Ammattilisenssi

Liberalismiwikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Ammattilisenssi eli ammattilupa tarkoittaa lupaa, jonka tietyn ammatin harjoittaminen vaatii. Taksilupa ja apteekkilupa ovat esimerkkejä tällaisten ammattien luvista.

Lähes jokainen ammattiliitto pyrkii tekemään mahdollisimman vaikeaksi tulon kyseiselle alalle. Liitot vaativat valtiota pienentämään koulutusmääriä, lisäämään koulutustasoa ja kieltämään yhä useamman työn tekemisen muilta kuin alansa työntekijöiltä. Esimerkiksi lääkäriliitot ovat monissa maissa, Suomessakin, onnistuneet kieltämään hoitajia tekemästä useita suhteellisen yksinkertaisia toimenpiteita. Ammattiliitot ovat siis kartelleja.

Osa vasemmistolaisistakin asiantuntijoista katsoo, että tiettyjen ammattien väki pyrkii käyttämään valtiovaltaa "säilyttääkseen luokkavoimansa" estämällä muita tulemasta alalleen, erityisesti köyhiä.[1]

Taloustieteen oppikirjoissa ammattilupia käsitellään suhteellisen vähän. Syynä saattaa olla, että työn taloustieteilijät yleensä suosivat sääntelyä. Ammattilupien tuottamasta tehottomuudesta on huomattavasti todisteita.[2]

Ammattilisenssit heikentävät työllisyyttä

Kun ammatista tehdään luvanvarainen, sen osuus työvoimasta romahtaa 27 %. Yhdysvalloissa peräti 32 osavaltiota vaatii jopa hiusten letittäjältä kosmetologin ammattilisenssin, vaikka he eivät harjoittaisi kosmetologiaa eikä letitykseen liity voimakkaita kemikaaleja eikä teräviä esineitä.[3]

Viitteet

  1. Magali Larson, The Rise of Professionalism: A Sociological Analysis (Univ of California Press, 1979).
  2. Stephenson, E. Frank, and Erin E. Wendt. 2009. Occupational Licensing: Scant Treatment in Labor Texts. Econ Journal Watch 6(2): 181-194.
  3. Why Does a Hair Braider Need a License? New York Times. 8.4.2022.

Katso myös

Aiheesta muualla