Uganda
Uganda
Itsenäistymisvaaleista 1962 vuoteen 1971 Ugandaa johti sosialisti Milton Obote (pääministerinä 1962-66, jolloin presidentti oli seremoniallinen). Vuonna 1966 hän jäi kiinni kullan salakuljetusjuonesta Idi Aminin kanssa, jolloin hän kaappasi vallan itselleen. Vuosian 1968-71 hän toteutti sosialistista "Move to the left" -ohjelmaa, josta tuli erittäin epäsuosittu julmuuden ja korruption vuoksi. Amin kaappasi vallan vuonna 1971 ja oli hänkin vihattu diktaattori. Idi Amin harjoitti valtiojohtoista, keskitettyä taloutta, jossa valtio määräsi luonnonvaroista ja säänteli yrittämistä ja kauppaa[1]. Kumpikin hallitsija oli antikapitalistinen muttei jyrkän linjan sosialisti.
Neuvostoliiton tukema[2] Amin sanoi olevansa vallankumouksellinen, tuki Palestiinan ja Etelä-Afrikan vapaustaisteluita ja lähetti opiskelijoita sosialistimaihin jouduttuaan huonoihin väleihin Lännen kanssa.[3]
Oboten hallitus oli Amnestyn mukaan surmauttanut yli 300 000 siviiliä, CIA Factbookin mukaan 100 000.[4]
Sosialisti Yoweri Museveni kaappasi vallan vuonna 1986 ja on siitedes ollut Ugandan presidentti. Tansaniassa hänestä oli tullut yliopistossa marxisti, FRELIMOlta hän sai sissikoulutusta. Opinnäytteensä hän teki vallankumouksellisesta väkivallasta.[5] Vuonna 1970 hän liittyi Milton Oboten tiedustelupalveluun. Molemmat pakenivat Tansaniaan Aminin kaapattua vallan.
Vallassa Museveni perusti vastarintaneuvostoja, jotka jakoivat hintasäännellyt hyödykkeet ja päättivät muutenkin paikallisasioista. Toisaalta hän on joissain suhteissa liberalisoinut taloutta IMF:n ja Maailmanpankin toiveesta, eikä häntä enää pidetä marxistina.
Musevenin Kansallinen vastarintaliike (NRM) on väitetysti tukenut marxilaisen Paul Kagamen (sittemmin Ruandan presidentti) RPF:ää.
Ugandan diktaattori Idi Amin sosialisoi teollisuutta ja vainosi kauppiaita 1970-luvulla, mikä romutti maan talouden. Seuraaja Yoweri Museveni on vapauttanut taloutta ja saanut aikaan kasvua paitsi että maan koillisosa on fundamentalistiskristillisen Herran vapautusarmeijan (LRA) armoilla.[6]
Vuonna 1981 harvaan asuttuja nälänhätäalueita olivat mm. Etiopia, Uganda, Zaire ja Tansania, tiheään asuttuja ja nälänhädättömiä, joskin vielä tuolloin melko köyhiä Taiwan, Hongkong, Singapore, Malesia ja osa Länsi-Afrikkaa.[7]
Viitteet
- ↑ What Makes Development Sustainable?, Julian Morris, Cato Policy Report November/December 2003, page 10
- ↑ Amin Getting Away With Biting Soviet Hand That Feeds Him The New York Times. 20.11.1975.
- ↑ Why the world will always 'love' dictator Idi Amin, Charles Onyango-Obbo, Uganda's leading political commentator and Nation Media Group’s managing editor, Afro Articles, 2007-01-17
- ↑ CIA Factbook - Uganda
- ↑ "Fanon's Theory on Violence: Its Verification in Liberated Mozambique", Yoweri Museveni, from Essays on the Liberation of Southern Africa, ed. Nathan Shamuyarira (Dar es Salaam: Tanzania Publishing House) 1971, pp. 1–24
- ↑ Starving for Freedom, Wall Street Journal, OCTOBER 15, 2009
- ↑ RESOURCES, PEOPLE, AND THE NEOMALTHUSIAN FALLACY, David Osterfeld, Cato Journal, s. 70-71
