Bruttokansantuote

Liberalismiwiki
Ohjattu sivulta BKT
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Bruttokansantuote (BKT) on tietyssä valtiossa tuotettu arvonlisä (yleensä vuoden kuluessa) eli kokonaistuotanto. Se on teoriassa huono mutta käytännössä ehkä vähiten huono tunnettu hyvinvoinnin mittari, ja useimpia muita vaikeimmin manipuloitava.

Sisällysluettelo

Kritiikkiä

Nettokansantuote (NKT) on sikäli parempi mittari, että siinä BKT:sta on vähennettu poistot (kuluminen). Jos metsä hakataan ja puista tehdään vessapaperia, BKT huomioi vain paperin arvon mutta NKT myös metsän kulumisen. Jos siis talouskasvu määritellään NKT:n kasvuna, talouskasvu ja ympäristö eivät voi määritelmällisesti olla ristiriidassa edes lyhyellä tähtäimellä.

Brutto- ja nettokansantuote eivät huomioi kuluttajan ylijäämää eli sitä, miten paljon suuremmalla hinnalla kuluttajat olisivat halukkaita ostamaan laskettavat tuotteet. Jos Facebook pitäisi majaansa omassa kääpiövaltiossaan, BKT olisi harhaanjohtavan alhainen, koska palvelun ylläpidon kattavat mainostulot ovat hyvin alhaisia yleisölle tuotettuun arvoon nähden.

Vihreä BKT huomioi myös mm. tuloerot[1], ja myös mm. HDI ja GPI pyrkivät mittaamaan hyvinvointia. Eräät mittarit pyrkivät huomioimaan myös sen tuotannon, jota ei lasketa kokonaistuotantoon (esim. kotityö), mikä teoriassa saa mittarin kuvaamaan paremmin elintasoa/vaurastumista.

Toisaalta jo BKT on osoittautunut erittäin hyvin elintason kanssa korreloivaksi, ja vaihtoehtoiset mittarit ovat yleensä vaikeammin laskettavissa ja siksi helpommin poliitikkojen manipuloitavissa.

BKT:n puolustusta

Vaihtoehdot ovat huonompia

Aatehistorioitsija Johan Norbergin mukaan BKT:ssa on vikoja mutta vaihtoehdot ovat vielä huonompia, esimerkiksi Ranskan presidentti Sarkozyn ja Bhutanin kuninkaan vaihtoehdot johtavat parhaassa tapauksessa kansallisshovinistisiin tilastoharjoituksiin, pahimmassa sorron verukkeiksi.[2][3]

Bhutanin onnellisuusindeksi

Centre for European Studiesin raportin mukaan Bhutan kehittelee onnellisuusindeksiään oikeuttaakseen vähemmistöjen sortoa kansallisidentiteetin luomiseksi ja viedäkseen huomion siltä, että hallitus on epäonnistunut nostamaan maan huonoa elintasoa.[4][5][6]

Helpommin manipuloitavia ja pahasti puutteellisia

Professori Matti Liski pitää itsestäänselvänä, että BKT:n on eri asia kuin hyvinvointi ja siksi sen ei tule olla politiikan tavoite. Hän kuitenkin arvostelee vaihtoehdoiksi tarjottuja mittareita siitä, että niitä poliitikkojen on paljon helpompi manipuloida aivan kuten nyt hallitukset manipuloivat työttömyyslukuja. Lisäksi hänestä muissakin mittareissa on vakavia puutteita. [7]

"Suomen pitäisi palata 1980-luvun alun tilanteeseen"

"Tilastokeskuksen mukaan Suomen taloudellinen hyvinvointi Index of Sustainable Economic Welfare -indeksin mukaan on laskenut 1980-luvun alun jälkeen. Minun on vaikea uskoa tätä ja siksi olisin pahoillani, jos talouspolitiikan tavoitteeksi valittaisin tämän mittarin maksimointi", professori Liski kirjoittaa. [7]

GPI-mittarin mukaan 1970-luvun alussa Suomessa meni paremmin kuin nyt. Kuitenkin suomalaiset pitäisivät nykytilannetta paljon parempana aivan kuten kuubalaiset pyrkivät vimmatusti siirtolaiseksi Yhdysvaltoihin. [8]

BKT on arvovapaa ja ideologisesti neutraalimpi

BKT on arvovapaa ja kertoo siitä, mihin pystymme, mutta ei sitä, mitä pitäisi tehdä. Tämä on yhteensopivaa sen kanssa, että eri ihmisillä on erilaiset preferenssit ja tavoitteet ja erilainen näkemys siitä, mikä on hyvinvointia. Esitetyt BKT:n kanssa kilpailevat mittarit (mm. Bhutanin GNP, Happy Planet Index ja Stiglitzin mittari) määrittelevät hyvinvoinnin tarkoittamaan asioita, joita määrittelijät ideologisesti kannattavat, joten nämä mittarit eivät kelpaa moniarvoisen yhteiskunnan tavoitteeksi. Lisäksi niiden antamat ovat helpommin alttiita poliittiselle manipulaatiolle. [9]

