Rudolph Rummel

Liberalismiwikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Rudolph Rummel (1932-2014) oli Havaijin yliopiston valtiotieteen professori emeritus ja kuuluisa väestönmurhien tutkija. Hän on osoittanut tutkimuksissaan, että varsinaiset demokratiat eivät sodi toisiaan vastaan[1] (ks. Demokratian rauhateoria), demokratiat tappavat kansalaisiaan vähiten ja hallitukset tappoivat 1900-luvulla omia kansalaisiaan kuusi kertaa enemmän[2] kuin kaikki sodat yhteensä.

Vuonna 1999 Rummellille myönnettiin International Studies Associationin "Susan Strange Award"[3], joka myönnetään henkilölle "jonka ainutlaatuinen äly, vakuuttavuus ja näkemys" haastavat perinteisen viisauden kansainvälisessä yhteiskunnallisessa tutkimuksessa..[4]

Vuonna 2003 Rummel sai American Political Science Associationin elinikäisen työn palkinnon "tieteellisistä tuotoksista, jotka ovat perustavanlaatuisesti parantaneet konfliktintutkimusta".[5]

Rummelin kerrotaan myös olleen useasti ehdokkaana Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi.[6][7][8]

Rummel on työskennellyt myös mm. Yalen yliopistossa.

Viitteet