Tradeka

Liberalismiwikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Tradeka on demarien hallitsema osuuskunta-konserni, josta kansan ja duunarien rahoja annetaan näiden etujen vastaisesti piiloteitse vasemmistolaisille poliitikoille, joita vain vähemmistö kannattaa.

Valta lahjoitettiin osuuskunnan jäseniltä demarivetoisille säätiöille

Tradeka oli vuoteen 2014 asti kuluttajien määräysvallassa ja omistuksessa oleva osuuskunta. Tällöin Tradeka lahjoitti äänienemmistöön oikeuttavat osakkeensa kahteen vasemmiston hallitsemaan säätiöön, joiden hallituksissa on demarienemmistö. Demarien puoluetoimistolta johdetaan useita tahoja, jotka nimittävät Tradekan säätiön hallitukseen jäseniä. Myös vasemmistoliiton ja kommunistien lähisäätiöt nimittävät jäseniä. Kuluttajaosuuskunta on se toinen hallitseva säätiö. Tradeka lahjoitti näille säätiöille myös 23 miljoonaa euroa. Toimittaja Jarno Liski kuvasi toimintaa "Vallankaappaukseksi kuluttajilta puolueille".[1][2]

Tradeka myi loput Valintataloista ja Siwoista (Suomen Lähikauppa) vuonna 2013 ja hotellit vuonna 2017. Näitä rahoja ei palautettu asiakasomistajille.[1]

Tradekan säätiön hallitukseen nimittävät jäseniä Vasemmistoliiton Vasemmistofoorumi-ajatuspajan perustaneet Yrjö Sirolan säätiö ja Kansan sivistyön liitto sekä SKP:n ja nyt vasemmistoliiton varallisuutta hallitseva Avantisäätiö. SDP:n puolelta säätiöön nimittävät edustajia myös Työväenlehdistön kannatusyhdistys, Työväen Sivistysliitto, Kiinteistö Oy Karihaara ja Kustannusosakeyhtiö Kansanvalta, joiden kaikkien postiosoite on Sdp:n puoluetoimistolla. Loput kaksi hallitusedustajaa nimittävät kommunistien Demokraattinen sivistysliitto sekä Sdp:n ja Vasemmistoliiton ym. SAK:n kanssa hallitsema Kansan sivistysrahasto.[2]

Vuonna 2021 Tradekan hallitusta johtaa Eero Heinäluoma (sd).[2]

Tradekan vapaa pääoma on melkein 0,5 miljardia euroa.[1]

Tukee vasemmistopuolueita piiloteitse

Tradeka lahjoittaa miljoonia euroja vasemmistopuolueille toisten yhdistysten kautta, niin että tieto rahan alkuperästä katoaa, kertoo Suomen Kuvalehti. Kommunistien Spartacus-säätiö sai 20 000 euroa 2017-2018 sote-uudistuksen uhkia ja lähidemokratiaa koskeviin projekteihin. Vuonna 2015 Tradekan tuella julkaistiin taas Karl Marxin Pääoma. Spartacus-säätiö tuki kommunistipuoluetta 35 000 eurolla vuonna 2016.[1]

Vasemmistoliitto ilmoitti saaneensa yli 21 000 euroa vuonna 2016. Tradekan mukaan demarit saivat 36 000 euroa, mutta tätä ei ilmoitettu puoluerahoitusvalvontaan.[1]

Veroparatiisit

MTV3 politiikantoimituksen päällikkö Timo Haapalan mukaan Urpilaisen veroparatiisiulostulo johti siihen, että tämä joutui puolustamaan oman punapääoman kauppaliikkeen ja vaalirahoittajan yhteistyötä kansainvälisen veroparatiisiyhtiön kanssa.[3]

Lokakuussa 2012 Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen vaati kuntia lopettamaan hankinnat veroparatiiseja käyttävistä yrityksistä, vaikka vähän aiemmin puoluetoveri Lauri Ihalainen oli vastannut kansanedustaja Tuija Braxin kirjalliseen kysymykseen, että sellainen on laitonta (hankintalaki). Pian kävi ilmi, että demarijohtoinen Tradeka omisti Suomen Lähikauppa Oy:n yhdessä veroparatiisiyhtiö IK Investment Partnersin kanssa. Samalla kohistiin IK:n omistaman Attendo Oy:n aggressiivisesta toiminnasta.[3]

