Musta blokki

Liberalismiwikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Musta blokki (mustahuput, Black Bloc, Black Block) on vasemmistoanarkistien ja muiden ääriryhmien, monien ydinvoimanvastustajien ja talonvaltaajien sekä eräiden uusnatsien yleinen väkivaltainen taktiikka "mielenosoituksissa". Siinä naamioidutaan kasvoja myöten mustiin vaatteisiin, panssaroidaan ne pehmustein ja tapellaan kadulla ohikulkijoiden, poliisien ym. kanssa, hajotetaan kahviloita, vaateliikkeitä ym., rakennetaan barrikadeja, heitetään polttopulloja jne. Mukana on usein myös jännitystä hakevia nuoria, jotka ennalta ajattelevat vain olevansa rauhanomaisesti mukana, useammat salaa tai avoimesti toivovat pääsevänsä "sankaritekoihin".

Aseistakieltäytyjäliiton järjestösihteeri Kaj Raninen totesi vuonna 2009, ettei liitto enää koskaan lähde tapahtumiin, jossa on paljon mustan blokin väkeä. Raninen arvosteli mm. sitä, että blokki käytti rauhanomaisia ryhmiä suojakilpinään. [1]

Musta blokki väittää, että he vain tuhoavat omaisuutta ja yrittävät vapauttaa poliisin kiinniottamia jäseniään. "Tämä perinne on lähtöisin 1980-luvun katutaisteluista poliisin kanssa." [2]

Puolesta ja vastaan

Mustan blokin puolustaja: "järjestöt Suomessakin vaativat kaikilta ehdotonta linjaa: jos ei hyväksy poliisin, valtamedian tai Erkki Tuomiojan kantaa mustaan blokkiin, kannattaa väkivaltaa." Toinen kirjoittaja: "Johan se nähtiin 30-luvulla, että kun Suomessa IKL jätti oman mustan blokkinsa pois traktorimarssilta, koko liike jäi pieneksi kansalaistottelemattomuuden linnakkeeksi. Sensijaan natseilla oli oikea linja. Musta blokki oli aina mukana natsien toiminnassa, ja valtaanhan pääsivät." Kolmas: "Pohjois-Irlannissa oli puheineen Sinn Fein, oli tekoineen IRA." [3]

Torinon G20-mielenosoitus

Autot tuleen, poliiseja vastaan

"Muut poliisit hyökkäsivät pampuin mustan blokin kimppuun, pelastivat kollegansa auton sisältä ja pakenivat paikalta jättäen siten autot vandalisoitavaksi. - - Parin minuutin sisällä toinen autoista sytytettiin tuleen. - - Kiven osuessa ikkunaan yläpuolellani vedin mukaan ottamani pyöräilykypärän kiiresti päähäni. - - Tulen levitessä autosta alkoi kuulua uhkaavia räjähdyksiä, ja pääasiassa parikymppisistä nuorista koostunut mielenosoittajajoukko perääntyi nopeasti kauhun vallassa. - - Tässä vaiheessa musta blokki oli eriytynyt muista mielenosoittajista, ja sain myöhemmin kuulla, että he olivat nousseet Yonge Streetiä pohjoiseen tuhoten ja ryöstellen kauppoja." [4]

Väkivaltaa mediaa vastaan

"Yksi musta blokin väkivaltaisuuksien kohde oli kaupallinen media. Mielenosoittajat huusivat, että media toitottaa vain hallitusten totuutta"[4].

