Verokiila

Liberalismiwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Verokiila on verojen ja veroluonteisten lakisääteisten maksujen osuus työvoimakustannuksista. Se muodostuu marginaaliveroista, kulutusveroista ja työnantajan sosiaalivakuutusmaksuista[1].

Verokiila oli lisäansioista 69,1 % vuonna 2000 (kokonaisansioista 60,2 % tuolloin, 52,9 % vuonna 1991)[1]. Tämä tarkoittaa, että "verokarhu vei" yli kaksi kolmannesta työntekijän ansioista; osa niistä tosin ei edes näy palkkakuitissa vaan menee näennäisesti työnantajan pussista, mutta käytännössä työnantajan on kuitenkin tehtävä töitä koko kustannuksen edestä, jotta työnantajan kannattaisi maksaa hänelle palkka.

Parturi joutuu siis leikkaamaan yli kolmet hiukset voidakseen rahoittaa tukanleikkuun omalle lapselleen (tai useammatkin kuin kolmet, jos välineet, tilat, johto ym. maksavat). Libertaristisessa yhteiskunnassa luku olisi 1 eikä 3. Tämän vuoksi verotus tuhoaa työpaikkoja ja ihmiset tekevät asioita itse tai harmaana työnä tai jättävät täysin tekemättä. Näin menetetään markkinoiden työnjaon tuoma taloudellinen tehokkuus.

Sisällysluettelo

Rajaverokiila ja kokonaisverokiila

Kokonaisverokiila kertoo, paljonko henkilön (kokonais)palkasta menee erilaisia veroja. Palkannousun verokiila eli rajaverokiila ("marginaaliverokiila") kertoo, kuinka paljon palkankorotus lisää veroja (verojen osuus työvoimakustannusten muutoksesta).

Kokonaisverokiila lannistaa hankkimasta lainkaan työpaikkaa ("työttömyysloukku"), rajaverokiila lannistaa hankkimasta nykyistä parempia tuloja ("tuloloukku") [2].

Efektiivinen verokiila

Efektiivinen rajaverokiila eli efektiivinen rajaveroaste kertoo, mikä prosentti työnantajan työntekijän palkkamenoista päätyy työntekijän tulojen lisäykseksi, kun verotuksen lisäksi huomioidaan muut lakisääteiset tekijät kuten päivähoitomaksujen nousu, asumistuen ja muun sosiaaliturvan väheneminen jne. [2]

Suomessa monilla efektiivinen rajaverokiila on lähellä sataa prosenttia, eli töihinmeno ei juurikaan lisää nettotuloja. Koska ensimmäinen työpaikka on erittäin tärkeää työuralle, tämä estää monelta ensimmäisen askeleen tultaessa työmarkkinoille tai pyrittäessä pois pitkäaikaisesta työttömyydestä. [3]

Jopa lasten kesätyötulot otetaan pois perheeltä toimeentulotukea vähentämällä, joten työstä ei jää juuri mitään käteen. Lisäksi byrokratia aiheuttaa tuloihin vieläkin ongelmallisempaa ennustamattomuutta. [4]

Kolminkertainen progressio

Kolminkertainen proggressiovaikutus on sitä, kun henkilön tulojen kasvaessa veroprogressio kiristyy, tulonsiirrot vähenevät ja sosiaalipalvelumaksut kuten päivähoitomaksut nousevat[5]. Nämä ovat "efektiivisen verokiilan" komponentteja.

Kannustinloukku

Vuonna 2007 työttömistä 2,4 % ei olisi lainkaan hyötynyt työllistymisestä ja 15 % olisi saanut enintään 20 %:n hyödyn tuloistaan, loppu olisi mennyt kolminkertaiseen progressioon[5]. Tulonsiirroilla elävän perheen tapauksessa keskituloinen työpaikka olisi jopa vähentänyt perheen nettotuloja[5], joskin perheettömilläkin efektiivinen rajavero voi olla yli 100 %[6].

