Luomueläintuotanto

Liberalismiwikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Luomueläintuotanto

EU:n luomulainsäädäntö

EU:n luomulainsäädännön mukaan luomueläimiä pitää hoitaa ensisijaisesti yrteillä ja homeopatialla. Pitkäaikainen luomun puolestapuhuja, Helsingin yliopiston kasvijalostuksen dosentti Jussi Tammisola sanoo tämän "taikauskon" ja etenkin antibioottien käyttökiellon saaneen hänet ja monen biologin kääntymään luomun kannattajasta vastustajaksi. [1]

Suomen luomusääntöjä

Luomueläimiä saa lääkitä antibiooteilla. Suomessa "luomumehiläisen ei tarvitse osata lentää luomukasviin", kunhan eivät lennä GMO-kasveihin eikä 6 kilometrin säteellä ole sokeritehtaita, kaatopaikkoja tms. [2]

luomulypsylehmiä voi pitää kytkettyinä parsinavetassa pientiloilla. Luomukanalassa saa olla enintään 4800 kananpoikaa. [2]

Luomueläin saa laiduntaa yhteislaitumella, mutta tällöin täytyy pitää kirjaa eri eläinten laiduntamisista siellä. Alkionsiirtoja ei saa tehdä mutta keinosiemennys alkiosiirretyillä sonneilla tai sukupuoliseulotulla spermalla on sallittua. [2]

Eläintuotteet

Luomueläintuotteiden terveyshaittoja on käsitelty yllä. Antibioottien karttaminen ja homeopatia aiheuttavat eläimille kärsimystä verrattuna normaaliin suomalaiseen eläintuotantoon, jossa antibiootteja ei saa käyttää turhaan, vain eläimen tarpeeseen. Toisaalta joissain suhteissa luomueläimet voivat paremmin.

Luomueläintuotteita puolustetaan sillä, että ne ovat joissain suhteissa eläinystävällisempiä. Tällä tuskin voi perustella luomukasvisten ostamista ja luomueläintuotteiden lisähinta johtuu osittain eläinten olojen kannalta epäolennaisista asioista kuten luomurehusta. Kun siirtää sikatilan luomuun, rehupeltoalan satotaso puoliintuu, jolloin sikamäärä joudutaan puolittamaan. [3]

Eläinlääketieteen professori Satu Pyörälä arvostelee sitä, että EU:n luomuasetuksen mukaan luomueläimiä pitää hoitaa ensisijaisesti yrttilääkkeillä ja homeopaattisilla valmisteilla. Esimerkiksi homeopatia on Pyörälän mukaan vain maagisesti ravistettua vettä. Eläimillä pitäisi olla oikeus tehokkaaseen hoitoon. Asetus on perua Rudolf Steinerin antroposofiasta, jonka mukaisessa, Suomen sadoilla tuhansilla tukemassa biodynaamisessa viljelyssä kylvöajat valitaan taivaankappaleiden asentojen perusteella. [4]

Homeopatia tarkoittaa laimennettua ravistettua vettä. Eläimille annettavien homeopatialääkkeiden ei tarvitse olla hyväksyttyjä, jos ne on laimennettu kertoimella 10 000 tai yli. Kuitenkin homeopatian mukaan homeopaattinen valmiste on sitä vahvempaa, mitä laimennetumpaa se on.

Professori Wolfgang Branscheid sanoo, että luomukanoista kuolee tiloilla ennenaikaisesti jopa 30 %.[5]

Eläinhomeopatia

"Suomen Eläinlääkäreiden Homeopatiayhdistys r.y. Puh.joht: Raija Hallamaa, ... Sihteeri: Berndt Aminoff."[6]

Saksassa 72,3 % luomutuottajista käyttää homeopatiaa eläinten hoidossa. [7]

Maailman ensimmäinen luomusertifiointiyhdistys Soil Association, joka sertifioi 80 % Britannian luomutuotteista, suosittelee sivuillaan homeopatian käyttämistä mm. utaretulehdusten hoitoon: https://web.archive.org/web/20131212200000/http://www.soilassociation.org/news/newsstory/articleid/1614/video-farmer-oliver-dowding-on-homeopathy

Homeopatian käyttö maidontuotantotiloilla, Päivi Huhtonen, 2007. "Toimeksiantaja: Biodynaaminen yhdistys – Biodynamiska föreningen ry." Tiivistelmästä: "Maidontuottajien suhtautuminen homeopatiaan-kyselyn 104 vastaajasta 20 oli käyttänyt homeopatiaa karjansa hoidossa. Tiedon puute, ennakkoluulot, tutkimustulosten puute ja palveluntarjoajien vähyys koettiin esteiksi homeopatian käytölle maidontuotantotiloilla. Suurimmiksi hyödyiksi koettiin varoajattomuus, antibioottien käytön vähentyminen, lääkejäämien poistuminen, hukkamaidon vähentyminen, hoidon edullisuus ja luonnonmukaisuus. Homeopatian käytön lisääntyminen suomalaisilla maidontuotantotiloilla on jonkin verran todennäköistä." [8]

