Lauri Törni

Liberalismiwikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Lauri Törni oli Mannerheim-ristin ritari, joka saavutti kolmen maan armeijassa vähintään kapteenin arvon. Hänellä on legendaarinen maine, ja John Wayne on näytellyt Lauri Törnin hahmoa Vihreät Baretit -elokuvassa, jonka kirjoitti Törnin aseveli Robin Moore.

"Tuokaa Törni elävänä tai kuolleena, maksamme hänestä kolme miljoonaa Suomen markkaa", "Moskovan Tiltu" kuulutti propaganda lähetyksissään.

Törnin poliittisista mielipiteistä ei ole tietoa paitsi että hän oli ilmeisesti jyrkkä antikommunisti eikä kunnioittanut auktoriteetteja tai pokkurointia. Suomen tehtyä rauhan Neuvostoliiton kanssa Törni kouluttautui Neuvostoliiton miehityksen varalta vastarintaoperaatioihin, minkä tarkoitukseksi on väitetty kansallissosialistista vallankaappausta Suomessa neuvostomiehittäjää vastaan, mutta ei liene syytä uskoa, että Törni kuvittelisi tai toivoisi kansallissosialistien voivan päästä valtaan Suomessa.

Kirjan "Lauri Törni, Syntynyt sotilaaksi" (2003) kirjoittanut kirjailija J. Michael Cleverley kuvaa artikkelissaan Pohjosen ja Silvennoisen kirjan väitteiden olevan hataralla pohjalla. Esimerkiksi kirjan alussa kerrotaan henkisesti sairaan Matti Outosen kertoneen Supon kuulusteluissa Törnin ja eversti Alpo Marttisen värvänneen häntä kansallissosialistien vallankaappaukseen Suomeen Tukholmassa vuonna 1949, vaikka oikeasti Marttinen oli tuolloin Yhdysvaltain Kansasissa. Cleverleyn mukaan kirja kärsii tämäntapaisista ongelmista eikä siinä ole merkittävästi uutta tietoa. [1]

Yhdysvaltain armeijan komentajat asettivat kaikissa puolivuotisarvioissaan sekä sodan että rauhan aikana Lauri Törnin aina kymmenen parhaan upserin joukkoon sotilasarvossaan. Tuolloista armeijaa on pidetty Yhdysvaltojen historian tehokkaimpana. Moni raportoi törnin erittäin älykkääksi ja korrektisti käyttäytyväksi synnynnäiseksi johtajaksi. Cleverleyn mukaan kaikki tämä ohitetaan Pohjosen ja Silvennoisen kirjassa, jota leimaa "sananjulistajan into" luoda toisenlainen kuva Törnistä. [1]

Viitteet

  1. 1,0 1,1 "Sotilaan pimeä puoli", kirjailija, diplomaatti J. Michael Cleverley, Suomen Kuvalehti 43/2013, 25.10.2013, sivu 61.