Osa-aikatyötä tekevät jättäytyvät työttömyyspäivärahalle, koska siitä jää enemmän käteen[7].

Osmo Soininvaaran mukaan pulloja keräämällä ja sosiaaliturvalla elää helposti leveämmin kuin menemällä töihin. Näin sosiaaliturva lisää syrjäytymistä. [8]

Rovaniemeläinen KtM Taina Tast suostui koulutusta vastaavan työn puutteessa otamaan vastaan avustajantöitä. Asumis- ja työttömyystukien vähenemisen ja verojen vuoksi hänelle jäi tästä käteen 0,78 euroa/tunti eli efektiivinen verokiila oli 92 %. [9]

Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittajan mukaan hallitusohjelman 2011-2015 lupaama kannustinloukkujen poistaminen saisi aikaan, että kaikki työttömyysjaksot jäisivät lyhytkestoisiksi.[10] Hallitusohjelman mukaan "Työnteon esteet ja työllistymisen kynnykset poistetaan ja kannustavuutta lisätään."[11]

Työnteko ei kannata

Pienipalkkainen saa käteen usein suunnilleen saman tekemättä töitä. Keikkatöitä ei työttömän kannata juuri lainkaan ottaa vastaan. Toimeentulotuki ja asumistuki ovat erityisen kannustamattomia tukimuotoja. [12]

Verokiila Suomessa

Keskituloisen verokiila oli vuonna 2007 arviolta 53,9 % (52,9 % vuonna 1991[13]): työnantajan työnteosta maksamasta summasta

  • työntekijä sai 46,1 %,
  • tuloveroihin meni 24,3 %,
  • työnantajan sosiaalivakuutusmaksuihin (eläkemaksu ym.) meni 19,4 %,
  • kulutusveroihin (alv ym.) meni 10,2 %. [14].

Siis keskivertotyöntekijä kannattaa palkata vain, jos hänen nettopalkkavaatimuksensa on alle 46,1 % siitä, mitä asiakas on hänen suorituksestaan maksamaan, koska erotus menee veroihin ja veroluonteisiin maksuihin.

Vuonna 2007 rajaverokiila oli keskituloisella arviolta 63,4 %: työntekijälle tarkoitetusta lisäpalkasta (ylityöt, palkankorotus, sivutyö tms.)

  • työntekijä sai 36,6 %,
  • tuloveroon meni 35,9 %,
  • työnantajan sosiaalivakuutusmaksuihin (eläkemaksu ym.) meni 19,4 %,
  • kulutusveroihin (alv ym.) meni 8,1 %.[15].

Siis 100 euron arvoisesta lisäponnistelusta tai oman tuottavuuden parantamisesta ei kannata maksaa keskituloiselle työntekijälle yli 36,6 euron nettopalkkiota.

Efektiivinen verokiila on yleensä vieläkin korkeampi (joskus jopa noin 100 %[3] tai perheettömältäkin peräti 118 %[6]), koska tulot yleensä lisäävät päivähoitomaksuja ja vähentävät sosiaaliturvaa sekä muita etuja.

Esimerkki

10 euron tuntipalkka eli 1600 euron kuukausipalkka maksaa työnantajalle noin 3000 euroa kuussa sivukulut ja alv huomioiden, ja päälle tulevat muut kulut kuten työtilat. Silti työntekijä saa vain 1300 euroa käteen verojen jälkeen. Työntekijää ei siis kannata palkata, ellei hän tuota tätä enemmän. [16]

Usein työntekijälle ei jää käteen edes noita 1300 euroa, koska ansiotulot vähentävät hänen saamaansa sosiaaliturvaa: esimerkiksi toimeentulotuen asiakkaana hänelle jäisi tuosta käteen vain 150 euroa kuussa, ja loput vähennettäisiin tuista.

Muita kuluja ovat työn organisointi, työvälineet, valtion vaatiman byrokratian ja työnjohdon ja organisoinnin kulut, työpaikan tuottamiseen vaadittavan pääoman korko jne. Siis tuon 150 - 1300 euron ansaitsemiseksi pitää ehkä tehdä töitä, joiden tuloksista asiakkaat suostuvat maksamaan tuhansia euroja enemmän kuin ilman kyseistä työntekijää.