"Lapsellista hävitysvimmaa täynnä olevia nuoria"

"Mielenosoittajia oli 10 000, mutta parin sadan vandaalin joukko varasti kaikki uutisotsikot lauantaina. Musta blokki poltti poliisiautoja, tuhosi ikkunoita ja ryösteli kauppoja muutaman tunnin aikana." Poliisin voimat eivät riittäneet puuttumiseen. "Lauantain mellakoitsijoiden kutsuminen anarkisteiksi on anarkismin halventamista. Musta blokki on pikemmin joukko vandaaleja, lapsellista hävitysvimmaa täynnä olevia nuoria." Kolumnisti harmittelee sitä, että Mustan blokin vuoksi muut mielenosoittajat jäivät paitsioon ja Kanadan hallituksen "idioottimainen" päätös käyttää miljardi dollaria turvatoimiin sai oikeutuksen. [5]

Ihmiskilvet ja väkivalta sananvapautta vastaan

Ihmiskilpien käyttö

"Aseistakieltäytyjäliitto ei enää koskaan lähde tapahtumiin, joista tiedetään, että musta blokki on näin vahvasti edustettuna. - -  Täällä he käyttivät rauhanomaisia ryhmiä suojakilpenään." [1]

Väkivalta sananvapautta vastaan

Kölnissä mustahuput kävivät käsiksi ihmisiin, jotka olivat menossa kuuntelemaan uusnatsien puheita. Tapahtumien seurauksena poliisit keskeyttivät koko uusnatsien tilaisuuden. [6]

Brasilian musta blokki

Brasilian musta blokin kerrotaan polttaneen linja-autoja, hajottaneen pankkien ikkunoita ja kahakoivan kernaasti poliisin kanssa. Brasilian (työväenpuolueen ex-marxisti)presidentti Dilma Rousseff sanoi protestiväkivaltaa fasismiksi. [7]

Professori Esther Solano arvioi, ettei mustalla blokilla oli konkreettisia poliittisia päämääriä, he vain haluavat herättää keskustelua väkivallalla, koska kokevat, että hallitus ei kuuntele rauhanomaisia mielenosoituksia. [7]

Useimmat mustan blokin jäsenet ovat 15-25-vuotiaita, joilla ei ole aiempaa kokemusta yhteiskunnallisista liikkeistä.[7] Helsingin Sanomien haastattelema mustablokkilainen sanoo olevansa kommunisti, joskin useimmat muut pitävät itseään anarkisteina, vaikkeivät tunne asiaa syvällisemmin. [7] Brasilian suurimpien kaupunkien mielenosoituksissa on kymmeniä mustablokkilaisia, suhteellisen vähän.[8]

Historia

Musta blokki syntyi 1980-luvun Saksassa talonvaltauksissa ja ydinvoiman vastaisissa mielenilmauksissa. Se tuli tunnetuksi vuosituhannen vaihteen globalisaation vastaisissa mielenosoituksissa hajottamalla suuryritysten omaisuutta. Nykyään tavoitteet ovat kansallisia, ryhmiä yhdistää epämääräinen vasemmistoanarkismi, jos sekään.[8]

Viitteet

  1. 1,0 1,1 Pelkoa ja kyynelkaasua Strasbourgissa, Kansan Uutiset 9.4.2009
  2. Musta on taistelun väri, Kapinatyöläinen #28, 2001, artikkeli Mustan blokin toiminnasta
  3. Pasifistit ja musta blokki, Vaikuttava tietotoimisto, 20.06.
  4. 4,0 4,1 Kaupunkisotaa ja kokouskahveja Torontossa - Johannes Niemeläinen raportoi G20-kokouksesta, Vapaasana.com (amerikansuomalainen lehti, ei Vapaasana.net), Johannes Kainulainen
  5. Väkivalta hyödyttää korkeintaan vallanpitäjiä, Vapaasana.com (amerikansuomalainen lehti, ei Vapaasana.net), Johannes Kainulainen
  6. Oikeistopopulistinen kokous lässähti Kölnissä, HS.fi 20.9.2008
  7. 7,0 7,1 7,2 7,3 Haluamme estää jalkapallon MM-kisat, Maria Manner, Helsingin Sanomat, 9.2.2014.
  8. 8,0 8,1 Mustan blokin juuret ovat Saksassa, Maria Manner, Helsingin Sanomat 9.2.2014.

Katso myös