ProAgria järjestää jatkuvasti homeopatiakursseja eläintuottajille

"Naudan homeopaattinen hoito | ProAgria Koko Suomi www.proagria.fi/tapahtumat/2877‎ Päivän ohjelma: Homeopaattisen hoidon perusteet ja historia Naudan hoito homeopaattisin menetelmin; hedelmällisyys, utaresairauden ja asetoni ... lehmien homeopaattinen hoito -koulutus - ProAgria Pirkanmaa www.pirmk.fi/kalenteri/show.tmpl?id=17;sivu_id=305‎ Kuvaus. Luennoitsijana Marjut Roivainen Luennoitsijan koulutuksena on 4-vuotinen klassisen eläinhomeopatian koulutus Suomen Homeopaattisen ... Uusi Musta - Terveys - Luonnonhoidosta lääkkeeksi uusimusta.squarespace.com/kesk-terveys/post/1762393‎ Vielä käsittämättömämpää on se, että luomussa homeopatia on määrätty eläinten ... ProAgria kuitenkin pitää luomuviljelijöille homeopatiasta kursseja jatkuvasti, ..."

Antibiootit

Tutkimuskatsauksen mukaan luomukanassa ja -porsaassa oli vähemmän monelle antibioottille resistenttejä bakteereja.[9] Tosin Pohjoismaissa antibiootteja käytetään poikkeuksellisen vähän, kymmenesosa siitä mitä eräissä muissa EU-maissa,[10] ja luomussakin käytetään antibiootteja.[2] Yhdysvalloissa ja Hollannissa antibioottien käyttö eläimille on erityisen runsasta, joskin Yhdysvaltojen tilanne voi olla muuttumassa.[11]

Lajien uhanalaisuus ja monimuotoisuus

Maatalouden ympäristöteknologian professori Laura Alakukun ja maatalouspolitiikan professori Jyrki Niemen mukaan luonnon monimuotoisuus ei kestä peltoalan lisäämistä. Alakukku korostaa satoisuuden olevan avainkysymys. Luomussa sama tuotanto vaatii enemmän peltoalaa, koska lannoitteiden puute heikentää satoja. [3]

Tämän vuoksi luomurehuntuotanto vaatii enemmän maa-alaa kuin vastaavan tavanomaisen rehun tuotanto. Luomueläimille ei saa antaa tavanomaista rehua.

Hudson Instituten laskelman mukaan luomunaudanliha vaatii kolminkertaisen maa-alan.[12] Professori Wolfgang Branscheidin mukaan luomueläintuotanto ei suojele ympäristöä, koska luomukana vaatii kaksinkertaisen määrän maa-alaa ja luomusikakin neljänneksen enemmän.[5]

Luonnonsuojeluyhdistys Tuottava Maa-Turvattu Luonto ry:n mukaan luomun vaatima valtavasti suurempi peltoala vie huomattavasti elintilaa villieläimiltä. [13]

Viitteet

  1. "Luomu on mätä kompromissi tiedettä ja taikauskoa", Yle Uutiset 13.3.2013.
  2. 2,0 2,1 2,2 2,3 Usein kysyttyä luomueläimistä ja -rehuista, Evira, 18.06.2012.
  3. 3,0 3,1 Onko luomu oikeasti parempaa?, Helsingin Sanomat 3.2.2013.
  4. Luomu on lumetta, Yle MOT, TV1 7.5.2001. Haastatellut henkilöt. Hometta kommentoi MTT:n johtaja, elintarvikekemian tri Jorma Kumpulainen.
  5. 5,0 5,1 Experte zur Nachhaltigkeit in der Landwirtschaft: „Bio ist auch keine Lösung“, Westfälischen Nachrichten, 19.11.2012.
  6. Erikoisyhdistykset ja paikallisseurat, Suomen Eläinlääkäriliitto, 25.4.2013.
  7. The Homeopathic Treatment of Animals in Europe, Third Edition November 2007, sivu 8.
  8. HOMEOPATIAN KÄYTTÖ MAIDONTUOTANTOTILOILLA, Päivi Huhtonen, Opinnäytetyö, Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelma, HAMK, Mustiala 18.4.2007.
  9. Smith-Spangler, C; Brandeau, ML; Hunter, GE; Bavinger, JC; Pearson, M; Eschbach, PJ; Sundaram, V; Liu, H; Schirmer, P; Stave, C; Olkin, I; Bravata, DM (September 4, 2012). "Are organic foods safer or healthier than conventional alternatives?: a systematic review.". Annals of Internal Medicine 157 (5): 348–366. doi:10.7326/0003-4819-157-5-201209040-00007. PMID 22944875. 
  10. http://www.hs.fi/tiede/a1382679042330
  11. http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2012/04/24/loppuuko-antibioottien-pumppaaminen-elaimiin-usassa/201228048/12
  12. The Environmental Safety and Benefits of Growth Enhancing Pharmaceutical Technologies in Beef Production, Alex Avery and Dennis Avery, Hudson Institute, Center for Global Food Issues, kuvio 5, sivu 22.
  13. On valinta, mitä eläimiä kohtelee hyvin, Heikki Jokipii, Luonnonsuojeluyhdistys Tuottava Maa-Turvattu Luonto ry, 29. 11. 2012.

Katso myös

Aiheesta muualla

Wikipedia

Muuta

Jussi Tammisola