Heikko työllisyys johtuu osittain siitä, että nämä verot, sivukulut ja kannustinloukut tekevät työntekijän tai työnantajan (oikeastaan asiakkaan) näkökulmasta työntekijän työllistämisen kannattamattomaksi. Osa työttömyydestä johtuu siitä, että ammattiliittojen sopimat minimipalkat kieltävät monilla aloilla työllistämästä joitain ihmisiä sellaiseen hintaan, jonka arvoista heidän työnsä olisi.

Suomalaisten rajaverot

VATTin tutkijat ovat kuvanneet julkaisunsa liitteessä 93 eri tilanteessa elävien suomalaisryhmien marginaaliverot. Hannu Oskala kuvaa eräitä näistä esimerkeistä.

Esimerkki

Vuonna 1976 ruotsalaisen satukirjailijan, Astrid Lindgrenin, (tavallinen) marginaaliveroaste nousi 102 prosenttiin, mistä Lindgren kirjoitti sadun Pomperipossa i Monismanien. Tapaus nosti suuren kohun, ja saman päivän valtiopäivävaaleissa sosiaalidemokraatit menettivät hallitusvallan ensi kerran 40 vuoteen.

Korkean verokiilan haittoja

  • Useimmat taloustieteilijät pitävät korkeaa työn verotusta haitallisena työllisyydelle. [17]
  • Korkea verokiila luo kannustimen verotuksen kiertämiseen. [17]
  • Verokiila yhdessä sosiaaliturvan kanssa nostaa työn vastaanottamisen kynnystä, sitä palkkaa, johon työntekijän kannattaa suostua, mikä voi estää työllistymisen vähiten tuottavilta työntekijöiltä, joiden työtä ei arvioida tämän arvoiseksi. [17]
  • Työn kysyntä reagoi voimakkaasti työvoimakustannusten alenemiseen. Tämä on osoitettu sekä teoreettisesti että empiirisesti. Erityisen voimakasta tämä työn kysynnän lisääntyminen on matalapalkka-aloilla. [2]
  • Naisten ja nuorten työvoiman tarjonta reagoi eniten verotukseen ja palkkatasoon. [2]
  • Jos kollektiivinen työehtosopimus asettaa minimipalkkatason ja työttömyyttä on paljon, tällöin työnantajamaksujen alentaminen vaikuttanee huomattavasti työvoimakustannuksiin ja siten työllisyyteen. Työttömyyden ollessa vähäisempää alennus saattaa valua palkankorotuksiin työllisyyden paranemisen sijaan. [2]
  • Jos työmarkkinat olisivat vapaat, olisi samantekevää, alennettaisiinko veroja vai työnantajamaksuja, koska tämä voitaisiin huomioida palkoissa. Työehtosopimukset voivat kuitenkin estää bruttopalkan alentamisen verotusta kevennettäessä ("palkkojen jäykkyys"), joten taloustieteilijät pitävät matalapalkkaisten työntekijöiden työnantajamaksujen alentamista tehokkaampana keinona työllisyyden parantamiseksi. Suomessa tehty kokeilu ei heti tuottanut hyviä tuloksia, mikä saattoi johtua sen byrokraattisuudesta työnantajille tai tutkimusvirheistä. Tehokkaampia keinoja työllisyyden parantamiseksi saattaisivat olla läpinäkyvät veronalennukset tai työttömyyskorvauksen leikkaaminen tai vastikkeellisuus. [18]

Ongelmia voisi lieventää, jos "sivukulut" muutettaisiin ansiosidonnaiset työttömyys- ja eläkevakuutusmaksut läpinäkyvän vakuutusperusteisiksi, niin että ne hyödyttäisivät vain maksajaa itseään. Tällöin ne koettaisiin paremmin omaksi tuloksi eikä verotukseksi. [17]

