Pohjois-Korea

Liberalismiwikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Pohjois-Korea on maailman sosialistisin valtio. Siellä on 200 000 poliittista vankia vankileireillä (2010)[1] ja valtavia nälänhätiä, ja valtio on surmannut 2 miljoonaa kansalaistaan[2][3] (+ sodassa tappamansa).

Ennen 1940-luvun kahtiajakoa Pohjois-Korea oli se rikkaampi puolisko, nyt Etelä-Korea on 17 kertaa rikkaampi. Lapset otetaan 1-vuotiaina tarhoihin, joissa he laulavat "Olen pieni mutta voin jo ampua imperialisteja".

Syödään ruohoa ja pikkulapsia

1990-luvun nälänhädissä kuoli arviolta 2-3 miljoonaa ihmistä[4]. Ihmiset söivät nälkäänsä ruohoa[5] ja kuolleita ihmisiä[4][6][7], hautajaisiakin lykättiin, jotteivät nälkäiset kaivaisi ruumiita haudasta[8]. Ihmislihaa väitetään myytävän myös (pimeillä) markkinoilla [9]. Kenties pahimmillaan tilanne oli 1995-97.

2000-luvulla maalla on ollut parempi onni ja talous on hieman kohentunut mutta ruoka on yhä niukkaa ja säännösteltyä, lapsista ainakin 40 % on pahasti aliravittuja ja kolmannes raskaana olevista naisista kärsii anemiasta. Maan sosialistinen maatalousjärjestelmä ei pysty tuottamaan alkuunkaan riittävästi ruokaa.[10]

Valtion tiedotusvälineet väittävät pohjoiskorealaisille kapitalistisen Etelä-Korean oloja surkeiksi, mutta vaikka Etelä-Korea oli niemimaan köyhempi puolisko ennen jakoa[11], nyt se on 17 kertaa rikkaampi.[12], nyt sen vauraus on eurooppalaisella tasolla, kun taas Pohjois-Korea on nykyään Aasian kaikkein köyhimpiä maita.

Nälänhätien syiksi esitetään tulvat, kuivuus ym., mutta ne ovat luonnollista vaihtelua, ja ennen Korean jakoa sosialistiseen ja kapitalistiseen puoliskoon etelä oli kärsivämpi puolisko, nyt rikkaassa etelässä syödään hyvin luonnonoloista riippumatta.

Pohjoisessa kärsitään nälkää, vaikka Etelä-Korea ja länsimaat avustavat sitä jatkuvasti ja pimeät markkinatkin kohottavat kansan elintasoa, ne vain on vainottu melko pieniksi.

Talous

Maan sosialistinen politiikka tunnetaan nimellä "Juche-aatetta" (tarkoittaa ihmisen itsehallintaa, lausutaan "Tsuze" [Wp]). Pohjois-Korean talous on muotoutunut lähes täysin kapitalististen järjestelmien ulkopuolella.

Pohjois-Korean halpa, nuori ja osaava työvoima sekä sijainti neljän suuren talousmahdin välissä mahdollistaisivat 6 - 7 %:n vuosittaisen talouskasvun "oikeilla kannustimilla ja uudistustoimilla".[13]

Neuvostoliiton romahdus vuonna 1991 katkaisi "apuvirrat, joiden avulla Pohjois-Korean vanhentunut teollisuus ja alkeellinen maatalous keinohengittivät. Myös Kiinan halu tukea Pohjois-Koreaa oli laimennut. Sitä kiinnosti enemmän tuottava kauppa Etelä-Korean kanssa, jonka se tunnusti vuonna 1992. Kun vuosien 1995-96 tuhotulvia seurasi kuivuus, ruokapula syveni vuonna 1997 nälänhädäksi, jossa menehtyi" 0,5 - 3,5 miljoonaa ihmistä[14]. Maan bruttokansantuote/hlö on pudonnut 50 % verrattuna 1980-lukuun. Maa saa ruoka- ja polttoaineapua YK:lta ja Kiinalta. [Wp]

