Laadullinen tutkimus

Liberalismiwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Laadullinen tutkimus eli kvalitatiivinen tutkimus tarkoittaa tyypillisesti sitä, että otetaan pieni joukko ihmisiä ja perehdytään heihin kunnolla. Oikein toteutettuna laadullinen tutkimus voi johtaa uusiin hypoteeseihin, mutta se ei pyri löytämään koko populaatioon yleistyviä totuuksia.

Esimerkki epätieteelliestä laadullisesta tutkimuksesta on se, jos haastatellaan tarkkaan muutamaa parisuhdeväkivallan uhria ja tämän perusteella päätellään, millaista parisuhdeväkivalta on tyypillisesti.

Näin ei voida tehdä luotettavia johtopäätöksiä (paitsi tyyliin: "ainakin muutamalla ihmisellä on tällaista"), mutta koska monet ihmistieteilijät eivät ymmärrä tilastotiedettä, he eivät osaa muutakaan. "Yhteiskuntatieteiden laitoksilta ei tahdo enää löytyä väkeä, joka pystyisi vetämään tilastollisten menetelmien kursseja"[1].

Parhaimmillaan laadullinen tutkimus kehittää muutaman yksittäistapauksen perusteella hypoteeseja (valistuneita arvauksia) muista tapauksista ("yleisestä"). Näiden hypoteesien todistaminen oikeaksi tai vääräksi vaatii määrällisiä menetelmiä.

Sisällysluettelo

Vasemmiston keino tuottaa perättömiä "totuuksia"

Vasemmistolaiset usein suosivat laadullisia menetelmiä, koska niillä voi tuottaa lähes mielivaltaisesti monenlaisia tutkimustuloksia helposti, valitsemalla otoksen tai kohderyhmän sopivasti, eikä tuloksia voi edes luotettavasti kyseenalaistaa.

Vasta määrällinen tutkimus kertoo totuuden

Nämä numerolukutaidottomat myös usein alemmuudentuntonsa vuoksi haukkuvat määrällistä tutkimusta eli kvantitatiivista tutkimusta, puhutaan "positivismin peikosta".

Määrällinen tutkimus auttaa tekemään luotettavia johtopäätöksiä, esim. "99 % varmuudella tytöt lyövät poikaystäviään ainakin kaksi kertaa useammin kuin pojat tyttöystäviään" sekä löytämään asioiden välisiä yhteyksiä ("jos 15-vuotiaana X, niin 20-vuotiaana Y todennäköisyydellä 92 %, muuten vain todennäköisyydellä 37 %").

Parhaassa tapauksessa laadullinen tutkimus kuitenkin voi tuottaa arvokkaita uusia hypoteeseja, joita tutkijat eivät olisi muuten tulleet ajatelleeksi. Nämä hypoteesit (oletukset) kuitenkin pitää sitten testata määrällisellä tutkimuksella, jotta nähtäisiin, osuivatko ne oikeaan vai oliko takana vain esimerkiksi pieneen otokseen liittyvä sattuma.

Professori: laadullinen tutkimus ei löydä syitä, politiikkaa tehdään mutuna

Sosiaalitieteiden professori Pertti Töttö on joutunut vihatuksi, kun hän meni myöntämään, että laadullinen tutkimus (jota hänkin oli tehnyt) ei riitä ja että määrällistä tutkimusta kartetaan siksi, että opiskelijat ja jopa tutkijat eivät osaa sitä.[1]

”Stakesilta on jo lähetetty terveisiä yliopistoille: siellä ihmetellään, kun tutkijoiksi tulee maistereita, jotka eivät osaa tehdä määrällisiä selvityksiä”.[1]

“Laadullinen tutkimus ei pysty vastaamaan kysymykseen miksi: syy-seuraus-suhteen todentamiseen tarvitaan aina tietoa ilmiöiden korrelaatiosta, ja sitä taas ei voi todeta ilman määrällistä tutkimusta. Niinpä jos määrälliset metodit unohdetaan, samalla hylätään kaikki syitä koskevat kysymykset”, Töttö huomauttaa.[1]

“Jos halutaan muuttaa jokin asia tai tilanne, täytyy tietää, mikä sen asian tai tilanteen aiheuttaa. Koska tutkijat karttavat määrällistä tutkimusta, päätökset joudutaan tekemään arvailujen varassa.”[1]

