Homoavioliitto

Liberalismiwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Homoavioliitto eli sukupuolineutraali avioliittolaki eli tasa-arvoinen avioliittolaki

Sisällysluettelo

Liberaalien kanta

Puhtaimmat liberaalit eivät halunne valtion puuttuvan ihmisten välisiin suhteisiin esimerkiksi avioliittolaeilla. Sopimukset lasten huoltajuudesta tai yksityisten kirkkojen velvollisuus vihkiä homopareja ym. ovat eri asia.

Jos avioliittolakeja on, useimmat liberaalit haluavat niiden kohtelevan kansalaisia mahdollisimman yhdenvertaisesti. Esimerkiksi sukupuolirajoitukset tulisi poistaa eli "homoavioliitot" sallia.

Libertaristitkin katsovat, että valtion ei pitäisi puuttua avioliittoihin, ja jos kuitenkin valtio säätää lakeja avioliitoista, lakien pitäisi koskea kaikkia samalla tavalla, erityisesti ei saisi vaatia osapuolten olevan eri sukupuolta. [1][2]

Sukupuolineutraali avioliittolaki palvelee homoseksuaalien lisäksi tietysti myös bi-, pan- ja interseksuaaleja.

Liberaalit yleensä kannattavat kaiken lain sukupuolineutralointia ja muutenkin täyttä kansalaisten yhdenvertaisuutta. Vaikka esimerkiksi vanhemmuuden selvittämisestä olisi eri pykälät synnyttäjälle, niiden ei pidä ottaa kantaa tämän sukupuoleen; transmiehetkin ovat synnyttäneet ja teknologia kehittyy.

Historiaa

"Raamatun sankarit pitivät seksiorjia ja useita vaimoja"

Kansan Uutisten uutisen "Raamatun sankarit pitivät seksiorjia ja useita vaimoja" mukaan moniavioinen avioliitto on nimenomaan kristinuskon mukainen avioliitto. [3]

"Moniavioisuutta ei ole näköpiirissä, vaikka juuri kristillisiin arvoihin vetoavien sitä pitäisi ajaa."[3]

"Avioliitto on perinteisesti tarkoittanut heteroavioliittoa"

Etymologisesti avioliitto tarkoittanee lakiliittoa tai julkista liittoa.[4]

Siis homoparin oikeus allekirjoittaa avioliitto-sopimus ei ole sen kummempi uudistus kuin naisten tai mustien oikeus äänestää tai roturajat ylittävä avioliitto, jotka aiemmin olivat Yhdysvalloissa kiellettyjä, samoin Suomessa uskontorajat ylittävät avioliitot.

Suuryritysten kanta

Monet suuryritykset kuten Google, Microsoft, Amazon ja Starbucks tukivat vuonna 2012 onnistunutta homoavioliittolakikampanjaa Washingtonin osavaltiossa. Ne haluavat varmistaa, että niiden potentiaaliset uudet työntekijät eivät karta osavaltiota, vaan ne voivat rekrytoida parhaat ammattilaiset. [5]


Varhaiskristittyjen avioliitot olivat avoliittoja

Antiikintutkija, dosentti Ville Vuolannon mukaan Roomassa ei ollut avioliittoja, vain avoliittoja, koska niitä ei rekisteröity. Siksi varhaisten kristittyjen avioliitot olivat vain avoliittoja. [vuosisatojen ajan] Liitot olivat kuitenkin patriarkaalisia heteroliittoja - homoliittoja ei olisi voitu ajatella. [6]

Homoseksuaalisuus ja Rooman tuho

Dosentti Vuolannon mukaan roomalaisen sivilisaation "tuho" tapahtui vasta kristinuskonnon vallattua arvokeskustelut ja käytännön perhe-elämän 400-luvulla [kristinuskosta tuli pakollinen Roomassa vuonna 380 - moni lähde silti puhuu vuodesta 390]. Vuolanto huomauttaa kristinuskon olevan homoeroottisiin suhteisiin kielteisesti suhtautuva ideologia ja Rooman sivilisaation kukoistaneen 300-luvun lopulle asti. Homoeroottiset suhteet rajoittuivat vain osaan kapeasta yläluokasta. Näistäkin syistä Vuolanto pitää outona väitettä homoeroottisuuden vaikutuksesta Rooman tuhoon. [6]

Vuolanto arvosteli professori Tapio Puolimatkaa, joka on kristinuskon hörhösiiven taitavin väittelijä Suomessa.

Viitteet

  1. Libertarianism and Abortion, Same-Sex Marriage, and the Tea Party: 5 Questions for Cato Institute Executive Vice President David Boaz, October 15th, 2010, Encyclopaedia Britannica Blog (about same-sex marriage): "The best libertarian answer is to separate marriage and the state. But in our current world, with government involved in every nook and cranny of legal and economic life, that’s hard to achieve. So I’d say the libertarian answer in this society is that laws should apply equally to all, including marriage laws"
  2. Marriage Equality for All Couples, Robert A. Levy ja John D. Podesta, The Washington Post, June 8, 2010
  3. 3,0 3,1 Raamatun sankarit pitivät seksiorjia ja useita vaimoja, KansanUutiset.fi 30.3.2012
  4. Kysymys, IGS.kirjastot.fi 29.9.2011
  5. Tasa-arvoinen avioliittolaki on hyödyksi yhteiskunnalle, Marko Liias ja Oras Tynkkynen, Helsingin Sanomat pääkirjoitussivu, 18.2.2013.
  6. 6,0 6,1 Antiikin Roomassa sukupuoliroolit olivat selkeitä, Ville Vuolanto, dosentti, antiikintutkija, Helsingin Sanomat MIELIPIDE 27.11.2014.

Katso myös

Henkilökohtaiset työkalut