Ihmisoikeudet

"YK:n yleiskokous esitti huolen Pohjois-Korean ihmisoikeusloukkauksista marraskuussa 2008." [Wp][15]

Pohjois-Koreassa harjoitetaan "jatkuvia, systemaattisia ihmisoikeusrikkomuksia" mukaanlukien poliittiset vangitsemiset, kidutus ja kuolemantuomiot. "Kaikenlainen tottelemattomuus kuten maasta poistuminen tai luvaton kokoontuminen tai yhdistyminen on ankarasti rangaistua ja tiedotusvälineitä kontrolloidaan tiukasti. - - Noin 50 000 pakolaista piilottelee Kiinassa jatkuvassa palautuksen pelossa", kertoo Amnestyn raportti. [16]

Maasta lähteneiden perheitä "katoaa", ja esimerkiksi Son Jong-hunin luona Kiinassa luvatta vierailleen veljen Son Jong-namin turvallisuuspalvelu pidätti vuonna 2006, vei pääkaupunkiin ja kidutti hänet kuoleman rajoille ilman oikeudenkäyntiä. Jong-namia uhkaa jatkuvasti teloitus. [17]

Vankileirit

Vankileireillä on 200 000 poliittista vankia (2010) ja vankeja kidutetaan ja pahoinpidellään leireillä toistuvasti. Näiden lisäksi leireillä on mm. kristittyjä ja pakoa Kiinaan yrittäneitä. [1]

Amnestyn mukaan 200 000 poliittista vankia viruu vankileireillä täysin epäinhimillisissä, "helvetillisissä" oloissa pakkotyössä ja nälässä. Aliravitsemukseen on kuollut paikoin 40 % vangeista. Lapsivankejakin hakataan, jos he eivät tee työtään tarpeeksi hyvin. Vankeja myös kidutetaan, hirtetään ja ammutaan. Leirille joutuu esimerkiksi siksi, että on kuunnellut eteläkorealaista radiota. [18]

Vankeja myös tukehdutetaan kaasukammioissa ja heihin testataan myrkkyjä ja kemiallisia aseita.[19]

Sananvapaus

"Minkäänlaista oppositiota ei sallita." Turvallisuusjoukot estävät kaiken "kirjoitetun materiaalin, matkapuhelinten ja CD:iden tuonnin maahan. Kotimainen uutismedia on yhä tiukasti sensuroitua ja pääsy kansainväliseen medialähetyksiin on ankarasti rajoitettu. - - Julkisiin tai yksityisiin uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistuvia vangitaan, kidutetaan ja teloitetaan. - - Vientiyhtiön johtaja - - teloitettiin julkisesti. Häntä syytettiin tehdaslaitteiden myynnistä ostaakseen ruokaa nälkiintyneille työntekijöille." [20] Internet on kielletty, luvattomista matkapuhelimista on pidätetty.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisoikeudet_Pohjois-Koreassa

Terrorismi

Pohjois-Korea luokiteltiin aiemmin terrorismia tukevaksi valtioksi. Maa järjesti Korean Airin lennon 858 pommituksen vuonna 1987.[21] Maa on myös kaapannut monia japanilaisia ja eteläkorealaisia kuten ohjaaja Shin Sang-ok ja hänen vaimonsa, näyttelijä Choi Eun-hee sekä japanilainen Megumi Yokota. [Wp]

17.9.2002 Pohjois-Korea myönsi kaapanneensa Japanin kansalaisia. Japanin hallituksen mukaan maa kaappasi kaikkiaan 17 japanilaista.[22] Japanilaiset kaapattiin 1970–80-luvuilla. Eteläkorealaisia on kaapattu paljon enemmän, ja Pohjois-Koreassa pidetään yhä satoja eteläkorealaisia." [Wp]

Kasvatus

Lastentarhoissa lapset laulavat: Olen pieni mutta voin jo ampua imperialisteja[23].

