Sortokausi

Kohteesta Liberalismiwiki
Loikkaa:valikkoon, hakuun

Sortokaudet 1899-1905 ja 1908-1916. Niiden loppumista edesauttoivat paitsi perustuslaillinen taistelu myös suuriruhtinaan aseman heikkeneminen Japanin-sodan tappion (1905) ja maailmansodan surkean menestyksen myötä.

Ensimmäinen ja toinen sortokausi (sensuurin aikana "routavuodet") 1899–1905 ja 1908–1916 Nikolai II:n aikana. Vanhasuomalaiset olivat myöntyväismielisiä, nuorsuomalaiset ja monet ruotsinkieliset (Liberaalisen puolueen (1880-85) perustaja, ideologi, journalisti, professori, senaattori, pankinjohtaja, Nokian perustaja) Leo Mechelinin johdolla muodostivat perustuslaillisen rintaman, joka ei hyväksynyt suuriruhtinaan laittomia määräyksiä. Sosialistit tukivat perustuslaillisia ja mm. toisella sortokaudella auttoivat kerta toisensa jälkeen valitsemaan nuorsuomalaisen juristi Svinhufvudin eduskunnan puhemieheksi (tämän kiihkeistä puheista suuriruhtinas kerta toisensa jälkeen hajotti eduskunnan).

Suomalaiset hurrasivat Japanin voitolle Venäjästä vuosien 1904-05 sodassa (ja Tekla Hultinin mukaan vastasivat puhelimiin "Banzai!"). Tästä seurasi kasvavaa levottomuutta ja lakkoilua, joten tsaari joutui 30.10.1905 muuttamaan Venäjän perustuslailliseksi monarkiaksi ja perustamaan parlamentin (duuma) sekä kutsumaan Suomessakin valtiopäivät koolle, joten valtiopäiväedustaja Mechelinkin sai palata maanpaosta hurraavien kansanjoukkojen saattelemana.

Levottomuudet levisivät Suomeenkin, monet työnantajat maksoivat työntekijöilleen siitä, että nämä lakkoilisivat, sosialistit ja perustuslailliset osoittivat omissa joukoissaan mieltä kaduilla, tilanteen kärjistyessä suuriruhtinas antoi Suomessakin periksi hyväksymällä lähinnä Leo Mechelinin kirjoittaman suomalaisten manifestin, joka lupasi Suomelle liberaalin demokratian: eduskunnan ja ihmisoikeudet.

Mechelinistä tuli Suomen "pääministeri" ("senaatin talousosaston" eli hallituksen varapuheenjohtaja; puheenjohtajat eli kenraalikuvernöörit osallistuivat kokouksiin vähemmän) ja hänen johdollaan valmisteltiin lait eduskunnasta, puhevapaudesta, kokoontumisvapaudesta ja yhdistymisvapaudesta, tosin venäläiset estivät näiden täyden toteutumisen itsenäistymiseen asti. Vuoden 1907 ensimmäiset eduskuntavaalit päättivät perustuslaillisten valtakauden: nuorsuomalaisista kutistuivat keskikokoiseksi, sosialistien (Sdp) ääniosuus oli lähes 50 % ja perustuslailliset kutistuivat pienemmiksi ryhmiksi, tosin Mechelin pysyi hallituksen johtajana ("Suomen kruunaamaton kuningas") vuoteen 1908 asti (toinen sortokausi alkoi), vuodesta 1910 kansanedustajana kuolemaansa (1914) asti.