Onnellisuus
Onnellisuus
Sisällysluettelo |
Stalinin onnellisuuspolitiikka
"Elämästä on tullut parempaa, elämästä on tullut iloisempaa" oli Stalinin arvio johtamansa onnellisuuspolitiikan tuloksista vuonna 1935.[1]
Kapitalismi lisää onnellisuutta
Onnellisuus oli selvästi sitä vahvempi, mitä taloudellisesti vapaampi jokin maa oli (korrelaatio oli vahva).[2]
"VS: Raha tuo onnea – tai ainakin sosialismi vie sitä" kertoo, miten vapautta lisänneissä maissa onnellisuus on lisääntynyt ja päinvastoin, joten liberaali politiikka olisi hyväksi silloinkin, jos hallitus tavoittelisi onnellisuutta.
Rikastuminen lisää onnellisuutta
Yksilötasolla rikastuminen näyttäisi lisäävän onnellisuutta, joskin "ansioton rikastuminen", esim. lottovoitto, tuottaa vain tilapäistä mielihyvää, sosiaaliturva ei lainkaan, ei edes tasoita onnellisuutta muilta köyhille. [3]
Onnellisuustutkimusten mukaan koko maan rikastuminen lisää sekin kansalaisten onnellisuutta rajatta mutta nopeasti hidastuvasti. Siis rikkaissa maissa BKT:n kasvu auttaa mutta vain vähän. Syyksi on esitetty sekä "tarvehierarkiaa" eli kulutuksen laskevaa rajahyötyä että sitä, että maan rikastuessa usein lisätään työmarkkinasääntelyä, joka aiheuttaa työttömyyttä ja syrjäytymistä ja siten hillitsee onnellisuuden kasvua.
Tosin tuloksissa on vaihtelua ja kyselyä ei pidetä luotettavana onnellisuuden mittarina.
Onnellisuus on väärä mittari?
Hallituksen ei tule vähentää kansalaisten vaihtoehtoja "onnellisimpiin" vaan maksimoida kansalaisten valinnanvapaus, jotta he voisivat itse tehdä valintansa. Ihmiset tekevät jatkuvasti tietoisesti valintoja, jotka vähentävät heidän onnellisuuttaan, koska heillä on muitakin, tärkeämpiä tavoitteita, kirjoittaa Harvardin professori Edward Glaeser. [4]
Esimerkiksi lasten hankkiminen pudottaa onnellisuutta ja parisuhteen laatua huomattavasti ja lisää riitoja; jo raskaus heikentää suhdetta. Vaikutus parisuhteen laatuun on keskeinen tekijä. Lasten lähdettyä kotoa onnellisuus alkaa saavuttaa lapsettomien tasoa, mutta täydellistä seurantaa asiasta ei ole. [5]
Jos vähemmistöä sortamalla voidaan lisätä kokonaisonnellisuutta, pitääkö niin tehdä? Jos pakottamalla ihmiset syömään illuusiopillereitä saadaan heidät onnellisiksi, pitääkö valtion pakottaa? [6]
Professori Matti Pohjola: "Alan tutkijat määrittelevät kahden tyyppistä onnellisuutta, sitä, että saavutat elämässä jotakin, sekä sitä, jossa selität itsellesi, miksi et saanutkaan sitä, jota tavoittelit. Pete Best, Beatlesin rumpali, joka sai potkut, oli sitä mieltä, että se oli parasta, mitä hänelle on elämässä tapahtunut. Vaikea uskoa. Onnellisuutta on hankala käyttää normina hyvinvointipolitiikalle."[7]
Pohjola: "Amartya Sen puhuu kykenevyyksistä: ihmisellä pitää olla poliittiset oikeudet, sukupuolten välinen tasa-arvo… tämän tyyppiset asiat. Alistetussa asemassa oleva ihminen voi olla onnellinen. Siksi se ei ole se oikea mittari.![7]
Syntyvyys ja elämänlaatu
Syntyvyys vähenee maan vaurastuessa kunnes hyvin vauraissa maissa ("elämänlaatu" eli inhimillisen kehityksen indeksi yli 0,90) syntyvyys taas kasvaa. Myös yksilötasolla varakkailla ihmisillä on keskimääräistä suuremmat perheet. Hedelmöityshoitojen ja maahanmuuton osuus ei ole syynä. [8]
Vapaus ja BKT:n kasvu vaikuttavat paljon, BKT:n taso vähän
Vaurastumisen ja onnellisuuden välinen korrelaatio on äärimmäisen vahva. Tutkijoiden kesken on konsensus siitä, että vaurastuminen lisää onnellisuutta. Richard Layard väitti kohutussa tutkimuksessaan (2005), että kun maan tulotaso ylittää 20 000 $/v./hlö, vaurastuminen ei enää lisää onnea. Hän kuitenkin perustaa tämän tuloksen Japanin tilanteeseen, ja Japani on kärsinyt taloudellisesta stagnaatiosta 90-luvun alusta asti. Tutkittaessa kaikkia maailman maita nähdään, että keskimäärin köyhissä maissa onnellisuutta on vähän, keskituloisissa kohtalaisesti ja suurituloisissa paljon. Myös vuoden 1975 jälkeen useimmissa rikkaissa maissa onnellisuus on kasvanut maiden rikastumisen myötä (minkä myös Layard myöntää kirjassaan ainakin Lännen ja Euroopan osalta, s. 235, 247). Onnellisimpia maita ovat taloudellisesti vapaimmat maat: Pohjois-Amerikan ja Pohjois-Euroopan maat ja Australia. [3]