“Sukupuolikiintiöt ovat tästä erinomainen esimerkki: niillä pidetään kurissa vain ilmiön seurauksia, ei syitä”, Töttö sanoo. Hänen mukaansa tarvitaan määrällistä tutkimusta, jotta voitaisiin löytää syyt ja puuttua niihin eikä oireisiin.[1]

Soininvaara: -"-

Osmo Soininvaaran mukaan yhteiskuntatieteilijiöden panos päätöksentekoon on heikko, koska ekonomistit tai kansanterveystieteilijät osaavat antaa nopeasti tarkan arvion toimenpiteiden vaikutuksista mutta sosiaalipoliitikot eivät yleensä osaa arvioida määrällisiä vaikutussuhteita, vaikka juuri niitä päätöksenteossa tarvittaisiin. "Diskurssianalyysiä on sitäkin enemmän." [2]

Kun 1990-luvulla hyvinvointiyhteiskunnan rakenteet olivat uhattuina, sosiaalipoliitikot eivät osallistuneet ongelmien ratkaisemiseen vaan tutkivat kaikkea muuta. Kun heiltä kysyttiin, mikä säästövaihtoehdoista olisi vähiten huono, he vain sanoivat kaikkien olevan huonoja, mikä tiedettiin muutenkin. [2]

Laadulliset tutkijat esittävät määrällisiä väitteitä tutkimatta niitä tieteellisesti

"Laadullisia menetelmiä käyttävä tutkimus taas on tyypillisesti tutkimusta, joka tosiasiallisesti argumentoi määrillä, mutta ilman sitä menetelmällistä huolellisuutta, jota määrälliseltä tutkimukselta edellytetään. Sen sijaan että aineistosta olisi pääteltävissä, missä määrin se edustaa jotakin perusjoukkoa ja ovatko löydetyt yhteydet tilastollisesti merkitseviä, käytetään epämääräisiä ilmaisuja “melko paljon”, “ei juurikaan” tai “aineistossa korostuivat”. Aidosti laadulliselle tutkimukselle toki olisi paikkansa, mutta onkin käynyt niin, että kvalitatiivisista menetelmistä on tullut sumuverho, jonka suojissa tutkija vapautuu normaalien tutkimusmenetelmien pakkopaidasta. Menetelmien tarkoitus on turvata se, että aineistolla olisi mahdollisuus puhua tutkijan ennakko-olettamia vastaan. Kun näistä rajoitteista vapaudutaan, tutkija voi käyttää aineistoaan vapaasti kuvittamaan omaa tutkumustulostaan, joka oli tiedossa jo ennen kuin tutkimussuunnitelman ensimmäistä lausetta oli kirjoitettu. Kuulostaa uskomattomalta, mutta tähän johtopäätökseen tuli Itä-Suomen yliopiston sosiaalitutkimuksen menetelmien professori Pertti Töttö mainiossa kirjassaan Paljonko on paljon." http://www.tiede.fi/blog/2013/01/11/miten-rasismia-pitaisi-tutkia

Laadullisen puolustusta

Hallintotieteiden professori Risto Harisalo puolustaa laadullista tutkimusta. Hänen mukaansa laadullinen tutkimus mahdollistaa ihmisten kokemukset ylittäviä tuloksia, mistä hän pitää esimerkkinä laadulliseen tutkimukseen perustuvaa taloustieteen itävaltalaista koulukuntaa.[3]

Huomautus

Tämä artikkeli on kirjoitettu karrikoidusti asian poliittisen taustan esiintuomiseksi. Laadulliseen tutkimukseen on metodologioita, jotka lievittävät mutteivät yleensä poista mainittuja ongelmia. Siksi poliittinen päätöksenteko saa heikosti ja harhaanjohtavasti eväitä tutkimuksesta. Lue myös asian toinen puoli:

Viitteet

  1. 1,0 1,1 1,2 1,3 1,4 1,5 Ei se laatu vaan se määrä, Ylioppilaslehti 17/2000 (01.12.2000)
  2. 2,0 2,1 "Tutkimus ei tue päätöksentekoa", Osmo Soininvaara, Suomen Kuvalehti 39/2003, sivu 64
  3. Methodenstreit on yhä edelleen ajankohtainen, tammikuu 2, 2012, Tampereen yliopiston hallintotieteen professori Risto Harisalo
  • "Olisiko syytä tutkia myös syitä", teoksessa Pertti Töttö: "Syvällistä ja pinnallista. Teoria, empiria ja kausaalisuus sosiaalitutkmuksessa". Osuuskunta Vastapaino, 2005. ISBN 9789517681278.
Henkilökohtaiset työkalut