Fasismi

Liberalismiwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Fasismi on Benito Mussolinin johdolla Italiassa toteutettu aate, lähes liberalismin vastakohta. Siinä autoritaarinen äärinationalismi yhdistyi korporatistiseen talousjärjestelmään, joka oli ammattiliittopohjainen "kolmas asema sosialismin ja kapitalismin välillä".[1]

Aate syntyi 1914 Italian sosialistipuolueen fraktiosta (Mussolini oli puolueen lehden päätoimittaja). Lokakuussa 1922 Mussolini marssi joukkoineen Roomaan ja nousi pääministeriksi; vuonna 1926 oppositioliikkeet kiellettiin, vuosina 1943-45 amerikkalaiset ja britit vapauttivat Italian fasisteilta.

Hitlerin Saksan kansallissosialismia ja Francon Espanjan falangismia nimitetään joskus fasismiksi, koska ne ovat lähellä fasismia ja Neuvostoliitto halusi välttää sanan "kansallissosialismi" käyttöä. Kansallissosialismin merkittävin ero oli rotuoppi, jollaista fasismissa ei ollut.

Sisällysluettelo

Fasismin määritelmää

Professori Rudolph Rummelin mukaan fasismi on sosialismin ja autoritarismin välimaastossa.[2]

Fasismin ytimenä on keskitetty, vahva valtiovalta, jolle kansa alistuu, ja sen vahva johtaja. Valtio toimii osittain korporatismin avulla (ammattiliittojäsenyys oli pakollista ja liittojen edustajat valittiin parlamenttiin). Keskeistä ovat myös historiallisin myytein vahvistettu äärinationalismi sekä voiman ja militarismin ihannointi. Fasismin hyveet olivat sotilaalliset "valikoituneisuus, kovuus, rohkeus, ylenkatse, miehekkyys, sankaruus, kuoleman halveksunta, kuri ja tottelevaisuus". Siihen kuului myös vasemmistolaisia ja sosialistisia tavoitteita. Yksimielisyyttä fasismin määritelmästäkään ei ole. Myös arvot toteutuvat vain valtion kautta ja ohjauksessa; koko kansakunta on kuin yksi organismi. [Wp]

Roger Griffinin mukaan fasismi on vallankumouksellista nationalismia, joka on antiliberaalia ja jopa antikonservatiivista[3].

Fasismin viehätys perustui mm. siihen, että se toi syvemmän merkityksen elämään modernisaation keskellä ja lupasi vallankumouksellista parannusta ja kansallisen itsetunnon palautusta maailmansodan häviäjävaltioissa. Imperialistinen valtion laajeneminen nähtiin välttämättömyytenä niin Italiassa kuin Saksassakin.

Fasismia tutkineen dosentti Oula Silvennoisen mukaan fasismilla oli kovin vähän tekemistä konservatismin tai perinteisen oikeistolaisuuden kanssa. Sen sijaan fasistiset hallinnot hyväksyivät sosialismin mutteivät (marxilaisten) internationalismia ja luokkavihaa, jonka sijasta fasistit kannattivat kansakunnan yhtenäisyyttä. Myös fasistien vallankumouksellisuus erotti heidät oikeistosta.[4]

Vasemmistolainen talouspolitiikka

Sosialistinen suunnitelmatalous

Fasistit vastustivat talousliberaalia laissez-faire-politiikkaa[5], finanssikapitalismia, korkoja ja spekulointia (keinottelu).[6]

Fasistiset hallitukset kansallistivat avainteollisuusaloja, sääntelivät valuuttakurssejaan ja tekivät massiivisia valtion investointeja, hintasääntelyä, palkkasääntelyä ja muuta taloudellista interventionismia[7].

Muilta osin yksityisomaisuus sallittiin, mutta omistusoikeus ja sen käyttö olivat riippuvaisia valtion palvelemisesta[8]. Esimerkiksi "maanomistajaa voitiin käskeä kasvattamaan vehnää lampaiden sijaan ja työllistämään enemmän työntekijöitä kuin mitä hän piti kannattavana."[9] Historioitsija Tibor Ivan Berendin mukaan dirigismi oli olennainen osa fasistista taloutta[10].

Fasistien mielestä yksityisomaisuutta piti säännellä, jotta "hyöty yhteisölle tulee ennen hyötyä yksilölle"[11]

Etenkin 1929-1944 Mussolini pyrki kohti omavaraistaloutta[12].

