Islam

Liberalismiwikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Islam.

Norjan muslimit ovat sekulaareja

Norjassa

  • Muslimimaista tulleista maahanmuuttajista 18 % osallistuu ainakin viikoittain uskonnolliseen seremoniaan.
  • Islamia harjoittavatkin muslimit tuomitsevat väkivallan ja terrorismin ja lähes kaikkien mielestä pakolaisten itsensä pitäisi ottaa suurempi vastuu integroitumisestaan uuteen kotimaahan.

Norbergin mukaan tämä kuvaa islamistien vaikeutta levittää vihaa, ja siihen tehtävään islamistit tarvitsevat avukseen valkoisia rasisteja sekä päätöksiä kuten Sveitsin minareettikielto (2009). Norberg korostaa, että kenenkään ihmisoikeuksia ei saa rajoittaa (pakkoavioliitot, sukupuolisorto, kunniamurhat) edes Allahiin tai Jeesukseen vedoten, mutta kaikki rauhanomaiset uskonnon ilmaukset tulee sallia, samoin kritiikki. Hänen mukaansa islam on jo eurooppalainen uskonto, mutta voimme vaikuttaa siihen, millaiset islamintulkinnat pääsevät valtaan sallimalla tai rajoittamalla islamia. "Mitä luulette Usama bin Ladinin toivovan meidän valitsevan?" [1]

Suomen muslimit eivät halua islamilaista yhteiskuntaa

"Muslimien enemmistöllä ei ole Suomessa tai missään päin Eurooppaa kiinnostusta järjestäytyä yhtenäiseksi poliittiseksi voimaksi edes ajaakseen yhteisiä asioitaan, saati muuttaakseen länsimaisia yhteiskuntia islamilaisiksi. Päinvastoin enemmistö länsimaissa asuvista muslimeista kavahtaa poliittista islamia enemmän kuin länsimaiden kantaväestöt." [2]

Esimerkiksi Suomen islamilainen puolue sai alle 1,6 % muslimien äänistä Helsingin kunnallisvaaleissa 2008, puolue ei saanut kerättyä kannattajakortteja ja kai vain 10 - 15 % Suomen muslimeista kuuluu mihinkään islamilaiseen yhdyskuntaan. [2]

Muslimit tuomitsevat terrorismin

"Itsemurhapommi-iskut siviilejä vastaan eivät ole koskaan oikeutettua, edes islamin puolustamiseksi sen vihollisilta", katsoo 78 % USA:n, 70 % Britannian, 83 % Saksan, 87 % Pakistanin (2009, vaikka vain 35 % vielä 2004, ja vastaavaa muutosta tapahtuu muuallakin muslimimaailmassa), 74 % Turkin, 64 % Ranskan, 55 % Israelin, 52 % Egyptin, 44 % Libanonin, 33 % Nigerian ja 17 % palestiinalaisalueiden muslimeista (2006-2009). 8 % USA:n muslimeista sanoo, että ne ovat joskus oikeutettuja. USA:n muslimeista 62 % väestöstä pitää asuinmaataan naisille muslimimaita parempana elinpaikkana, 7 % huonompana. [3]

24 % yhdysvaltalaisista (jotka ovat pääosin kristittyjä) katsoi, että tahallaan siviileihin kohdistetut pommitukset ja muut hyökkäykset ovat joskus tai usein oikeutettuja, 46 % oli eri mieltä.[4]

Britannian muslimi-yliopisto-opiskelijoista 4 % hyväksyi (sotilaiden?) tappamisen islamin puolesta muutenkin kuin hyökkäyksen kohteena. Heistä 89 % halusi naisia kohdeltavan tasavertaisesti (5 % ei), 25 %:lla oli erimielisyyttä homoseksuaalisuudesta, lähes 80 % kunnioitti juutalaisia (7 % ei), yli 70 % oli vanhempiaan liberaalimpia. [4]

Lisää kyselyitä islamista ja politiikasta eri arabimaissa.[5]

Sharia-lain hyväksyntä

Näistä opiskelijoista 21+19 % tuki sharian käyttöönottoa,[4] mutta silti esimerkiksi vain 6 % hyväksyi sharia-laista rankaisemisen islamista kääntymisestä.[6]

"Al-Qaida häviää islamin sisällissodan"

Tietokirjailija-aatehistorioitsija Johan Norbergin mukaan al-Qaida on häviämässä muslimien suosion. [7]

Esimerkiksi Irakissa vuonna 2005 al-Qaidalla oli jonkin verran kannatusta taistelussaan USAa vastaan, mutta kun se sai eräitä kaupunkeja hallintaansa, sen brutaalius kävi ilmi ja 98 % irakilaisista kääntyi al-Qaidaa vastaan. Järjestö oli kohdellut epäinhimillisen julmasti niitä, jotka eivät elä täysin sen oman islamsuuntauksen mukaisesti. [7]

Vastaavasti, kun vuonna 2004 al-Qaida sai haltuunsa suuren osan Länsi-Pakistania. Järjestön julmuus pudotti suosion puolessa vuodessa 70 %:sta 4 %:iin. [7]

Samaa on tapahtunut muuallakin maailmassa, koska useimmat muslimit haluavat al-Qaidan vastustamaa modernisaatiota. [7]

Norbergin mukaan on väärin antaa terroristien vaatimuksille periksi, vaikka suurin uhka tuleekin valtioiden taholta, etenkin Venäjän, Kiinan ja monien Afrikan ja Aasian diktatuurien. [7]

Suufilaisuus - liberaalimpi islamin haara

Shialaisuudesta erkaantunut suufilaisuus on tavallista liberaalimpi islamin haara, tosin monien sunnien ja shiiojen mielestä se ei ole islamia. Tarkemmin: http://blogs.helsinki.fi/ttanders/2008/10/03/georgiasta-etela-ossetiasta-ja-abhaasiasta-kansallisen-itsemaaraamisoikeuden-vaatimukset-vastakkain-haettaessa-kansallisvaltiota-tai-kansainliittovaltiota/ (hae "sufi")

Islamin oppi ja väkivalta

Koraanin mukaan islamiin kuuluu uskonnonvapaus. Toisaalla Koraanissa on kohtia, joista riidellään, määräävätkö ne islamista luopuville kuolemanrangaistuksen vai eivät. [8]

Muslimit vastustavat shariaa?