GPI yhdistää yhteismitattomia suureita. Se on siten verrattavissa auton kojetaulun mittariin, joka näyttäisi nopeuden ja polttoainemäärän keskiarvon, ja näin sen lukemia on vaikea ymmärtää. Lisäksi sen käyttäminen ulkoistaa poliittista valtaa tilastonikkareille sen sijaan, että poliitikot käyttäisivät useita eri indikaattoreita ja suhteuttaisivat näitä toisiinsa omien arvojensa mukaisesti. [8]

Nytkään poliitikot eivät tee päätöksiä yksin talouskasvun maksimoimiseksi vaan antavat rahaa myös mm. maanpuolustukseen, ympäristösuojeluun, vanhustenhuoltoon ja kehitysapuun. [8]

BKT ja onnellisuus

Hallituksen ei tule vähentää kansalaisten vaihtoehtoja "onnellisimpiin" vaan maksimoida kansalaisten valinnanvapaus, jotta he voisivat itse tehdä valintansa. Ihmiset tekevät jatkuvasti tietoisesti valintoja, jotka vähentävät heidän onnellisuuttaan, koska heillä on muitakin, tärkeämpiä tavoitteita, kirjoittaa Harvardin professori Edward Glaeser.

"VS: Raha tuo onnea – tai ainakin sosialismi vie sitä" kertoo, miten vapautta lisänneissä maissa onnellisuus on lisääntynyt ja päinvastoin, joten liberaali politiikka olisi hyväksi silloinkin, jos hallitus tavoittelisi onnellisuutta.

Loputon talouskasvu

Loputon talouskasvu on professori Marko Terviön mukaan "ihan looginen juttu": kasvu vain on ajan mittaan enemmän (tai kokonaan) laadullista tai aineetonta, ei määrällistä aineellista kasvua[10].

Palveluiden osuus 65 %

Palveluiden osuus Suomen BKT:sta oli 65 % vuonna 2004 (yksityiset palvelut 47 %), USA:ssa ja monissa muissa länsimaissa vielä enemmän. Palveluviennin osuus BKT:sta oli Suomessa 5 % (15 % tavaraviennistä), Irlannissa 23 % ja Luxemburgissa 95 % vuonna 2002 (Tanskassa ja USA:ssa yli 40 % tavaraviennistä, Kreikassa 200 % tavaraviennistä). EU:n [11]

Kiinniottajan etu

1950-luvulla Euroopan nopeampi talouskasvu perustui kiinniottajan etuun" aivan kuten Kiinan ja Intian nyt: "ei tarvinnut keksiä mitään", teknologiaa ja talouskasvun malleja saatettiin tuoda rikkaammista Yhdysvalloista[12].

Katso myös

Viitteet

  1. https://fi.wikipedia.org/wiki/Vihre%C3%A4_bruttokansantuote
  2. DET SÄMSTA VÄLSTÅNDSMÅTTET UTOM ALLA ANDRA, Johannorberg.net 6.4.2010
  3. Krönika: Johan Norberg, NEO 2/2010
  4. Economic freedom and happiness Daniel M. Gropper, Robert A. Lawson, Jere T. Thorne, Jr., The Cato Journal, Spring-Summer, 2011
  5. GDP and its enemies: the questionable search for a happiness index, Johan Norberg, Centre for European Studies, September 2010
  6. GDP and its enemies: the questionable search for a happiness index, Johan Norberg, EUROPEAN VIEW, Volume 9, Number 2 (2010), 281-282, DOI: 10.1007/s12290-010-0143-1
  7. 7,0 7,1 Talouden mittarit ja tavoitteet, Matti Liski, 4.10.2009 (luettu 5.10.2009)
  8. 8,0 8,1 8,2 "Politiikanteon ohjaamiseen ei tarvita 'onnellisuusmittareita'", professori Mika Maliranta ja tutkimusohjaaja Niku Määttänen, HS Mielipide 6.2.2011, sivu C6
  9. GDP and its Enemies, Centre for European Studies, September 2010
  10. Ikuinen talouskasvu, ihan looginen juttu, professori Marko Terviö 19.5.2009
  11. Suomen palveluviennin näkymät, Penna Urrila 16.8.2005, Tilastokeskus: (EU:n palveludirektiivi olisi vähentänyt palveluviennin esteitä)
  12. Professori Matti Pohjola, Yle Puhe 14.5.2010, Ykkösaamu 9.05-9.50
Henkilökohtaiset työkalut