Laffer-käyrä

Kohteesta Liberalismiwiki
Loikkaa:valikkoon, hakuun

Lafferin käyrä kuvaa valtion verokertymää veroasteen funktiona. "Optimiveroksi" kutsutaan veroastetta, jolla verokertymä maksimoituu (ja talous menee kuralle, viimeisen veroeuron hinta kansalle on miljoonia euroja). Sitä korkeampi veroaste pienentää veropohjaa kannustinvaikutusten vuoksi niin paljon, että lisäveronkorotukset vähentävät eivätkä lisää verokertymää.

Käytännössä on vaikea tietää, missä kohtaa on optimivero. Lyhyen aikavälin "optimivero" on korkeampi kuin pitkän aikavälin, koska osa kannustinhaitoista toteutuu hitaasti. Lisäksi "optimivero" tuottaa kannustinhaittojen vuoksi paljon alhaisemman BKT:n ja elintason kuin kevyempi verotus.

Jokainen veroeuro maksaa yhteiskunnalle enemmän kuin euron verran kannustinhaittojen vuoksi. Seuraava maksaa aina edellistä enemmän, ilman ylärajaa. "Optimivero" on se veroaste, jossa lisäeuron verottamisen haitat ovat kasvaneet äärettömiin.

Optimaalisen verotuksen teoria ei tutki edellä mainittua "tulot maksimoivaa veroastetta" vaan sitä, miten verotuloja kerätään mahdollisimman pienin tehokkuustappioin. http://en.wikipedia.org/wiki/Optimal_tax

Lafferin käyrä Suomessa

EKP:n tutkimuksen (2010) mukaan Suomessa ansiotuloveron alentaminen rahoittaisi itsensä noin 70-prosenttisesti ja pääomatuloveron alentaminen noin 92-prosenttisesti. Ruotsissa ja Tanskassa luvut olivat vielä suurempia. Nostamalla ansiotuloveroprosenttia Lafferin pisteeseen, jossa pienet veronkevennykset rahoittaisivat itsensä 100-prosenttisesti, Suomi voisi saada 3 % enemmän verotuloja, nostamalla pääomatuloveroa noin 0 % enemmän. Tutkijoiden mukaan veronkevennykset ovat harvoin ilmaisia - Ruotsin ja Tanskan pääomatuloveroille olisivat, mutta nyt huomattava osuus niistä olisi "ilmaista", talouden tehostumisen rahoittamaa. [1]

Tulos voidaan ilmaista niinkin, että yhden lisäeuron hankkiminen valtiolle verottamalla ansiotuloja maksaa veronmaksajille yli 3 euroa ja verottamalla pääomatuloja yli 12 euroa. Tämän vuoksi rahan siirtämistä verottamalla julkisiin menoihin kutsutaan "vuotavalla saavilla kantamiseksi". Toisaalta monet pitävät osaa julkisista menoista niin tärkeinä, että rahaa kannattaakin kuljettaa niihin näinkin "vuotavalla saavilla" - harva kuitenkaan kaikkia, joten veronkevennyksiin voisi olla aihetta.

Lisäksi on esitetty, että tutkimus ei riittävästi huomioisi pitkän aikavälin vaikutuksia, koska tämä tutkimus tuotti Yhdysvalloille samansuuntaiset luvut kuin hyvin vasemmistolainenkin tutkimus (Emmanuel Saez & Peter Diamond), joka tarkasteli vain kolmen ensimmäisen vuoden kannustinhaittoja[2], vaikka siinä ajassa vasta pieni osa vaikutuksista ehtii näkyä.

Tarkempi kuvaus

Lafferin käyrä on taloustieteilijä Arthur Lafferin luoma käsite yksihuippuisesta funktiosta, joka kuvaa valtion verokertymää. Sen mukaan valtion verotuksessa saatavat tulot kasvavat tiettyyn veroasteeseen asti, kunnes ne alkavat taas laskemaan suuremman veroasteen myötä. Käyrän huippua vastaavaa veroastetta, jossa valtion verotulot ovat mahdollisimman suuret, kutsutaan "optimiveroksi".

Laffer-käyrän muoto, eli verokertymien suhde veroasteeseen koostuu verokertymästä ja sitä vähentävien tekijöiden erotuksesta. Korkeamman veroasteen ajatellaan yleensä kartuttavan enemmän varoja valtion kassaan, mutta se asettaa myös enemmän rajoitteita kertymälle ja sen kasvulle. Näitä rajoitteita ovat esimerkiksi veronkierto, aivovienti ja työn tarjonnan väheneminen.

