Rajahyöty

Liberalismiwikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Rajahyöty kertoo, paljonko hyötyä kuluttaja saa yhdestä lisäkappaleesta jotakin hyödykettä.

Henkilölle koituu yleensä asunnon kymmenennestä lautasesta vähemmän hyötyä kuin ensimmäisestä, joten hän on valmis maksamaan melko paljon ensimmäisestä, mutta jos hänellä on jo yhdeksän, hän mieluummin on ilman kymmenettä kuin maksaa kovin paljon yhdestä lisälautasesta.

Rajahyötyteoria kertoo, että asioiden arvo määräytyy kuluttajan rajahyödyn perusteella.

Marginalistisen (eli raja-) teorian kehittivät noin 1870 toisistaan riippumatta William Stanley Jevons Englannissa, Carl Menger Itävallassa ja Leon Walras Sveitsissä, ja myöhemmin kävi ilmi, että sen oli esittänyt jo vuonna 1854 preussilainen ekonomisti H. H. Gossen. Teoriaa pidetään marginalistisen eli uusklassisen taloustieteen (nykyinen taloustiede) syntynä, mikä tunnetaan nimellä "marginalistinen vallankumous". Teoria korjasi klassisen taloustieteen (ja Marxin) virheen hinnanmuodostusteoriassa.

Carl Menger oli myös itävaltalaisen taloustieteen perustaja.

Rajahyötyteoria

Menger esitti kirjassaan Taloustieteen perusteet (1871) rajahyötyteorian. Esimerkiksi ihmiselle on hänen kotinsa ensimmäisestä lautasesta enemmän hyötyä kuin toisesta, josta on enemmän hyötyä kuin kolmannesta ja niin edelleen.

Kilpailluilla markkinoilla kauppiaat pyrkivät asettamaan hyödykkeen - kuten lautasen - hinnan niin korkeaksi, että juuri ja juuri ne kaikki menevät kaupaksi. Siis tyydyttämättömien lautastarpeiden rajahyödyt ovat hintaa alhaisemmat mutta myytyjen lautasten rajahyödyt olivat hintaa korkeammat, koska muutenhan ne eivät olisi menneet kaupaksi.

Mikäli tämä hinta ylittää tuotantokustannukset, se kannustaa tuottamaan lisää lautasia. Tämä tarjonnan lisääntyminen pakottaa asiakkaista kilpailevat kauppiaat laskemaan hintoja, jotta myyjät saisivat kaikki lautasensa kaupaksi.

Tämä jatkuu, kunnes hinta on pudonnut tuotanto- ja jakelukustannusten tasolle. Jos näet seuraavan lautasen rajatuotantokustannus (jakelukustannukset ja verot mukaanlukien) ylittää siitä kellekään kuluttajalle koituvan rajahyödyn, sitä ei olisi mahdollista myydä hinnalla, johon sekä tuottaja että ostaja suostuisivat, ja näin ollen sitä ei kannata tuottaa.