Palkkajäykkyys
Palkkajäykkyys tarkoittaa, että palkat eivät jousta alaspäin kohti tasoa, jolla työn kysyntä ja tarjonta olisivat yhtä suuret.[1]
Suomessa yksilötason palkkajäykkyys on huomattavasti suurempaa kuin vertailumaissa Norjassa ja Saksassa. Suomi sijoittuu kärkikolmikkoon Ruotsin ja Ranskan kanssa. [1]
Jos (reaali)palkkoja ei lasketa työn kysynnän vähentyessä, työllisyys heikkenee.[1]
Ammattiliitot ja työttömyys
Ammattiliitoissa valta on sisäpiiriläisillä eikä työttömillä ulkopiiriläisillä (outsiders). Tästä syystä niiden kannattaa korottaa minimipalkkoja yli työn tasapainohinnan, jolla työn kysyntä ja tarjonta olisivat yhtä suuret, koska sisäpiiriläisenemmistö hyötyy tällaisesta ulkopiiriläisten jäädessä työttömiksi palkankorotuksen vuoksi. Tämä työttömyys on siis "tahdonvastaista" työttömien mutta "vapaaehtoista" ammattiliiton näkökulmasta. [2]
Tämä selittää sen, miksi ammattiliitot ylläpitävät palkkajäykkyyttä. Sitä kannustaa tähän myös verotuksen ja korkean työttömyysturvan tuottama korkea efektiivinen rajavero: työttömyys pudottaa työntekijän tuloja ehkä vain murto-osalla palkasta (esim. 18,8 %). [2]
Viitteet
- ↑ 1,0 1,1 1,2 Palkkajäykkyys ja inflaation työmarkkinavaikutukset tutkimus, Työsuojelurahasto, 27.6.2006
- ↑ 2,0 2,1 TALOUSTIEDE TÄNÄÄN, kansantaloustieteen professori Jouko Ylä-Liedenpohja, 3. painos, Otava, 1995. Sivut 132-134.
