J.R.R. Tolkien

Liberalismiwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

J.R.R. Tolkien John Ronald Reuel Tolkien (3.1.1892 - 2.9.1973) oli Oxfordin englannin kielen professori, jonka pääteos oli fantasiakirja Silmarillion, ja tunnetuimmat teokset Silmarillionin loppuun sijoittuvat Taru Sormusten Herrasta ja Hobitti.

Tolkien, fasismi ja rasismi

Tolkien vihasi fasismia ja sanoi, että Taru ei ole allegoria. Francon falangisteja hän kuitenkin kannatti kommunisteja ("tasavaltalaisia") vastaan viimeistään siinä vaiheessa, kun kommunistit olivat pettäneet tasavaltalaisten liberaalit (aiemminkin?). Myös vastapuolen antikatolilaisuus vaikutti katolisen Tolkienin arvioon. Tolkien oli myös teknologianvastainen konservatiivi – Ruukinmatruunan mukaan koettuaan ensimmäisen maailmansodan teknologisen sodankäynnin – vaikka hänen sankarinsa, noldor, edustivatkin teknologiaa, tiedettä ym.

”Sauronilla on paljon orjia, muttei yhtään palvelijaa”, kirja kertoo. ”Ero Sarumaniin ja Sauroniin on siinä, että nuo kaksi pahista valjastivat teknologian yksinomaan sodankäynnin ja tuhoamisen palvelukseen. Siinä, missä noldor ja khazad (suurhaltiat ja kääpiöt) käyttivät teknologiaa hyvään ja hyödyksi, Saruman ja Sauron käyttivät sitä vain tuhoamiseen - kuten Stalin ja Hitler”, Ruukinmatruuna on kirjoittanut. ” Sauron ja Saruman eivät suinkaan tarjoa vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa, vaan orjuutta, pakkovaltaa ja tasapäistämistä.”[1]

Viitteet

  1. [1]

Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut