Laffer-käyrä
Lafferin käyrä kuvaa valtion verokertymää veroasteen funktiona. "Optimiveroksi" kutsutaan veroastetta, jolla verokertymä maksimoituu. Sitä korkeampi veroaste pienentää veropohjaa kannustinvaikutusten vuoksi niin paljon, että lisäveronkorotukset vähentävät eivätkä lisää verokertymää.
Käytännössä on vaikea tietää, missä kohtaa on optimivero. Lisäksi "optimivero" tuottaa kannustinhaittojen vuoksi paljon alhaisemman BKT:n ja elintason kuin kevyempi verotus.
Jokainen veroeuro maksaa yhteiskunnalle enemmän kuin euron verran kannustinhaittojen vuoksi. Seuraava maksaa aina edellistä enemmän, ilman ylärajaa. "Optimivero" on se veroaste, jossa lisäeuron verottamisen haitat ovat kasvaneet äärettömiin.
Tarkempi kuvaus
Lafferin käyrä on taloustieteilijä Arthur Lafferin luoma käsite yksihuippuisesta funktiosta, joka kuvaa valtion verokertymää. Sen mukaan valtion verotuksessa saatavat tulot kasvavat tiettyyn veroasteeseen asti, kunnes ne alkavat taas laskemaan suuremman veroasteen myötä. Käyrän huippua vastaavaa veroastetta, jossa valtion verotulot ovat mahdollisimman suuret, kutsutaan "optimiveroksi".
Laffer-käyrän muoto, eli verokertymien suhde veroasteeseen koostuu verokertymästä ja sitä vähentävien tekijöiden erotuksesta. Korkeamman veroasteen ajatellaan yleensä kartuttavan enemmän varoja valtion kassaan, mutta se asettaa myös enemmän rajoitteita kertymälle ja sen kasvulle. Näitä rajoitteita ovat esimerkiksi veronkierto, aivovienti ja työn tarjonnan väheneminen.
Korkea verotus lisää verokiilaa, eli työllistämisen kustannuksia työntekijän nettopalkan lisäksi. Samalla verotus sitoo myös ostovoimaa, kun palkasta käteen jäävä osuus pienenee. Se vähentää kysyntää, mikä taas heikentää yritysten tulosta. Se puolestaan aiheuttaa ammattiliittojen yhteiskunnassa irtisanomisia, vähentää tuotannontekijöitä ja veronmaksajia sekä kahlitsee taloudellisen kasvun mahdollisuuksia entisestään.
Jos veroaste on korkeampi kuin optimi, sen alentaminen vapauttaa taloudellisen kasvun tekijöitä ja lisää näin valtion verotuloja. Sillä voidaan selittää Suomen viime vuosien veronkevennysten positiiviset vaikutukset. Optimiaste ei kuitenkaan ole kiinteä. Se on altis talouden muutoksille.
Kansantaloudessa ilmiöiden heijastuminen eteenpäin on laajaa ja eksponentiaalista. Siksi ei voida olettaa käyrän noudattavan tasaista paraabelimuotoa, koska laffer-käyrän optimin ylittävä korkeampi veroaste aiheuttaa tehokkuustappioiden (deadweight loss) ansiosta suurella todennäköisyydellä suuremmat menetykset verokertymässä kuin saman verran matalampi veroaste. Tämä logiikka tukee myös liberaalia ajattelua, jonka mukaan veroaste saisi olla mielummin liian matala kuin liian korkea.
Laffer-käyrä on makrotaloudellinen, melko abstrakti ja epätarkka yksinkertaistus. Vaikka sitä ja muita siihen liittyviä ilmiöitä voidaankin soveltaa matemaattisesti, se ei ole aina kovin luotettavaa. Tämä on yleinen ongelma makrotalouden ilmiöiden asettamisessa ehdottomiin matemaattisiin raameihin.
Historia
Laffer-käyrä on osa tuotantopuolen taloustiedettä. 1980-luvulla Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan perusteli veronkevennyksiä uskollaan laffer-käyrään. Tarkoituksena oli kasvattaa verokertymää veronkevennyksillä, mutta veronkevennykset maksoivat itsensä takaisin vain osittain. Tämä johtui siitä, että veroaste oli jo alunperin ollut "optimiasteen" alapuolella.