Antikapitalismi, kolmas tie

Mussolinin mukaan fasismi korvasi kapitalismin valtiojohtoisella taloudella, jonka "tulos on valtion taloudellisen toiminnan byrokratisointi"[13]

Espanjan falangistijohtaja José Antonio Primo de Rivera torjui sekä oikeistolaisen että vasemmistolaisen talouspolitiikan: "Oikeisto säilyttäisi epäoikeudenmukaisen talousjärjestelmän kun taas vasemmisto kumoaisi talousjärjestelmän siten tuhoten enemmän kuin kannattaisi".[14] Hän ei kannattanut myöskään korporatismia[15].

Fasistit määrittelivät olevansa "kolmas asema" kapitalismin ja kommunismin välillä.[16] Fasistit ajoivat kansallista talousjärjestelmää, jota kutsuttiin kansalliseksi korporatismiksi, sosialismiksi tai syndikalismiksi[17]. Kaikki fasistiset liikkeet pyrkivät eliminoimaan ison luokan kapitalismin vapauden, toiset olemassaolonkin.[18]

Fasistit halusivat työläisten yhtyvän ja vahvan proletaarivaltion syntyvän, ei proletaariluokan[19]. Fasistit ilmoittivat suojelevansa työläisiä ja pienyrittäjiä suurkapitalisteilta ja marxismilta[20].

Fasismi syyttää kapitalistisia liberaaleja demokratioita luokkaristiriidan luomisesta ja kommunisteja sen hyödyntämisestä[21]. Italiassa fasistit tuottivat eniten valtiojohtoisia yrityksiä koko Länsi-Euroopassa, mm. koko öljyteollisuuden sosialisoinnin yhdeksi suureksi valtionyritykseksi[22].

Kolmas tie, superkapitalismia vastaan

Mussolinin mukaan suuri lama oli osoitus siitä, että kapitalismi on tullut tiensä päähän. Vuodesta 1914 asti kapitalismi oli ollut superkapitalismia, jossa anonyymi kansallinen ja kansainvälinen pääoma rahoittaa massatuotantoa massakulutusta varten. Mussolinin politiikka oli omavaraisuuteen pyrkivää. Fasismi tavoitteli taloudessa kolmatta tietä (kapitalismin ja marxilaissosialismin välillä). Hän vastusti massatuotantoa, kulutusta ja anonyymiä pääomaa muttei rajoitettua yritystä, joka voisi olla hyödyllinen tuotannolle, kunhan se ei omistaudu varallisuudesta nauttimiseen vaan sen kehittämiseen.[23]

Frank Josephin kirjat tuskin ovat luotettava lähde, joten niihin täällä ei viitata.

Natsit

Myös Hitlerin kansallissosialistit tavoittelivat vielä 1930-luvun alkupuolella korporatismia mutta halusivat sittemmin vieläkin yhtenäisemmän talousjärjestelmän[24][25][26][27].

Natsit pitivät finanssikapitalismia juutalaisten loismaisena salajuonena.[28]

Hyvinvointivaltio

Ensisijaisesti Italian fasistisesta sosiaalipolitiikasta hyötyi keskiluokan ja alemman keskiluokan väki työllistymällä valtion työpaikkoihin, jotka lisääntyivät puolesta miljoonasta miljoonaan vuoteen 1930 mennessä[29]. Valtion kulutus terveydenhuoltoon ja sosiaaliturvaan lisääntyi 7 %:sta vuoden 1930 budjetissa 20 %:iin vuonna 1940.[30]

Vuoden 1925 "Kansallinen työnjälkeinen ohjelma" OND perusti ja ylläpiti mm. 11 000 urheilukenttää, 6400 kirjastoa, 800 elokuvateatteria ja yli 2000 orkesteria.[31] Arviolta 80 % kuukausipalkkaisista työläisistä oli OND:n jäseniä vuonna 1936[32].

Saksa (Kansallissosialistinen työväenpuolue eli natsipuolue) kopioi menestyksen ohjelmaansa Kraft durch Freude (KdF, "voimaa ilosta"), joka lisäksi rahoitti työläisille ylimääräisiä vapaapäiviä sekä loi Volkswagenin, jotta kaikki voisivat saada halvan auton. Kansallissosialistit toteuttivat myös laajoja julkisia töitä.

Fasistien ja natsien sosiaaliturva ei koskenut eräitä vähemmistöjä.

