Pekka Himanen

Liberalismiwikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Pekka Himanen (s. 19.10.1973) on filosofi. Hän on maailmankuulu teoksestaan Hakkerietiikka ja informaatioajan henki (2001). Hän oli Suomen nuorin tohtori. Hänen selvityksiään valtioneuvostolle on arvosteltu voimakkaasti.

Kestävän kasvun malli -tutkimushanke

Professori Antti Hautamäki piti vuonna 2013 valmistuneen Himasen, Manuel Castellsin ja muiden Kestävän kasvun malli -selvityksen arvostelua suhteettomana ja piti tärkeänä sen linjausta arvokkaan elämän ottamisesta kehityksen päämääräksi.[1] Liberaali yleensä sanoisi, että jokaisen pitäisi saada itse valita päämääränsä.

HS-raadista 52 % piti hanketta täysin tai melko hyödyttömänä, 25 % erittäin tai melko hyödyllisenä. Osa piti Himaselle tehtyä "sakinhivutusta" epäreiluna.[2]

  • "Visio muistuttaa Marxin kommunismiutopiaa." - Mikko Lehtonen, mediakulttuurin professori, Tampereen yliopisto[2]
  • "Todellisuudessa melko suuri osa raportin normatiivisista kannanotoista on sellaisia, että jos ne olisi esittänyt kuka tahansa muu missä tahansa muualla, ne olisi nykyisessä suomalaisessa keskusteluilmastossa tulkittu pikemminkin vasemmistolaisiksi kuin oikeistolaisiksi." - Tommi Uschanov, tietokirjailija, esseisti[2]
  • "Ideologisena tilaustutkimuksena työ olisi voinut auttaa pääministeriä kannustamaan Suomea ties minkälaiseen nousuun, kunhan se olisi tilattu taiteen sääntöjen mukaan ja kansan luottamusta nauttivilta asiantuntijoilta." - Matti Häyry, filosofian professori, Aalto-yliopisto[2]
  • "Keskustelu siitä, oliko tämä laadukasta tieteellistä tutkimusta, on irrelevanttia. Melko suuri osa Suomessa tuotettavasta tieteellisestä tutkimuksesta ei muutenkaan ole juuri laadukkaampaa kuin se kopiopaperi, jolle se tulostetaan." - Jaakko Aspara, markkinoinnin professori, Aalto-yliopisto [2]
  • Raporttia lukiessa huomaa oitis, että vaivaa ei ole nähty, ei ilmaisussa eikä asiassa. – – Visionäärisiä käsitteitä ei ole selitetty." - Paul Lillrank, teollisuustalouden professori, Aalto-yliopisto[2]

Viitteet