Korkea verotus lisää verokiilaa, eli työllistämisen kustannuksia työntekijän nettopalkan lisäksi. Samalla verotus sitoo myös ostovoimaa, kun palkasta käteen jäävä osuus pienenee. Se vähentää kysyntää, mikä taas heikentää yritysten tulosta. Se puolestaan aiheuttaa ammattiliittojen yhteiskunnassa irtisanomisia, vähentää tuotannontekijöitä ja veronmaksajia sekä kahlitsee taloudellisen kasvun mahdollisuuksia entisestään.

Jos veroaste on korkeampi kuin optimi, sen alentaminen vapauttaa taloudellisen kasvun tekijöitä ja lisää näin valtion verotuloja. Sillä voidaan selittää Suomen viime vuosien veronkevennysten positiiviset vaikutukset. Optimiaste ei kuitenkaan ole kiinteä. Se on altis talouden muutoksille.

Kansantaloudessa ilmiöiden heijastuminen eteenpäin on laajaa ja eksponentiaalista. Siksi ei voida olettaa käyrän noudattavan tasaista paraabelimuotoa, koska laffer-käyrän optimin ylittävä korkeampi veroaste aiheuttaa tehokkuustappioiden (deadweight loss) ansiosta suurella todennäköisyydellä suuremmat menetykset verokertymässä kuin saman verran matalampi veroaste. Tämä logiikka tukee myös liberaalia ajattelua, jonka mukaan veroaste saisi olla mielummin liian matala kuin liian korkea.

Laffer-käyrä on makrotaloudellinen, melko abstrakti ja epätarkka yksinkertaistus. Vaikka sitä ja muita siihen liittyviä ilmiöitä voidaankin soveltaa matemaattisesti, se ei ole aina kovin luotettavaa. Tämä on yleinen ongelma makrotalouden ilmiöiden asettamisessa ehdottomiin matemaattisiin raameihin.

Verotus aiheuttaa tehokkuustappioita (deadweight loss), joihin verotuloja pitää verrata.[3]

Historia

Käyrä on nimetty Arthur Lafferin mukaan, mutta Laffer viittasi aiempiin samanlaisiin ajatuksiin, joita olivat esittäneet muslimi-filosofi Ibn Khaldun vuonna 1377 teoksessaan Muqaddimah)[4] ja John Maynard Keynes.[5]

Filosofi-taloustieteilijä David Hume esitti samanlaisia ajatuksia esseessään Of Taxes vuonna 1756, samoin toinen skottitaloustieteilijä Adam Smith vuonna 1776.[6]

Vuonna 1924 valtionvarainministeri Andrew Mellon perusteli vastaavasti veronkevennyksiä. Hän alensi verotuksen 73 prosentista 24 prosenttiin, minkä seurauksena henkilöverotulot nousivat 4,2 % vuodessa vuosina 1921-2919. Kannattajien mukaan tämä oli veronkevennysten ansiota. [7]

Ronald Reaganin presidenttikaudella korkein veroprosentti laskettiin 70 prosentista 31 prosenttiin ja verotulot nousivat joka vuosi vuodesta 1980 (0,885 biljoonaa dollaria) vuoteen 1990 (1,93 biljoonaa dollaria).[8] Jopa valtion verotulojen osuus BKT:stä nousi 31,8 prosentista (1980) 33,2 prosenttiin (1989).[9]

Reaganin talouspolitiikka olisikin ollut ylijäämäistä, ellei kongressi olisi lisännyt menoja niin nopeasti. Reagan sentään onnistui kumoamaan lisämenoja veto-oikeudellaan kymmeniä kertoja. Jotkut pitävät Laffer-käyrää osana tuotantopuolen taloustiedettä.

Viitteet

  1. How far are we from the slippery slope? The Laffer curve revisited, Mathias Trabandt and Harald Uhlig, No 1174, Working Paper Series from European Central Bank, April 2010, pp. 29 & 31-32.
  2. Guest Post by Arpit Gupta: Saez and Diamond on Taxes, Arpit Gupta, National Review, May 18, 2012
  3. Feldstein, Martin (2008-01). "Effects of Taxes on Economic Behavior". National Bureau of Economic Research. Viitattu 2011-05-11. 
  4. Laffer, Arthur. The Laffer Curve: Past, Present, and Future. The Heritage Foundation. Luettu 4 July 2012.
  5. Laffer, Arthur (2004-06-01). The Laffer Curve, Past, Present and Future.. Heritage Foundation. Luettu 2007-12-11.
  6. Wanniski, Jude (1978). Taxes, Revenues and the 'Laffer Curve'. The Public Interest. Luettu 2009-11-21.
  7. Folsom Jr., Burton W., "The Myth of the Robber Barons", page 103. Young America's Foundation, 2007.
  8. U.S. Government
  9. U.S. Government

Tietoa muualla