Sosialistiset kannattajat

Kuten kansallissosialismilla myös fasismilla on kuuluisia sosialistikannattajia jotka ihailivat myös Neuvostoliittoa, esimerkiksi Lincoln Steffens, kirjailija H.G. Wells ja historioitsija Charles Beard.[33] Hitler tosin katsoi sosialisminsa eroavan marxilaisesta.

Autoritaarista talouskeskustaa?

Nolanin kartalla tai Political Compass -analyysissä fasismi on talouspoliittisesti keskustaa mutta arvopoliittisesti autoritaarista (esim. liberalismi on sekä talous- että arvoliberaalia, sosialismi talousantiliberaalia)[34]. Toisaalta edes Suomen Vasemmistoliiton talouspolitiikka (tuskin kommunistienkaan) ei ole yhtä antikapitalistista (antitalousliberaalia) kuin fasistien, joten fasismi on "keskustaa" lähinnä suhteessa äärikommunismiin.

Yksiulotteiselle asteikolle fasismi sopii huonosti; sitä pidetään yleensä joko vallankumouksellisena keskustalaisuutena tai vasemmisto- ja oikeistoaatteiden sekoituksena[35][36][37], joskin sitä toisinaan nimitetään oikeistolaiseksi. Zeev Sternhellin mukaan fasismi on ei-marxistista sosialismia.[38].

Stanley G. Paynen mukaan Hitlerin kansallissosialismi oli lähempänä Neuvosto-kommunismia kuin mitään ei-kommunistista järjestelmää.[39]

Ei rasismia

Fasismiin assosioidaan voiman ihannointi, joskus myös vahvojen darwinistinen selviytyminen. Mussolinilla oli joitain rotulausuntojakin, mutta vuonna 1933 hän totesi: Rotu! Se on tunne, ei realiteetti: 95 %, ainakin, on tunnetta. En voi koskaan uskoa, että biologisesti puhtaita rotuja voitaisiin osoittaa olevan nykyään olemassa. - - Kansallinen ylpeys ei tarvitse rotuhourailua."[40]

Tosin Hitlerin pyynnöstä Mussolini julkaisi vuonna 1938 kirjoituksen rasismin puolesta ja hyväksyi lyhyen juutalaisvastaisen kampanjan, vaikka aiemmin hän oli todennut: "Italiassa ei ole antisemitismiä. Juutalaiset ovat aina olleet hyviä kansalaisia." [41]

Kansallissosialismiin rotuoppi kuului.


"Fasisti" haukkumasanana

Neuvostoliitto otti fasisti-sanan käyttöön kaikista sosialismin vastustajista ja jopa ei-marxilaisista sosialisteista (etenkin rasisteista), ja tämä käyttö on levinnyt länsimaihin "hyödyllisten idioottien" (kuten Lenin "vasemmistoälykköjä" kutsui) avulla. Vrt. myös Johan Bäckmanin SAFKA, joka näennäisesti vastustaa fasismia, käytännössä lähinnä tukee marxilaista puolifasismia.

Fasismilla tarkoitetaan myös laajemmin kaikkea autoritaarista, totalitaristista, antiliberaalia, jossain määrin myös diktatuuria, etenkin vahvan johtajan mallia.

Fasistitesti

Libertaarit vastaan fasistit

Merkittävät libertaarit kuten Ludwig von Mises and F.A. Hayek olivat 1900-luvun periaatteellisimpia ja aggressiivisimpia fasismin vastustajia ja suorasanaisia liberaalin demokratian puolustajia. Kommunismia he pitivät vieläkin pahempana. Jo vuonna 1927 Mises julkaisi kirjoituksen, jossa arvosteli fasisteja jyrkästi, jopa yhtä häikäilemättömiksi kuin kommunisteja. [42]

Fasistit vainosivat liberaaleja, kommunisteja ja muita sosialisteja. Heitä pidettiin uhkana fasistiselle Italialle.[41]

Suomi ja fasismi

Suomen valtion ja Mannerheimin kannustuksesta suomalaisia lähti 1935 Abessiniaan taistelemaan Mussolinin fasistisen Italian hyökkäystä vastaan. Myös suojeluskuntajärjestön Hakkapeliitta-lehti tuki vahvasti Abessinian puolustustaistelua. Mannerheimin mielestä heikompaa pitää auttaa suurvallan hyökkäystä vastaan. [43]

Uusfasismi

Anton Montin mukaan osa uusfasismia on väkivaltaista sosiaalista protestointia, joka on lähempänä äärivasemmistoa kuin äärioikeistoa. Uusfasismin nousuun johti osittain se, että toisen maailmansodan jälkeen Italiassa murhattiin 30 000 fasistia.[44]

Ks. myös Uusnatsismi.