Rikkaissakin maissa lisävaurastuminen lisää kiistatta onnellisuutta myös valtiotasolla. Vaurauden kasvunopeus näyttäisi olevan vielä merkittävämpää kuin vaurauden taso. [3][9][10] [11]
Vuonna 2008 Pennsylvanian yliopiston taloustietelijät Justin Wolfers ja Betsey Stevenson päätyivät siihen, että valtion vaurastumisen ja kansalaisten onnellisuuden välinen yhteys on logaritminen, mikä viittaisi siihen, että vaurastuminen lisäisi onnellisuutta rajatta, joskin hidastuvasti. Vaurauden kaksinkertaistuminen olisi siis yhtä hyvä asia tulotasosta riippumatta. Siis kansalaisten absoluuttinen vauraus merkitsee paljon, ei vain vauraus suhteessa muihin. [11][12][13][14]
Professori Angus Deaton vahvistaa, että onnellisuus on tilastojen perusteella logaritmisesti sidoksissa BKT:hen. Siis 1 %:a korkeampi BKT näyttäisi tarkoittavan yhtä suurta lisäystä onnellisuudessa riippumatta siitä, miten rikkaasta maasta on kyse. kaavio onnellisuudesta BKT:n funktiona [15]
Itäblokin maat olivat sosialismin aikana 1980-luvulla köyhempiä ja onnettomampia kuin muut Euroopan maat ja jopa onnettomampia kuin maailman muut yhtä köyhät maat. Irlannissa talouden liberalisoimisen jälkeen kasvu ja onnellisuus nousivat 1990-luvulla "dramaattisesti". Muuten kuitenkin vakaus lisää onnellisuutta ja nopeat muutokset (esim. Itä-Euroopan vallankumoukset) vähentävät sitä tilapäisesti. [3]
Hollantilainen professori Ruut Veenhoven yritti todistaa, että sosiaaliturva lisäisi onnellisuutta, mutta totesi korrelaation nollaksi (tosin sama tulos saadaan, jos olematon ja suuri sosiaaliturva ovat yhtä huonoja vaihtoehtoja), eikä sosiaaliturva edes tehnyt onnellisuuden jakautumista tasaisemmaksi. Tämä saattaa johtua siitä, että ansioton vaurastuminen ei yleisemminkään lisää onnellisuutta, tosin lottovoitto sentään vaikuttaa tilapäisesti. Onnellisuus on ilmeisesti mielen palkinto hyödylliselle toiminnalle. Sen sijaan ihmiset, jotka ajattelevat itse vaikuttavansa elämäänsä, ovat tutkimusten mukaan onnellisempia, joten paternalistiset instituutiot saattavat vähentää onnellisuutta. [3][16]
Viitteet
- ↑ "Kamppailua hyvinvoinnista", Herman Raivio, Yliopisto-lehti 5/2011, sivu 48
- ↑ In Pursuit of Happiness Research. Is It Reliable? What Does It Imply for Policy? The Cato institute. April 11, 2007
- ↑ 3,0 3,1 3,2 3,3 3,4 The Scientist's Pursuit of Happiness, Policy, Spring 2005.
- ↑ COERCIVE REGULATION AND THE BALANCE OF FREEDOM, Edward Glaeser, Cato Unbound 11.5.2007
- ↑ Ilonpilaaja, Ylioppilaslehti 17/2010 (10.12.2010)
- ↑ Why progressive taxation is not the route to happiness, taloustieteilijä-päätoimittaja Martin Wolf, FT, June 5 2007
- ↑ 7,0 7,1 Degrowth vastaan talouskasvu: kumpi voitti?, Elonkeha.fi 8. Joulukuu 2011
- ↑ Helsingin Sanomat 13.8.2009
- ↑ Bruno S. Frey and Alois Stutzer Happiness and Economics, Princeton University Press, December 2001; published in the UK by John Wiley & Sons.
- ↑ In Pursuit of Happiness Research. Is It Reliable? What Does It Imply for Policy? The Cato Institute. April 11, 2007
- ↑ 11,0 11,1 WEALTH AND HAPPINESS REVISITED Growing wealth of nations does go with greater happiness
- ↑ Maybe Money Does Buy Happiness After All - New York Times
- ↑ Economic Growth and Subjective Well-Being: Reassessing the Easterlin Paradox
- ↑ http://www.boston.com/bostonglobe/ideas/articles/2008/11/23/a_talk_with_betsey_stevenson_and_justin_wolfers/?page=full
- ↑ The joyless or the jobless - Should governments pursue happiness rather than economic growth?, The Economist, Nov 25th 2010
- ↑ [http://www2.eur.nl/fsw/research/veenhoven/Pub2000s/2000b-ab.html WELLBEING IN THE WELFARE STATE Level not higher, distribution not more equitable], professor Ruut Veenhoven, Journal of Comparative Policy Analysis, 2000, vol 2 pp 91-125
- VS: Raha tuo onnea – tai ainakin sosialismi vie sitä
- Den eviga matchen om lyckan : ett idéhistoriskt referat, Johan Norberg, Natur & Kultur (2009)
Katso myös
- Utilitarismi, filosofia, joka kannattaa onnellisuuden maksimointia mutta ei tällaisen kyselyonnellisuuden. Utilitaristit ovat perinteisesti olleet liberaaleja, uskoen, että vapaus tuottaa pitkällä aikavälillä enemmän onnellisuutta kuin väkivaltaisesti onnellisuutta tuottavat ratkaisut.
