Matti Apunen

Liberalismiwikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Matti Apunen (s. 20.8.1960) on EVAn johtaja, aiempi Aamulehden päätoimittaja.

Vasemmistolainen nuoruus

Apusen lapsuudenperhe oli vasemmistolainen ja isä, valtio-opin tutkija Osmo Apunen oli 60-luvun opiskelijaradikaali ja on yhä vasemmistolainen, ei edes suostu käymään poikansa työpaikalla. [1]

Vielä yliopistossa Matti Apunen kävi marsseilla ja rauhanbileissä, joissa tuomittiin "amerikkalaiset imperialistiset ohjukset ja toivotettiin tervetulleeksi neuvostoliittolaiset rauhanohjukset". Hän pyöritti elokuvakerhoa Aki Kaurismäen kanssa; nuoret valvoivat, että elokuvaohjelmistoissa oli tarpeeksi elokuvia sosialistisista maista. [1]

Vasemmistolaisuudesta pois

Matti Apunen oli vuosina 1985 - 1994 Aamulehden kulttuuritoimittaja ja seurasi erityisesti elokuvia, joista hän kirjoitti ja käänsi kirjoja. Imagen päätoimittaja hän oli 1997 - 98 ja Aamulehden päätoimittaja 1998 - 2010.

Kun vuonna 1993 Apunen alkoi kirjoittaa politiikasta ja taloudesta, hänen vasemmistolaisuutensa karisi pois. Hän sanoo alkaneensa ymmärtää, että jotta voitaisiin jakaa jotain, pitää ensin tuottaa jaettavaa. [1]

HS NYT -lehden mukaan monet vasemmistoälyköt myöntävät pitävänsä joistain Apusen ajatuksista ja jotkut vasemmistolaiset toimittajat suorastaan fanittavat häntä. [1]

Kollektivismi

Matti Apusen mukaan leppoistaminen on itsekästä ja ihmisten pitäisi tehdä enemmän töitä, jotta he kartuttaisivat yhteistä kassaa, josta hyvinvointipalvelut maksetaan. [1]

Kulttuuritoimittajien korruptiosta

Apunen syyttää kulttuuritoimittajia siitä, että nämä kaveeraavat taiteilijoiden kanssa ja alkavat puhua näiden äänellä. Hän myöntää itsekin korruptoituneensa samoin ja sitten ymmärtäneensä, ettei voi jatkaa siten. [1]

Provosointi

Siinä mielessä Apunen ei mielestään ole provokaattori, että hän lähes aina tarkoittaa, mitä sanoo. [1]

Viitteet

  1. 1,0 1,1 1,2 1,3 1,4 1,5 1,6 "Seuraa minua ja menesty", Anu Silfverberg, HS NYT 20/2012, s. 14-17