CasaPound

CasaPound on italialainen fasistinen talonvaltausliike, joka sai alkunsa Rooman kaupungin asuntopolitiikkaa vastustaneista fasisteista vuonna 2003. Liike myös tarjoaa arkielämän palveluja ja naapuriyhteisöllisyyttä mutta "vain italialaisille". [45]

CasaPoundilla on 5000 jäsentä. Johtaja Simone di Stefanon mukaan järjestö kannattaa Mussolinin fasismia vaikka pitääkin rotulakeja virheenä. [46]

CasaPoundin talouspoliittiset näkemykset ovat täsmälleen samat kuin Mussolinin: "Haluamme, että viestintä, liikenne, energia ja terveydenhoito kansallistetaan ja valtio rakentaa taloja, jotka se myy halvalla perheille." [46]

Maahanmuuttoa järjestö silti vastustaa, koska maahanmuuttajat polkevat palkkoja. Fasistitervehdykset kuuluvat hautajaisiin. Järjestö valtaa taloja, edistää halpaa asumista sekä tukee velallisia ja luonnonkatastrofien uhreja. [46]

Vasemmistojärjestöt väittävät CasaPoundin väen hyökänneen heidän kimppuunsa, CasaPound taas sanoo olevansa itse vasemmistolaisten hyökkäysten uhri. [46]

