Luottoluokitus

Liberalismiwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Luottoluokitus toimii heikosti, koska valtio poisti luottomarkkinoilta kilpailun ja siksi luokittajat eivät joudu kilpailemaan keskenään oikeimpaan osuneista luokituksista.

Professori Frank Partnoyn mukaan USA:n arvopaperivalvojaviranomainen SEC on vuodesta 1975 estänyt luottoluokittajien vapaan kilpailun ja käytännössä pakottaa rahoituslaitokset ostamaan arvopapereita S&P:n, Moody's:n ja Fitchin luokitusten mukaan. [1][2]

SEC:n komissaari Kathleen Caseyn mukaan nämä luottoluokittajat toimivat pitkälti kuten Fannie Mae, Freddie Mac ja muutkin yritykset, jotka hallitsevat markkinoita siksi, että valtio suosii niitä muihin yrityksiin nähden. Suuret luottoluokittajat toimivat täysin rationaalisesti niinä 2000-luvun alun vuosina, joina ne antoivat tuhoisan harhaanjohtavia luokituksia ja tekivät historiallisen suuret voitot. Vuonna 2008 Casey esitti turhaan kansallisesti tunnustettujen luottoluokittajien (NRSRO) aseman poistamista SEC:n säännöistä. [1]

Professori Frank Partnoyn mukaan sääntelijöiden tulisi luottaa ennemmin luottoriskien swap-markkinoihin kuin NRSRO:ihin. [1] Myös mm. professori Lawrence White (NYU) on vaatinut NRSRO-sääntöjen ja -lakien poistamista.[2] Luottoluokittajien omat kilpailevat ehdotukset eivät sisällä mitään kilpailun vapauttamista vaan päinvastoin lisäsääntöjä, jotka vaikeuttaisivat entisestään uusien yritysten tuloa luokitusmarkkinoille.[2]

Koska valtio poisti kilpailun luottomarkkinoilta, luokitusten laatu ei enää riittävästi ratkaissut luokittajien menestystä, vaan oli kannattavampaa myydä hyviä luokituksia. Tämä oli osasyynä finanssikriisiin.

Kilpailluilla markkinoilla luultavasti luokitusten osuvuutta vertailtaisiin ja yritykset alkaisivat seurata osuvimpien luokittajien luokituksia. Tällöin ne tekisivät enemmän voittoa muiden tulojen kuihtuessa. Tämä pakottaisi luokittajat tekemään mahdollisimman hyviä luokituksia. Jos jostain syystä tämäkin toimisi huonosti, yritykset eivät luottaisi yhteenkään luokittajaan vaan seuraisivat muita tekijöitä kuten Partnoyn mainitsemia luottoriskien johdannaismarkkinoita.

Valtion toimet johtivat siihen, että rahoituslaitosten ym. oli pakko seurata NRSRO:iden luokituksia. Tämä johti siihen, että kilpailu heikkeni ja pikkuyritykset kuihtuivat. Tällöin jäljelle jäi käytännössä vain SEC:n asettama oligopoli.

Eräs tutkimus puolestaan väittää lisääntyneen kilpailun päinvastoin heikentäneen luottoluokituksia mm. pienentämällä hyvän maineen tuottamia voittoja ja siten vähentämällä kannustinta tehdä tarkkaa työtä. [3] Jos kuitenkin ihmiset luottavat vain parhaisiin luokittajiin, pieni määrä luokittajia voisi tehdä merkittäviä voittoja luotettavalla analyysillä, ja jos jokin niistä pilaisi maineensa, syntyisi tilaa uudelle.

Sisällysluettelo

NRSRO:t eri aikoina

Samantapaista sääntelyä on ollut ainakin 1930-luvulta asti. Esimerkiksi vuonna 1931 USA:n pankkisääntelyviranomainen päätti, että sen valvomat pankit saivat kirjata investment-luokitetut arvopaperit nimellishintaan alemman markkinahinnan sijaan. [4][5]

Vuonna 1975 USA:n viranomaiset tekivät tietyille luottoluokittajille oligopolin valtion sanktioiden tuella. [4]

Vuonna 2002 USA:n pääpankkeja sääntelevät viranomaiset säätivät, että pankeille riitti pienempi pääoma NRSRO-luokittajien hyvän luokituksen arvopapereita. [4]

Vuonna 2006 nopeutettiin prosessia, jolla uusi tulokas saattaa saada NRSRO-statuksen. Silti sääntely on ehtinyt tuottaa oligopolin: vain S&P (93 % yrityslainoista), Moody's (95 %) ja Fitch (37 %) ovat merkittäviä luokittajia yrityslainoissa, kiinteistövakuusarvopapereissa ym. [2]

Viitteet

  1. 1,0 1,1 1,2 A Triple-A Idea - Ending the rating oligopoly, Wall Street Journal, April 15, 2009
  2. 2,0 2,1 2,2 2,3 AAA Oligopoly, The Wall Street Journal, FEBRUARY 26, 2008
  3. http://www.economist.com/blogs/freeexchange/2010/10/financial_sector_competition
  4. 4,0 4,1 4,2 A Regulatory History Lesson, Arnold Kling, Library of Economics, June 26, 2009
  5. Icarus’ syndrome: Rating agencies and the logic of regulatory license, Marc Flandreau & Norbert Gaillard, VoxEU, 26 June 2009

Katso myös

Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut