SAK

Liberalismiwikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

SAK vihaa nuoria

SAK:ssa valtaa pitävät enimmäkseen iäkkäät ay-aktiivit iäkkäine tukiryhmineen. He ideoivat jatkuvasti, miten heille voisi kupata lisää nuorten, naisten, palvelualojen ja syrjäytyneiden rahoja.

SAK: Nuorille potkut ensin

Vuonna 1988 SAK:n sihteeri (myöhempi puheenjohtaja) Lauri Ihalainen (sd) ja työministeri Matti Puhakka (sd) yrittivät säätää pakon irtisanoa nuorimmat ensin.[1] Vuonna 2009 SAK halusi tukea varttunutta jäsenistöään vaatimalla taas lakia "Nuoret ensin -potkujärjestyksestä".[2] Tällainen Ruotsin laki osaltaan selittää, miksi Ruotsissa nuorisotyöttömyys on Ruotsissa suurempaa kuin Suomessa.[3] Kesäkuussa 2013 Sttk ja Akava kannattivat mallia mutta SAK:n edustaja ja EK vastustivat.[4] Jutta Urpilainen piti mallia selvittämisen arvoisena.[5]

"Nuoret ensin -potkujärjestys pitää saada viralliseksi, SAK ehdottaa", kirjoitti Taloussanomat vuonna 2009. [lähteet] Yllä mainittu nuorten potkuja vastustanut SAK:n edustaja siirtyi viikkoa myöhemmin pois SAK:n palveluksesta. [1]

Helsingin Sanomat vastusti mallia siksikin, että nuorilla on usein talouden vaikeimmat vuodet edessä: pieniä lapsia, asuntolainaa ja opintolainaa.[6] EK:kin vastustaa mallia. Sen mukaan yritysten selviämisen kannalta on tärkeää voida säilyttää tärkeimmät työntekijät myös vaikeuksien tullen. [7]

Eläkkeet vanhoille, maksut nuorille

SAK on jatkuvasti vastustanut eläkeiän korottamista, jotta sen ydinkaarti pääsisi pian elämään nuorten rahoilla. Tämän seurauksena tulevaisuudessa nuorten eläkeikiä ja eläkemaksuja joudutaan nostamaan sitäkin enemmän.

Eläköitymisiän nostamista valmistelleessa STM:n työryhmässä SAK esitti vuonna 2012 "mallin, jossa eläkeiän nosto kohdistuisi kovimmin alle 51-vuotiaisiin".[8]

Vuonna 2012 SAK ehdotti, että eläkkeiden tason pohjana ei olisi palkkataso vaan palkat+eläkemaksut. Nyt maksut hieman vähenisivät mutta vuonna 2050 ne olisivat jo pari prosenttia korkeampia. EK:n eläkeneuvottelutyöryhmän Antti Tanskasen mukaan nuoret kärsisivät uudistuksessa. [9]

Saatuaan toistuvasti sapiskaa nuorten työntekijöiden kurittamisesta SAK siis yrittää vaihteeksi kupata niiden rahoja, jotka ovat vasta lapsia.

Vihaako SAK nuoria?

Ei. SAK pyrkii tietysti houkuttelemaan nuoria mukaan toimintaansa ja polttaa rahaakin tämän eteen. Tämä antaa sille lisää valtaa riistää nuorten rahoja vanhoille aina tilaisuuden tullen. SAK saattaa jopa vaatia nuorille lisää palkkaa saadakseen pidettyä nuoret työttöminä, poissa kilpailemasta iäkkäämpien työpaikoista.

Useimmat nuoret kannattavat vihreitä tai kokoomusta (30 % ja 25 %). Sdp:n ja vasemmistoliiton kannatukset olivat 7 %, perussuomalaisten 10 %, keskustan 13 %.[10] SAK:n kiero järjestelmä pitää silti vallan vanhoilla vasemmistolaisilla, jotka suosivat tovereitaan.

SAK, Sdp ja perusturvan vastustaminen

Sdp:n kansanedustaja Valto Koski erehtyi tekemään aloitteen perusturvan nostamisesta 120 eurolla kuukaudessa. YLE:n A-zoom-ohjelman (27.11.09) kertoessa aiheesta nousi kohu, jonka mukaan kansanedustaja Eero Heinäluoma ja SAK suuttuivat esityksestä ja Heinäluoma painosti yksitellen esityksen allekirjoittajat vetämään nimensä pois ja lopulta Kosken perumaan koko esityksen.[11]

Syy on siinä, että SAK tunnetusti haluaa ansiosidonnaisen työttömyysturvan olevan paljon korkeampi kuin perusturvan, jotta ihmiset maksaisivat SAK:n pomoille jäsenmaksuja (kaikki eivät tiedä, että liittymällä "Loimaan kassaan" kuka tahansa saa täyden ansiosidonnaisen turvan muutamalla kympillä). SAK ilmaisee tämän: "Työttömiä ei pidä asettaa vastakkain".

SAK rahoittaa omia kansanedustajia sadoillatuhansilla euroilla varmistaakseen, että sillä on kummisetiä painostamassa itsenäisesti ajattelevat kansanedustajat takaisin ruotuun.

Aiempi hallitus on yrittänyt nostaa perusturvaa (nostamatta samalla ansiosidonnaista), mutta SAK uhkaili yleislakolla, jolloin nosto jäi tekemättä.

