Lounasseteli

Liberalismiwikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Lounasseteli. Lounassetelien väitetään johtavan terveellisempiin ja monipuolisempiin lounaisiin työntekijöille. Eräs vaihtoehto olisi eväiden syöminen.[1]

Vuonna 2025 veroedullisen (työnantajan maksaman) ravintoedun arvon piti olla 8,60-13,70 euroa/ateria. Tällöin sen verotusarvoksi laskettiin vain 75 % sen arvosta, kuitenkin vähintään 8,60 euroa. Tätä isompi tai pienempi ravintoetu ei saa verottajalta tukea. Ravintoetu voi olla muutakin kuin lounasseteli.[2]

Näin 13,70 euron lounasseteliä verotetaan kuin 10,275 euron palkkaa eli 3,425 euroa lounassetelistä työntekijä saa maksamatta niistä veroja. Tämä kannustaa ottamaan osan palkasta lounasseteleinä.

Ateriatuki korkeakouluissa

Korkeakouluopiskelijan ruokailua Kela tukee ateriatuella. Se on 2,55 euroa/lounas. Tällaisesta lounaasta opiskelijan maksuosuus saa olla enintään 2,95 euroa (2025), mutta esimerkiksi Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksella Sodexho veloittaa heiltä vain 0,69 euroa. Yliopisto kilpailutti palveluntarjoajat. Iso keittiö mahdollistaa suuret volyymit ja siten tehokkaan tuotannon.[3]

Vuonna 2008 ruokailutuki oli 1,67 euroa per ateria. Alennuksen saa ravintoloissa, jotka ovat ateriatuen piirissä. Siihen ovat oikeutettuja korkeakouluopiskelijat, yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa opiskelevat.[4]

Taloustieteilijöiden kannat

Lähes kaikkien Helsingin Sanomien haastattelemien ekonimistien mielestä ihmisten olisi parempi, että lounasetujärjestelmää ei olisi. Tällöin kilpailu voisi lisääntyä ja hinnat laskea. Ihmiset saisivat päättää vapaasti, mihin rahansa käyttävät. Valtio ei enää päättäisi lounaan hintaa. Etujärjestelmä tuottaa välikäsiä ja transaktiokustannuksia, ja lounassetelimarkkinat näyttävät keskittyneen harvoihin käsiin, mikä tuottanee näille markkinavoimaa. Matkailu- ja ravintola-alan pääekonomisti tosin sanoo, että lounasetu auttaa ihmisiä syömään terveellisemmin.[5].

Lähteet

  1. Lounasetu edistää terveyttä ja tasapainottaa taloutta 8.1.2025. Omalaina.
  2. Ravintoetu 2025 26.11.2024. Veronmaksajat.
  3. Miten opiskelijalounas voi maksaa Oulussa vain 69 senttiä? Helsingin Sanomat. 4.9.2025.
  4. Ateriatuki Kansaneläkelaitos. Viitattu 14.2.2008.
  5. HS Visio | Pyysin asiantuntijoilta arvion, onko 1970-luvun lounasetukeksinnössä järkeä Helsingin Sanomat. 2025-12-28. Viitattu 2025-12-28.

https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Lounasseteli