Eräs sosialisti puolustelee Pohjois-Koreaa: "Otetaanpa yksi myönteinen asia. P-Koreassa lapset siirtyvät vanhemmilta yhteiskunnan huollettaviksi jo varhaisessa vaiheessa, oliko kenties n. 1 vuotiaina. Tälläinen järjestely takaa sen, että kaikki lapset saavat yhtäläisen kohtelun ja kasvatuksen. Toisin kuin meillä länsimaissa, missä ihmiset lapsesta lähtien kokevat aineellisen eriarvoisuuden ja epätasa-arvon."[23]

Fanit Suomessa

"Tommi Lievemaa, 43, - - on Suomi–Korea-seuran aktiivijäsen ja kiivas sosialisti. Hänen mukaansa Pohjois-Korean joukkueen vahvuus on yhteiskuntajärjestelmässä, jossa urheilun kanssa ei lepsuilla. - - 'Vika ei ole minussa, vaan maailmassa', sanoo Tommi Lievemaa." [24]

"Maa tunnetaan lähinnä ydinasepullistelustaan, ihmisoikeusloukkauksistaan ja köyhyydestään." [24]

"Hiljattain pohjoiskorealaisten torpedoisku surmasi 46 eteläkorealaista merisotilasta Keltaisellamerellä." [24]

"näin ajattelevia Pohjois-Korea-harrastajia, suorastaan faneja, löytyy Suomestakin satoja. Yksi heistä on [Elintarviketurvallisuusviraston ylitarkastaja] Juha Kieksi, 42. Kun muut suomalaismiehet pitävät kesällä farkkuja ja T-paitaa, Kieksi pukeutuu pohjoiskorealaisen kansanasuun. - - Kieksi on Pohjois-Korean valtiollista ideologiaa, Juche-aatetta, julistavan Suomen opintoyhdistyksen puheenjohtaja." [24]

"Juha Kieksi ei epäile, etteikö Pohjois-Korean mallinen yhteiskuntajärjestelmä soveltuisi myös Suomeen. 'Olisi parempi rakentaa sellaista yhteiskuntaa, joka lähtisi ihmisten tarpeista.'" [24]

"Kieksin mukaan korealainen sosialismi oli kuitenkin rakennettu kaikkein tukevimmalle pohjalle, koska se ei antanut tuumaakaan periksi kapitalismin edessä. - - Todellisuudessa Pohjois-Korea on niin omavarainen, etteivät pohjoiskorealaiset selviäisi hengissä ilman ulkoista ruoka-apua." [24]

"Korealaiset odottavat vastuullista vapautta. Se on vähän erilaista kuin meidän 'mitä vain saa tehdä' -vapaus", sanoo Heikki Sipilä - - yhdistyksen aktiivijäsen" [24]

Lukijakommentteja: "Mitä kamaa pitää vetää, jotta menee noin sekaisin..?" "Vasemmistolaisuutta." [25]

"Toimittajan mielestä ei ole tarpeellista pureutua siihen, että puhutaan diktatuurista, jossa jo vuosikymmenien ajan ollaan kidutettu ja murhattu satoja tuhansia köyhyydessä ja tietämättömyydessä eläviä ihmisiä. Kokonaisia sukupolvia ihmisiä, joiden elämä on syntymästä saakka tuomittu hukkaan heitetyksi. Miljoonia kansalaisia, jotka lapsesta pitäen on pakotettu mielipuolisen johtajan palvontaan. Ja edelleen miljoonia ihmisiä, jotka rajan toisella puolella pelkäävät ja valmistautuvat siihen, että järjetön hulluus vyöryy yli." [25]

"Teki suorastaan pahaa lukea tama haastattelu sen jalkeen kun olin juuri tana aamuna lukenut Pohjois-Koreaa koskevan artikkelin New York Timesista: http://www.nytimes.com/2010/06/10/world/asia/10koreans.html?ref=world. Tuossa New York Timesin jutussa haastatellaan erikseen useampaa Pohjois-Koreasta Kiinan puolelle karannutta ihmista, eika elama heidan mukaan Pohjois-Koreassa kuulosta kovin hienolta. Valtio takaa tyon = kaikkien on pakko tyoskennella valtion laitoksissa, mista monissa ei ole maksettu palkkaa moneen vuoteen koska ovat rahattomia; opettajan kuukausipalkalla ostaa pari pussia riisia; monet oppilaat lahtevat ensimmaisen koulutunnin jalkeen kotiin koska ovat liian nalkaisia; ym."[25]

Kim Jong-il

Maan "Rakas johtaja" Kim Jong-il (1941-2011) "on yksi maailman vaarallisimmista ihmisistä" mitä eivät paljasta hänen 1200 virallista titteliään, mm. "planeetan suojelusenkeli" ja "kuuman rakkauden ikuinen syli"[26].