On tosin mahdollista, että verotus voi vähentää ammattiliittojen kannustinta korottaa minimipalkkoja ja siten parantaa työllisyyttä. [17]

Suomessa keskimääräinen verokiila on poikkeuksellisen korkea eurooppalaisessakin mittakaavassa. Tämä ero syntyy ennemmin tuloverotuksessa kuin työnantajamaksuissa. [17]

21 000 %:n marginaalivero

Vuonna 2017 Suomen korkein efektiivinen marginaalivero on 21 000 %. Tämä koskee 13 999 euroa vuodessa ansaitsevia. Heidän kannattaa kieltäytyä alle 200 euron palkankorotuksista, koska 14 000 euroa ansaitsevat joutuvat maksamaan sairausvakuutuksen päivärahamaksun (1,58 %) koko palkastaan, vähemmän ansaitsevat eivät mitään. Pienempiä vastaavia veropiikkejä on mm. Yle-veron alarajan ja valtion ansiotuloveron alarajan kohdalla.[19] Ks. kannustin.

Viitteet

  1. 1,0 1,1 Helsingin Sanomat 28.1.2000
  2. 2,0 2,1 2,2 2,3 2,4 Verotuksen työllisyysvaikutukset, Valtiovarainministeriö, 16.2.2007, mm. s. 8-9
  3. 3,0 3,1 Sosiaaliturvan uudistamiskomitean (SATA) esitys sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen keskeisistä linjauksista, Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2009:10, mm. s. 70
  4. Katso miksi työnteko ei aina kannata, Taloussanomat.fi 14.12.2010
  5. 5,0 5,1 5,2 Verotuksen pitää edistää talouskasvua, Helsingin Sanomat 14.8.2010, Kimmo Sasi, eduskunnan verojaoston jäsen, puheenjohtaja 1985-1988
  6. 6,0 6,1 Kannustavaan sosiaaliturvaan, EK 16.1.2007
  7. "Talousahdinko ajaa perheitä väärinkäyttämään sosiaalietuuksia", Helsingin Sanomat 3.8.2010 s. A8
  8. Näin pullonkeruulla elää palkkatöitä leveämmin, Taloussanomat.fi 10.11.2010
  9. Työtön hankki töitä, Kela rankaisi: Kesän työstä jäi käteen 78 senttiä tunnilta, Aamulehti 14.08.2010
  10. Seminaarivitsit eivät työhaluja paranna, MARJUT LINDBERG, HS:N PÄÄKIRJOITUSTOIMITTAJA. Helsingin Sanomat, pääkirjoitussivu, 22.7.2011
  11. Neuvottelutulos hallitusohjelmasta, Valtioneuvosto, 17.6.2011, sivu 8
  12. Pienipalkkainen saa käteen lähes saman kuin tuilla elävä, HS 11.6.2011
  13. Helsingin Sanomat 28.1.2000
  14. Työvoimakustannuksen verokiila 2005, s. 18
  15. Työvoimakustannuksen verokiila 2005, s. 20
  16. Todellinen kannustusloukku, Kalle Isokallio, 25.1.2011
  17. 17,0 17,1 17,2 17,3 17,4 17,5 KIANDER JAAKKO: TYÖMARKKINAINSTITUUTIOT JA JOUSTAVUUS: SUOMI VERRATTUNA MUIHIN OECD-MAIHIN, Jaakko Kiander, VATT, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus, 1998, ISSN 0788-5016, No 162. ISBN-951-561-226-8. Sivut 15-17
  18. Matalapalkkatuki: hyvä idea, mutta ei toimi käytännössä, Kristiina Huttunen, Jukka Pirttilä, Roope Uusitalo, (VTT ja Palkansaajien tutkimuslaitos), Työpoliittinen Aikakauskirja 1/2010, etenkin sivut 53 ja 58-59
  19. Vuonna 2017 korkein marginaaliveroaste on 21 000 %, Olli Kärkkäinen, 20.10.2016.

Katso myös

Henkilökohtaiset työkalut