ACRPS:n 85 % arabimaailmasta kattaneessa kyselyssä lähes 2/3 vastaajista haluaisi pitää uskonnot kokonaan poissa politiikasta ja 3/4 vastustaa diktatuuria.[9] Toisissa kyselyissä on ollut huonompia tuloksia.

Suomi

Talvisodan alkaessa vuonna 1939 Suomen armeijassa oli 8 muslimiupseeria, 28 aliupseeria ja 120 miehistön jäsentä. Lottina toimi 17 musliminaista. [10]

Juristi Husein Muhammed tuomitsee ne muslimijohtajat, jotka eivät selkeästi tuomitse Muhammed-pilakuvien vastaista väkivaltaa, ja kirjoittaa, että muslimien suurin ongelma eivät ole pilakuvien piirtäjät vaan ne, jotka islamin nimissä oikeuttavat väkivallan tai estävät "muslimimaailmaa kehittymästä muun maailman mukana". Islamin kulta-aikana suuret muslimirunoilijatkin saivat arvostella uskontoa. [11]

Ruotsin imaamit sallivat perheväkivallan?

Televisiotoimittajat testasivat kymmenen Ruotsin suurimman moskeijan edustajia muslimeiksi tekeytyvillä naisilla, jotka väittivät joutuneensa miehensä pahoinpitelemäksi. Kuusi vastaajaa kielsi ilmoittamasta pahoinpitelystä poliisille, yksi sanoi, että kevyt pahoinpitely on hyväksyttävää. Hallituksen koko maan muslimien edustajana pitämän moskeijan edustaja sanoi, että vaimo ei saa kieltäytyä sukupuoliyhteydestä, vaikka mies pahoinpitelisi häntä ja olisi ottanut toisen vaimon - neljän vaimon ottaminen on hyväksyttävää. Malmössä kiellettiin menemästä ikinä poliisin luokse. Ruotsissa asuu 400 000 muslimia. Uumajan yliopiston professorin mukaan heidän enemmistönsä ei kannata tällaista moskeijoiden enemmistön vanhoillista tulkintaa. [12]

Liberaalien kanta

Liberaaleilla ei ole yhtenäistä kantaa islamiin.

Jotkut liberaalit korostavat sitä, että muslimeissakin on paljon liberaaleja, tällaiset tulkinnat islamista ovat yleistymässä, enemmistö muslimeista vastustaa terrorismia ja ongelmaksi tulee nimetä islamistinen vähemmistö eikä muslimienemmistöä.

Jotkut liberaalit taas korostavat sitä, että sen vähemmistönkin osuus on suurempi kuin esimerkiksi kristittyjen vastaavan vähemmistön ja siksi maahanmuuttoon muslimimaista tulee suhtautua kriittisemmin. Monen mielestä eräiden muslimien tekemiä ihmisoikeusloukkauksia hyssytellään liikaa väärinymmärretyn suvaitsevaisuuden tai antirasismin nimissä.

Islamin jotkin tulkinnat ovat useimpia kristinuskon tulkintoja liberaalimpia, mutta monen mielestä keskivertotulkinnat ja vallitsevimmat tulkinnat ovat epäliberaalimpia islamissa. Ateismi puolestaan ei suoraan johda mihinkään kantaan liberalismin suhteen, vaan ateisteja on monenlaisia.

Viitteet

  1. Islam är också en europeisk religion, Metro 2.12.2009 (Johan Norberg)
  2. 2,0 2,1 Muslimit eivät uhkaa suomalaista kulttuuria, Husein Muhammed, Helsingin Sanomat (Mielipide) 22.7.2010
  3. Little Support for Terrorism Among Muslim Americans, Pew Research, Richard Wike, Pew Global Attitudes Project, Greg Smith, Pew Forum on Religion & Public Life, December 17, 2009
  4. 4,0 4,1 4,2 Mail's Wikileaks 'revelation' about Muslim students is their own 2008 story, Martin Robbins, Guardian.co.uk, 20.12.2010
  5. Most Embrace a Role for Islam in Politics - Muslim Publics Divided on Hamas and Hezbollah, Pew Global, December 2, 2010
  6. One third of British Muslim students say it's acceptable to kill for Islam, Daily Mail, 28th July 2008
  7. 7,0 7,1 7,2 7,3 7,4 Terroristerna kan aldrig hota demokratiska stater, Metro.se 2010-12-15
  8. http://en.wikipedia.org/wiki/Apostasy_in_Islam#Justifications_for_the_death_penalty
  9. Arabikansojen näkemyksiä tutkittu, Vesa Jaakola, Pohjolan Sanomat, 26.5.2012
  10. Suomen Kuvalehti 12/2010, s. 78
  11. Pyhän loukkaaminen ei oikeuta väkivaltaa, Husein Muhammed, Helsingin Sanomat 4.10.2010
  12. Ruotsin TV paljastaa imaamien lainvastaiset neuvot, HS.fi 16.5.2012

Katso myös