Seuraaja lienee nuorin poika Kim Jong-un (s. 1983/84).

Lähteitä ja lisätietoja

  1. 1,0 1,1 Järjestö: Pohjois-Koreassa 200 000 poliittista vankia, IL 20.1.2010
  2. KMK, viitannee osittain nälänhätiin
  3. 20TH CENTURY DEMOCIDE, Rudolph Rummel, Professor Emeritus of Political Science, Hawaii University: 1 663 000 vuosina 1948-87
  4. 4,0 4,1 Armies of the North - Philip Gourevitch talks about North Korea, and its President, Kim Jong Il, The New Yorker, 8.9.2003 (Gourevitch on Paris Review'n päätoimittaja ja pitkäaikainen New Yorkerin toimittaja)
  5. Opening a Window on North Korea's Horrors: Defectors Haunted by Guilt Over the Loved Ones Left Behind, Washington Post, 4.10.2003
  6. Terror faces starving who flee to China, Telegraph, 1.9.2001
  7. Article: French aid workers report cannibalism in famine-stricken North Korea, AP/HighBeam, 15.4.1998: "
  8. N. Korean poor turn cannibal, The Independent, 29.4.1997: Hunger in North Korea is forcing peasants to delay burials to prevent cannibalism, and the UN's food aid agency has called for emergency help to prevent "one of the biggest humanitarian disasters of our lifetime". jne.
  9. Crisis in North Korea deserves greater awareness, Truman State University Index, 4.2.2009: "- - LiNK representatives' accounts after the film about their experiences working with the organization. One of these individuals, who has been to North Korea to help translate for refugees, said food is so hard to come by that people have been known to practice cannibalism and sometimes sell human meat in the marketplace."
  10. http://www.fao.org/documents/show_cdr.asp?url_file=/docrep/007/j2972e/j2972e00.htm
  11. Thatcherin työlaki toimi (HS), kansantaloustieteen professori Jouko Ylä-Liedenpohja (TaY) 30.7.2003
  12. https://www.cia.gov/library/publications/the-world-factbook/geos/ks.html https://www.cia.gov/library/publications/the-world-factbook/geos/kn.html 2010, GDP per capita (PPP)
  13. Marcus Noland: Major Changes Are Coming to N. Korea
  14. Suomen Kuvalehti 3/2009
  15. Amnesty International Report 2009 The State of the World's Human Rights, Amnesty International, s. 199-200
  16. [1] Amnesty International: North Korea (riippumattoman ihmisoikeusjärjestön raportti maasta)
  17. [2] Amnesty International: North Korea (riippumattoman ihmisoikeusjärjestön raportti maasta)
  18. Amnesty: Pohjois-Koreassa 200 000 vankia "helvetillisissä" oloissa, Helsingin Sanomat 3.5.2011
  19. http://en.wikipedia.org/wiki/North_Korean_human_experimentation
  20. [3] Amnesty International: North Korea (riippumattoman ihmisoikeusjärjestön raportti maasta)
  21. State Sponsors of Terrorism Overview
  22. Abductions of Japanese Citizens by North Korea
  23. 23,0 23,1 Pohjois-Korea - Cityn kesäterveiset kommunismin teemapuistosta, City-lehti 13/2009
  24. 24,0 24,1 24,2 24,3 24,4 24,5 24,6 Me rakastamme Pohjois-Koreaa, HS.fi (NYT?) 10.6.2010
  25. 25,0 25,1 25,2 Me rakastamme Pohjois-Koreaa, HS.fi keskustelu
  26. Oudot vierassanat riivaavat ammattinimikkeitä Yle.fi 20.-21.7.2010