Copenhagen Consensus
Tehokkaimmat apumuodot
Copenhagen Consensus -projektissa[1] huomattavat taloustieteilijät, mm. neljä nobelistia ja Jagdish Bhagwati, analysoivat Tanskan hallituksen tuella lupaavimpia keinoja auttaa kehitysmaita.
Paras tulos oli seuraavilla neljällä toimella
- HIV:n (AIDS) vähentäminen uusin lääkkein: kulut 27 mrd $, tuotot yli 10 000 mrd $ (tartunnat 45 miljoonan sijaan 17 miljoonaa, säästetyn elinvuoden hinnaksi 4 $)
- hivenaineiden tarjoaminen aliravitsemusta vastaan: kulut 12 mrd $, hyödyt 1,75 miljardin ihmisen sairastumisvaaran ehkäisy
- kaupan vapauttaminen: kulut ei juuri mitään, tuotot 2445 mrd $
- malarian vähentäminen sänkyjen ylle ripustettavilla kemikaaliverkoilla: - 13 mrd $
Hyvä tulos oli myös seuraavilla toimilla:
- Uuden maatalousteknologian kehittäminen
- Puhtaan veden teknologioita kotitalouksille
- Puhtaan veden teknologioita yhteisöille (kyläkaivot tms.)
- Tutkimus tehokkaammasta vedenkäytöstä ruoantuotannossa
- Yrityksen perustamiskustannusten alentaminen
Muita kelvollisia toimia olisivat:
- Työvoiman liikkumisen esteiden alentaminen
- Lasten ravitsemuksen parantaminen
- Matalan syntymäpainon ehkäisy
- Perusterveydenhoidon parantaminen
Se, että neljää parasta toimea ei ole vielä toteutettu, on skandaali, etenkin verrattuna nyt rahoitettaviin toimiin.
Kioton sopimus ei kannata
Kannattamattomiin toimiin (enemmän kustannuksia kuin hyötyjä) kuului mm. Kioton sopimuksen mukainen kasvihuonekaasujen vähentäminen. Ns. ”optimaalinen” hiilidioksidihaittaverokin olisi ollut vain vähän parempi ratkaisu, ei kannattava. Parhaaksi ratkaisuksi arveltiin alussa matalaa haittaveroa (luokkaa 2 $/tonni), jota korjattaisiin, kun asiasta saadaan lisää tutkimustietoa. Halvimmat hiilidioksiditonnit kun on tietysti halvempi välttää kuin seuraavat, ja silti niiden hyöty on suurempi.
Kannattavuuslaskelmat perustuivat Kioton sopimusta kannattavan Centre for Global Development –järjestön analyysiin hyödyistä ja haitoista. Järjestö oli saanut sopimuksen kannattavaksi siten, että se käytti kustannuslaskelmissaan naurettavan alhaista korkokantaa, haitat kun ovat pääosin 100–300 vuoden päässä. Todellisuudessa sijoitettuna vaihtoehtoiseen kohteeseen sopimuksen toteutuskustannukset, 94 000 mrd $, kasvaisivat tuossa ajassa niin valtavaksi summaksi, että tulevaisuuden ihmiset saisivat sillä paljon enemmän aikaan kuin 166 000 mrd $:lla, mikä vastaa silloisia haittoja – ja sekin vain jos em. järjestön lukuihin on uskominen.
Vuoden 2008 CC:n jälkeen kuitenkin todettiin, että analyysissä Kioton sopimuksesta oli virheitä ja näin ollen lopputulokseen ei voi sen osalta luottaa. Missään tapauksessa sopimuksen hyötysuhde ei ole samaa luokkaa kuin listan tärkeimpien toimien, joita poliitikkojen pitäisi siis ensimmäisenä hoputtaa. Toisaalta vuoden 2009 CC:ssä kävi ilmi, että tehokkaimmat vaikutuskeinot kasvihuoneilmiöön eivät ole päästökauppa vaan todennäköisemmin meripilvien valonheijastavuuden lisääminen tai muut vastaavast toimet.
Liberaalit lienevät yksimielisiä siitä, että jos päästöjä tulee rajoittaa, kaupattavat päästökiintiöt tai haittaverot ovat vähiten haitallinen keino tehdä se, ellei vaadittava byrokratia ja valvonta ole liiallisia, mutta mahdollisen sopimuksen tulisi tietysti huomioida neutraalisti kaikki vaikuttavat tekijät kuten maapalloa jäähdyttävät toimet.
Viitteet
- ↑ Copenhagen Consensus Linkkejä CC:hen, Guardianiin ja The Economistiin aiheesta