SAK:n jäsenet eivät kannata vasemmistoa

SAK:ssa valta on Sdp:llä ja Vasemmistoliitolla, vaikka SAK:n jäsenten enemmistö ei kannata vasemmistoa edes SAK:n omien tutkimusten mukaan.

Lisäksi työväestöstä vasemmistoa kannattaa enää kolmannes ja kannatus on laskussa[12][13]. SAK:n jäsentutkimuksessa Perussuomalaiset oli suositumpi kuin Vasemmistoliitto[14]

Kuulemma jopa SAK:n omienkin, salassa pidettyjen tutkimusten mukaan viimeksi SAK:n jäsenkunnan enemmistö on kannattanut vasemmistoa joskus viime vuosituhannella. Hierarkkisen valintatavan, suosimisen ja uhkailun ansiosta silti vasemmisto pitää valtaa järjestössä. Sdp ja Vasemmistoliitto ovat väitteiden mukaan pelotelleet muiden puolueiden edustajia edes asettumasta ehdolle.

SAK:n gallupit

SAK:n gallupeissa kysymykset ovat usein mielipuolisen johdattelevia, esim. kysymykset 1-3 ja 5 vuonna 2008:

  • "Jos ihminen tekee työnsä ja maksaa veronsa ja maksunsa tunnollisesti, hän on oikeutettu ansioiden mukaisiin sosiaalietuuksiin, kun tarvitsee niitä esim. työttömyyden tai sairastumisen vuoksi"
  • "Jos olisin itse töissä, minun olisi vaikea hyväksyä sitä, että naapurini jäisi joka aamu kotiin ja eläisi verovaroista rahoitetulla kansalaispalkalla"
  • "Suuria määriä kerralla irtisanovien yritysten on kannettava isompaa vastuuta kustantamalla irtisanotuille esimerkiksi uudelleenkoulutusta tai erilliskoulutusta"
  • "Valtio ei saa omaa suhteellista rahoitusta pienentämällä rangaista itsensä työttömyyskassassa vakuuttaneita ihmisiä"[15]

Siltikin SAK:n jäsenistä 50 % (ja kaikista suomalaisista 37 %) kannattaa perustuloa niin paljon, että ilmoittaa olevansa jokseenkin tai täysin eri mieltä SAK:n johdattelevan muotoilun kanssa (ainakin jokseenkin samaa mieltä 46 %). Niinpä perusturvaa vastustava SAK jättää tuloksen uutisoimatta.

Viitteet

  1. "Potkujärjestyksen isän muisti pätkii", Talouselämä 25/2013, sivu 18.
  2. SAK: Potkuja mieluummin nuorille, Taloussanomat 2.6.2009
  3. Euro on suojannut suomalaisten enemmistöä, HS Vieraskynä 6.6.2012, sivu B7, Suomen Pankin ekonomisti Pentti Forsman ja toimistopäällikkö Samu Kurri.
  4. HS: Akava ja STTK muuttaisivat irtisanomisjärjestystä, Taloussanomat 10.6.2013.
  5. Urpilainen: Ankeus jatkuu, HS 12.6.2013.
  6. http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Ik%C3%A4+ei+saisi+m%C3%A4%C3%A4r%C3%A4t%C3%A4+irtisanomisj%C3%A4rjestyst%C3%A4/a1370836073553
  7. http://www.hs.fi/talous/J%C3%A4rjest%C3%B6t+eri+mielt%C3%A4+irtisanomisista/a1370750579491
  8. "Eläkevääntö on nyt kiivasta - SAK on esitellyt mallin, jossa eläkeiän nosto kohdistuisi kovimmin alle 51-vuotiaisiin." Helsingin Sanomat 18.2.2012, sivu A4
  9. Helsingin Sanomat 19.2.2012, sivu A9
  10. Kysely: Nuorten suosikkipuolueet ovat vihreät ja kokoomus Helsingin Sanomat. 30.3.2018.
  11. A-zoom TV1, pe 27.11.2009 klo 21.00, "Taistelu perusturvasta. Reportaasi siitä kuinka kansanedustajien lakialoitesekoilu voi pilata yksinhuoltajan päivän. Onko demarivetoinen ay-liike vain hyväpalkkaisten asialla? Miksi perustoimeentulon nostaminen takkuaa? Studiovieraana Diakonia-ammattikorkeakoulun yksikönjohtaja Heikki Hiilamo."
  12. Perussuomalaiset kahmineet duunarikannattajia SDP:ltä ja keskustalta, Verkkouutiset 18.9.2010. Työväestöön lasketaan duunariammatteja tekevät, ei toimihenkilöitä.
  13. Perussuomalaiset kolminkertaisti kannatuksensa työväestössä, Helsingin Sanomat 18.9.2010. Myös Keskusta, Kokoomus ja Perussuomalaiset olivat Vasemmistoliittoa suositumpia työväestön keskuudessa.
  14. "Persuilla kivinen tie ay-liikkeen johtoon", Helsingin Sanomat 18.9.2010 s. A6
  15. Kansalaisten näkemyksiä työttömyys- ja sosiaaliturvasta, TNS Gallupin kyselytutkimuksen tulokset, SAK, Marraskuu 2008, Kuvio 4 (s. 8) ja Kuvio 4-2 (s. 17)

Katso myös