvat siihen, että edes ihmisoikeudet eivät ole ehdoton este niiden tavoittelulle, prosessi vähitellen muuttaa ihmisen ajattelutapaa.

Esimerkiksi Idi Amin oli ehkä nuoresta asti väkivaltainen ja häikäilemätön, ehkä myös nautti väkivallasta, mutta se ei yksin kerro, oliko hän psykopaatti vai enemmänkin kulttuurinsa tuote.

Ehkä jollekin diktaattorille olisi käsittämätön ajatus, että hän ei pyrkisi valtaan kaikin keinoin - valtahan on se, mitä ihmiset tavoittelevat, hänen alakulttuurissaan.

Joskus myös diktaattori ei voi luopua vallasta, koska muuten seuraaja varmuuden vuoksi tapattaisi hänet. Luopuva diktaattori myös tunnustaisi valtansa oikeudettomaksi tai itsensä epäonnistujaksi, koko elämänsä ainoassa päämäärässä, ja pahat tekonsa epäoikeutetuiksi. Sellaista hän ei ehkä voi myöntää itselleenkään, tai jos voi, ehkei muille. Tai ehkä hän ei edes ymmärrä voivansa hävitä edes vihollisen jo kolkutellessa Bagdadin portteja, kuten yllä kirjoitetaan.

Periaatteellisuus antaa sisältöä, merkitystä, tavoitteellisuutta ja ehkä jännitystäkin elämään sekä ympäröi ihmisen samanmielisillä, tuottaa veljeyden tunnetta. Riippuu ehkä enemmän kaveripiiristä kuin luonteesta, päätyykö ihminen uusnatsiksi vai heitä pahoinpiteleväksi "antifasistiksi", mutta kumpikin "aate" täyttää saman tavoitteen ja houkuttelee tappelijoikseen samantapaisia ihmisiä. Jos luopuukin aatteestaan, joutuu myöntämään olleensa vain paha ihminen eikä hyvän puolesta taisteleva sankari. Jotkut silti pystyvät siihen, etenkin saman kokeneiden tuella.

Valta rappeuttaa

Kuuluisassa Stanfordin vankilakokeessa 24 samantaustaista koehenkilöä arvottiin "vangeiksi" ja "vanginvartijoiksi". Tarkoitus oli tutkia vallan vaikutuksia. Koe jouduttiin keskeyttämään 6 päivän kuluttua vankien epäinhimillisen kohtelun vuoksi; pienestäkin rikkeestä saattoi esimerkiksi joutua nukkumaan kovalla alustalla tai olemaan alasti, ja nälkälakosta joutui eristysselliin.[3]

Zimbabwen Robert Mugaben kerrotaan olleen nuorempana askeettinen, kohtelias ja tarkasti muita kuunteleva, mutta ehkä valta teki hänestä nykyisenlaisen.[2] Valta saa ihmisen vähitellen huonommaksi kuuntelemaan muita ja taipuvaksi uskomaan saavutuksikseen asioita, jotka johtuivat sattumista.[4]

Stressin puute voi helpottaa moraalittomuutta

Artikkelissaan “How Power Corrupts” tutkijaryhmä arvelee vallan vähentävän stressiä - vaikkapa autoilusta ja asuntolainoista - ja siten kortisolin eritystä. Siksi valta lisää kapasiteettia erityisen stressaaviin asioihin kuten moraalittomat teot, ja vähentää taipumusta katua. Esimerkiksi rutiininomainenkin valehtelu on hyvin stressaavaa. Kun testihenkilöille annettiin iso toimisto ja päällikkyys, he tekivät vaikeita päätöksiä paljon helpommin kuin alaisiksi asetetut ja heillä oli vähemmän kortisolia ja stressipisteitä. [2]

Viitteet

  1. The Dictator: Why do autocrats do strange things?, Helier Cheung, BBC News, 14 May 2012.
  2. 2,0 2,1 2,2 2,3 2,4 2,5 The Psychology of Dictatorship: Why Gaddafi Clings to Power, Time, May 26, 2011.
  3. https://en.wikipedia.org/wiki/Stanford_prison_experiment
  4. Could You Become a Dictator?, Stephanie Pappas, Live Science, February 11, 2011.
Henkilökohtaiset työkalut