Verohallinnon ylitarkastaja Jarmo Mielonen sanoi: "ei kai kukaan maineesta tarkka osallistu sellaiseen yhteistyöhön" ja vaati selvitystä Tradekan ja IK:n yhteyksistä. Haapala kirjoitti säälivänsä Mielosen kohtaloa, kun pian verohallinto sanoutui jyrkästi irti Mielosen kannasta, Haapalan arvelun mukaan yhteydenoton seurauksena.[3]

Tradeka jakaa 500 euron kunnallisvaalituen edustuselimissään oleville kunnallisvaaliehdokkaille, joista suurin osa on demareita. Eduskuntavaaleissa Tradeka tuki 45 ehdokasta tuhannella eurolla.[3] Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa tuki oli jo 2 500 euroa. Tukea jaettiin Tradekan hallintoelimien toimijoille sekä osuuskunnan yhtiöiden pääluottamusmiehille ja työsuojeluvaltuutetuille.[4][5]

HUS-korruptio

Vuonna 2021 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) ja Tradeka sopivat sote-hankintasääntöjen kiertämisestä järjestelyllä, jossa HUS hankkii laitteita Tradekan pääomistaman yhtiön nimiin ja vuokraa ne. Leasing-korko on paljon HUS:n lainakorkoa korkeampi, joten järjestely tuottaa Tradekalle korkotuottoja ja voittoja joka vuosi lähes miljoona euroa veronmaksajien rahoja. HUS arvioi, että yhtiön Tradeka-omistus auttaisi järjestelyn poliittista hyväksyttävyyttä Sdp-johtoisen hallituksen aikana. Tradeka kanavoi voittojaan SDP:n, vasemmistoliiton, SKP:n ja niiden lähiorganisaatioiden toimintaan ja vaalirahoitukseen. Tradekan puolella järjestelyistä vastasi Janne Aaltonen, joka on HUS:ssa hankkeen kehittäneen Lasse Lehtosen entinen työtoveri ja hyvä tuttava. Toinen hankkeesta kiinnostunut yhtiö vetäytyi neuvottelujen jälkeen. Tradeka ei ole ennen toiminut alalla.[2]

Laiton irtisanominen

Vuonna 2006 Tradeka tuomittiin maksamaan 16 307 euroa korvauksia laittomasti irtisanomalleen kuusikymppiselle naismyyjälle sekä muita korvauksia. Yhteensä laskuksi tuli 50 000 euroa.[6]

Yhtiöt

Tradeka omistaa 170 ravintolan Restel Oy:n, Lehtipiste Oy:n ja muita yhtiöitä sekä hoitaa Burger King- ja Taco Bell -pikaravintoloiden Suomen-toiminnan.[4]

Viitteet

  1. 1,0 1,1 1,2 1,3 1,4 Vasemmiston oma rahakone (10/2019, sivut 12-13) Suomen Kuvalehti. 8.3.2019.
  2. 2,0 2,1 2,2 2,3 Jarno Liski: HUS:in ja Tradekan uusi miljoonayhtiö kanavoi verovaroja vasemmistolle Iltalehti. 14.8.2021.
  3. 3,0 3,1 3,2 3,3 Timo Haapala: Siihen aikaan kun Jutta tahtotilan asetti MTV3.mobi. 8.10.2012.
  4. 4,0 4,1 SK: Tradeka antoi vaalirahaa yli sadalle Sdp:n ja vasemmistoliiton ehdokkaalle Verkkouutiset. 7.12.2018.
  5. Hanska, Jari: Helppoa vaalirahaa - Osuuskunta Tradekan vaalituista päättävän hallituksen jäsenistä lähes puolet sai vaalirahoitusta itselleen. Suomen Kuvalehti, 7.12.2018. Otavamedia Oy. Artikkelin verkkoversio.
  6. Siwan kassa voitti käräjäkiistan Taloussanomat 13.11.2006