Suomen 1990-luvun lama
Suomen 1990-luvun lama kesti noin 1990 - 1993. BKT romahti noin 11 %.
Sisällysluettelo |
Laman syitä
Suomessa vapautettiin valuuttalainat mutta jatkettiin valuuttakurssin sääntelyä. Moni erehtyi ottamaan ylisuuria ulkomaisia lainoja tajuamatta, että niiden edullisempi korko kertoi devalvaatioriskistä. Tämä johti korkoriskeihin ja talouskuplaan. Kuplan puhkeaminen ajoittui idänkaupan romahtamisen kanssa yksiin, mistä syntyi Suomen 1900-luvun suurin lamakausi. Ehdoiltaan hyvin edullinen idänkauppa oli ollut viidennes Suomen viennistä, ja se oli kelpuuttanut niin surkeaa laatua, että sitä ei saatu kaupaksi vapaaseen maailmaan, jossa ihmiset saivat itse valita, mitä ostavat ja mistä.
Vahvan markan rahapolitiikka nosti korot pilviin ja teki yrittäjien elämän vaikeaksi. Sitten devalvaatio ja devalvoituminen tekivät lainoista ylikalliita. Konkursseja tuli paljon ja puoli miljoonaa suomalaista päätyi työttömäksi, suurelta osin myös idänkaupan romahduksen ja sen kerrannaisvaikutusten vuoksi.
Pyrkimys palkanalennuksiin
Vuonna 1991 Sdp:n Kalevi Sorsa yritti taivutella palkansaajajärjestöjä palkanalennuksiin, jotta irtisanomistarve olisi vähentynyt. Teollisuusammattiliittojen johtajat ymmärsivät tilanteen mutta tajusivat ratkaisun vaarantavan heidän uudelleenvalintansa ja sanoivat lopulta: "Ei meitä ole valittu alentamaan vaan korottamaan palkkoja". Reaalipalkat nousivat 5 %:n luokkaa pahimpanakin lamavuotena.
Työttömyyden pitkittyminen
Hystereesi-ilmiö selitti työttömyyden pitkittymistä. Nousukaudella ennen lamaa oli keksitty ansiosidonnainen työttömyyskorvaus, joka kannusti työntekijöitä olemaan ottamatta vastaan muita kuin hyväpalkkaisia töitä. Tämä pitkitti työttömyydet pariin vuoteen, minkä jälkeen moni oli syrjäytynyt ja toisaalta maan talous ei ollut saanut tarvitsemaansa työvoimaa. Ammattiliitot välittivät lähinnä vain töihin jääneestä sisäpiiristä eivätkä suostuneet työllisyyttä parantaneisiin palkkajoustoihin, joten työttömyys jäi pysyvästi korkeammalle tasolle.