Viitteet

  1. Professori Noel O'Sullivanin viisi fasismin pääteemaa ovat: corporatism, revolution, the leader principle, messianic faith, and autarky. The Fascism Reader (kirjoittaja Aristotle A. Kallis) sanoo: "1. Corporatism. The most important claim made by fascism was that it alone could offer the creative prospect of a 'third way' between capitalism and socialism. Adolf Hitler, in Mein Kampf, spoke enthusiastically about the 'National Socialist corporative idea' as one which would eventually 'take the place of ruinous class warfare'; whilst Benito Mussolini, in typically extravagant fashion, declared that 'the Corporative System is destined to become the civilization of the twentieth century.'"
  2. THE STATE AND POLITICAL SYSTEM, Chapter 31, in UNDERSTANDING CONFLICT AND WAR: VOL. 2: THE CONFLICT HELIX. Rudolph Rummel, University of Hawai'i.
  3. Roger Griffin, The palingenetic core of generic fascist ideology, Chapter published in Alessandro Campi (ed.), Che cos'è il fascismo? Interpretazioni e prospettive di ricerche, Ideazione editrice, Roma, 2003, pp. 97–122.
  4. Suomalainen fasismi 20.2.2016. Yle.
  5. David Baker, "The political economy of fascism: Myth or reality, or myth and reality?", New Political Economy, Volume 11, Issue 2 June 2006 , s. 227–250.
  6. Frank Bealey & others. Elements of Political Science. Edinburgh University Press, 1999, p. 202
  7. Stanislav Andreski, Wars, Revolutions, Dictatorships, Routledge 1992, page 64
  8. James A. Gregor, The Search for Neofascism: The Use and Abuse of Social Science, Cambridge University Press, 2006, p. 7
  9. Herbert Kitschelt, Anthony J. McGann. The Radical Right in Western Europe: a comparative analysis. 1996 University of Michigan Press. S. 30
  10. Tibor Ivan Berend, An Economic History of Twentieth-Century Europe, Cambridge University Press, 2005, p. 93
  11. Richard Allen Epstein, Principles for a Free Society: Reconciling Individual Liberty With the Common Good, De Capo Press 2002, p. 168
  12. Italy, PBS, 2002
  13. Mussolini, Benito; Schnapp, Jeffery Thompson (ed.); Sears, Olivia E. (ed.); Stampino, Maria G. (ed.). "Address to the National Corporative Council (14 November 1933) and Senate Speech on the Bill Establishing the Corporations (abridged; 13 January 1934)". A Primer of Italian Fascism. University of Nebraska Press, 2000. S. 158–159.
  14. Neocleous, Mark. Fascism. Minneapolis: University of Minnesota Press, 1997. S. 58.
  15. Vincent, Andrew. Modern Political Ideologies. 3rd edition. John Wiley & Sons, 2009. S. 160.
  16. Philip Morgan, Fascism in Europe, 1919–1945, Taylor & Francis, 2003, p. 168.
  17. Payne, Stanley G.: Fascism, Comparison and Definition. Univ of Wisconsin Press, isbn=0299080641, 1983
  18. Payne, Stanley (1996). A History of Fascism. Routledge. ISBN 1857285956 s. 10
  19. Payne, Stanley G. 1996. A History of Fascism, 1914-1945. Routledge. s. 64.
  20. Griffen, Roger (editor). Chapter 8: "Extremism of the Centre" – by Seymour Martin Lipset. International Fascism: Theories, Causes and the New Consensus. Arnold Readers. s. 101.
  21. Welch, David. Modern European History, 1871-2000. p. 57. [1] (Speaks of fascism opposing capitalism for creating class conflict and communism for exploiting class conflict).
  22. Schachter, Gustav; Engelbourg, Saul. 2005. Cultural Continuity In Advanced Economies: Britain And The U.S. Versus Continental Europe. Published by Ashgate Publishing, Ltd. s. 302. [2]
  23. Falasca-Zamponi, Simonetta: Fascist Spectacle: The Aesthetics of Power in Mussolini's Italy (sivut 136-138) University of California Press.
  24. Neocleous, Mark. Fascism. Minneapolis: University of Minnesota Press, 1997. Pp. 47.
  25. Peter Davies, Derek Lynch. The Routledge Companion to Fascism and the Far Right. Routledge, 2002. p. 103
  26. The Fascism Reader by Aristotle A. Kallis.
  27. Neocleous, Mark. Fascism. Minneapolis: University of Minnesota Press, 1997. Pp. 49.
  28. Postone, Moishe. 1986. "Anti-Semitism and National Socialism." Germans & Jews Since the Holocaust: The Changing Situation in West Germany, ed. Anson Rabinbach and Jack Zipes. New York: Homes & Meier.
  29. Knight, Patricia Mussolini and Fascism, p. 72, Routledge, 2003.
  30. Pollard, John Francis, The Fascist Experience in Italy, p. 80 Routledge 1998
  31. Pauley, s. 113
  32. de Grazia, Victoria. The Culture of Consent: Mass Organizations of Leisure in Fascist Italy. Cambridge, 1981.
  33. Intellectuals and Society, Robert Wargas Bio, Frontpage Magazine, Feb 12th, 2010
  34. The Political Compass, Analysis
  35. Stackleberg, Rodney: Hitler's Germany, Routeledge, 1999, s. 3
  36. Eatwell, Roger: "A 'Spectral-Syncretic Approach to Fascism', The Fascism Reader, Routledge, 2003 pp 71–80 [3]
  37. Lipset, Seymour: "Fascism as Extremism of the Middle Class", The Fascism Reader, Routledge, 2003, pp 112–116
  38. Sternhell, Zeev, in Laqueur (ed.), Fascism: A Reader's Guide, Berkeley: University of California Press, 1976, s. 315–376
  39. Stanley G. Payne. Fascism: Comparison and Definition. University of Wisconsin Press. 1983. ISBN 9780299080648. s. 104
  40. Montagu, Ashley: Man's Most Dangerous Myth: The Fallacy of Race. Julkaisija: Rowman Altamira. http://books.google.com/books?id=tkHqP3vgYi4C&pg=PA187&lpg=PA187&dq=%22+Nothing+will+ever+make+me+believe+that+biologically+pure+races+can+be+shown+to+exist+today%22&source=web&ots=ao7O_J0vr8&sig=22zZBSKlbcxbrBF1PXP3_PJygj0&hl=en isbn 0803946481, 1997
  41. 41,0 41,1 Viimeinen askelma ennen sotaa, Helsingin Sanomat 23.10.2013, sivu B6.
  42. Libertarianism and democracy, The Economist, Aug 31st 2011
  43. Suomesta on aina lähdetty sotiin vapaehtoisina – toiset ovat lähteneet auttamaan, toiset seikkailemaan, Helsingin Sanomat 25.7.2015.
  44. J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta ja Tarmo Kunnas inspiroivat Italian uusfasisteja 1970-luvulla Helsingin Sanomat. 18.6.2017.
  45. Ei ole yhtä äärioikeistoa - keitä Suomen vastarintaliike kutsui Helsinkiin?, SuomenKuvalehti.fi 21.10.2011
  46. 46,0 46,1 46,2 46,3 Italy's fascists stay true to Mussolini's ideology, The Guardian, 6 November 2011

Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut